Ensimmäinen matkapäivä tuli iltaan. Koska velipoikaa ei ollut tavoitettu, ja kolikotkin taisivat lojua hujan hajan pitkin auton lattiaa, oli yöpyminen nyt järjestettävä toisella tapaa. Mikko oli saita mies, eikä tietysti tullut kuuloonkaan, että hotelliin olisi majoituttu, ja eihän hotelleja joka mutkassa niin pohjoisessa enää ollutkaan. Kaiken kukkuraksi oltiin menossa kalastusretkelle Pohjois-Norjaan. Teltassa sielläkin yövyttäisiin, joten mikäpä esti telttamajoittumista nytkään.

Hyttyset sen kyllä olivat vähällä estää, sillä heti kun Soile ja Mikko astuivat autosta ulos, hyökkäsi armoton hyttysparvi heidän kimppuunsa. Sitä herkkua saatiinkin sitten nauttia niin kauan kuin Suomen puolella ajettiin. Teltta saatiin kuitenkin pystyyn, Mikkokin oli jo lauhtunut, ja niin asettui nuoripari telttansa suojiin hyttysten ininä kaiken yötä korvissaan kaikuen.

Taidettiin siinä jo sopuakin hieroa, sillä kamalahan matkasta tulisi, jos kaiken aikaa mörrin turkkia paikattaisiin. Soile oli valmis sopuun heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, mutta sen verran katsoi hän tulleensa loukatuksi, ettei ensimmäisenä ollut anteeksi pyytelemässä. Kun aamuaurinko, tai verenhimoinen hyttynen, sitten väsyneet matkalaiset herätteli, oli välit hierottu siihen kuntoon, että matka saattoi jatkua. Nopeasti vain teltta kasaan ja tavarat autoon, jotta päästiin hyttysten kynsistä suojaan ja tien päälle.

Seuraavan päivän aikana päästiin jo määränpäähän. Seudut olivat Mikolle tuttuja, joten hän tiesi, mihin kannatti leiriytyä. Teltta pystytettiin pienen puron varteen. Hyttysistä ei enää näin pohjoisessa ja korkealla tunturissa ollut haittaa, ja purosta sai niin juomavettä kuin pesuvettäkin.

Pesut jäivät kyllä tällä reissulla hyvin vähäisiksi, sillä tunturissa oli edelleen paikoitellen lunta, ilma hyvin kolea ja puron vesi jääkylmää. Pienellä priimuskeittimellä ei kannattanut ruveta vettä lämmittelemään, joten kasvojen ja käsien pesu aamuin illoin puron vedellä sai useimmiten riittää. Soile tietenkin naisihmisenä keksi keinot hygieniasta huolehtimiseen, mutta kun paluumatkalla sitten oli mahdollisuus käydä suihkussa tuttavaperheen luona, oli se kuin mannaa ja hunajaa ja sai uudella tavalla arvostamaan oikeutta puhtaaseen, lämpimään pesuveteen.

Kalastamaan oli lähdetty, ja Soile odottikin innolla ensimmäisiä saaliita. Odotusta ei kuitenkaan palkittu, sillä kesää edeltänyt ennätyskylmä talvi oli täälläkin aiheuttanut sen, että pienet tunturijärvet olivat edelleen jäässä, vaikka juhannus oli jo ohi. Tunturipuroista kalasteltiin virveliä heittelemällä, mutta niistäkään ei edes yhden yhtä nyppyä saatu. Turhautumista lisäsi se, että Soile horjahti jo ensimmäisenä päivänä puron kivillä hyppiessään niin, että saapas haukkasi vettä, ja mitenpä saapasta kuivaksi olisi niissä olosuhteissa saanut.

Kaiken kaikkiaan ja kokonaisuudessaan matka kuitenkin meni hyvin. Riitaa ja epäsopua ei enää esiintynyt. Kun tyhjänpyytämisestä sitten oli saatu kylliksi, suunnattiin matka kotia kohden pohjoisen kautta kiertäen. Nyt pysähdeltiin useammin, ja Mikko esitteli Soilelle paikkoja, joissa itse oli aiemmin käynyt. Paluumatkalla pysähdyttiin sitten Mikon tuttavien luona. Soile tapasi heidät ensimmäisen kerran, mutta heti syntyi pariskunnan ja Soilen välille ystävyys, joka on vieläkin voimassa.

Kotiin oli mukava tulla. Myöhemminkin Soile huomasi, että kaikki lähtemiset ja matkat olivat erityisesti Mikolle kovin stressaavia. Jopa tutut mökkimatkat, joita myöhempinä vuosina tehtiin paljon, aiheuttivat aina jonkinlaista kränää. Syyt haettiin tietenkin Soilesta ja muista matkalaisista, ei koskaan Mikosta. Jos jokin tavara uupui, tehtiin siitä hirmuinen numero, ja se oli aina Soilen huolimattomuuden syytä. Kerrankin lähdettiin useaksi viikoksi mökille, ja Mikko ”unohti” rahapussinsa kotiin. Sillä kertaa ei tainnut Soile suostua syntipukiksi: ei hän sentään kaikesta vastannut.

Mutta välttääkseen jatkossa ainaisen syyttelyn rupesi hän aina jonnekin lähdettäessä kyselemään, oliko se ja se tavara mukana. Näin sai Mikko entistä suuremman aiheen syyttää Soilea, jos sitten jotakin unohti. Onneksi Soile aikanaan tajusi, ettei hänen kaikesta tarvinnut huolehtia ja lopetti turhat ja typerät kyselyt. Se ei tietenkään Mikkoa miellyttänyt, mutta siitäkös Soile enää silloin vähät välitti…