Synkkänä tammikuisena päivänä lähti Soile matkaan. Ohjeeksi oli annettu välttää vessassa käyntiä mahdollisimman pitkään. Soile yritti ohjetta noudattaa, vaikka se tuskallista olikin. Tutkimuksesta hän muistaa sen, että lapsivesinäyte otettiin hirmuisen isolla neulalla. Kai sillä oli tarkoituksena se, että näyte olisi mahdollisimman iso ja siten myös luotettava. Itse näytteenotto ei mitenkään kivulias ollut, ja se oli nopeasti ohi. Sen jälkeen sai Soile lähteä kotiin. Tuloksia hän voisi soitella annetusta numerosta parin viikon kuluttua.

Seuraavat kaksi viikkoa taisivat olla Soilen elämän pisimmät viikot. Epätietoisuus jäyti mieltä, ja pelko siitä, että lapsi olisi vammainen, pelotti Soilea. Mitä ihmettä hän tekisi, jos lapsivesinäytteen tulos olisi positiivinen? Tuntui raskaalta ajatella, että olisi kukaties päädyttävä aborttiin, vaikkei omasta niin Mikon tahdosta. Soilea pelotti myös se ajatus, että jos sikiö abortoitaisiin, ei hän enää sen jälkeen tulisi raskaaksi. Olihan tätäkin raskautta odotettu ties miten kauan.

Viimein nuo kaksi tuskallisen odotuksen viikkoa olivat kuluneet. Oli perjantai-iltapäivä, kun Soile soitti lääkärille. Hän oli varautunut kuulemaan huonoja uutisia, ja siksi kai hänestä tuntuikin lähes mahdottomalta uskoa korviaan, kun lääkäri kertoi, että tutkimustuloksen perusteella lapsi oli terve eikä hänessä ollut havaittu cp- tai kehitysvammaa.

Lapsen sukupuolenkin olisi Soile saanut kuulla, mutta sitä hän ei halunnut tietää. Mikko sen sijaan halusi saada tietää, oliko syntyvä lapsi tyttö vai poika. Hän tuli puhelimeen, ja lääkäri kertoi asian hänelle. Loppujen lopuksi kävi niin, että Soilekin sai lapsen sukupuolen selville. Perheen ekaluokkalainen halusi nimittäin myös tietää sen, ja kun isä sen hänelle kertoi, luki Soile suoraan tyttären ilmeestä, että tyttöä hän odotti. Asialla ei Soilelle ollut mitään merkitystä. Hän oli onnellinen, että odotti tervettä lasta ja kaikki oli hyvin.