Marraskuinen sade vihmoi harmaana ja jäätävänä ikkunoihin, kun hiukan ikävissäni ja tympääntyneenä pujahdin taas kerran deittisivustolle. En sieltä tälläkään kertaa mitään erikoista, saati maailmoita kääntävää odottanut, mutta rahankäytön suhteen tarkka kun olin, päätin käyttää maksetun aikani mahdollisimman täydellisesti.

Yleensäkin kuului periaatteisiini nauttia kaikesta ”koko rahan edestä”. Mitkään puolitiehen jääneet viritelmät tai sinnepäin  -kyhäelmät eivät minua varten olleet. Erityisesti deittisivustolla liikuskellessani olin tarkka siitä, että jos jotain jollakin tasolla olin aloittanut, sen myös saatoin katkeraan tai vähemmän katkeraan loppuunsa.

Nykyisin en enää niin tarkka tuosta periaatteesta ole. Kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat tietysti ovat tarpeen aina, mutta energian tuhlaaminen sellaiseen, josta ei mitään hyvää tai hyödyllistä ole koskaan odotettavissa, on silkkaa ajan tuhlausta. Näillä kymmenillä siihen ei enää ole varaa.

Useimmat deittisivustoja kansoittavat miehet eivät kuitenkaan tuolloin ja vielä vähemmän nykyisin olleet oppineet noita alkeellisimpiakaan käytöstapoja nettdeiteillä viuhahdellessaan. Monet tuntuivat kuvittelevan, että flirttejä ja avainpyyntöjä, jopa pikkuviestejä saattoi huolettomasti heitellä sinne sun tänne, eikä niistä tarvinnut sen kummempaa vastuuta ottaa.

Kun kaikki tapahtui viertuaalimaailmassa, tarkoin varjellun nimimerkin suojissa, ei useimmille näyttänyt olevan nokon nuukaa, minne verkkojaan viritteli tai oliko ollenkaan tosissaan. Jos moisesta hällä väliä -tyylistä uskalsi huomauttaa ja häntäheikkien tavan toimia kyseenalaistaa, sai helposti kuulla olevansa nirppanokka tosikko, jonka nenään erään tutun palkokasvin siemen näytti hyvin herkästi nenään sujahtavan.

Minä en tuollaista käytöstä tuohon aikaan voinut hyväksyä, ja vaikeaa se on minulle vieläkin. Jokaiseen asialliseen yhteydenottoon pyrin vastaamaan. Jos muuta sanottavaa ei ole, niin ainakin se, että yhteydenottaja tuhlaa aikaansa turhaan. Vähintäänkin kiitän mielenkiinnosta ja toivotan hyvää jatkoa ja monenlaista hyvää viestin lähettäjälle.

Mutta vaikka kuinka asiallisesti ja ystävällisesti, joskin suoraan asian olisi ilmaissut, aina oli niitä, jotka eivät kyenneet nielemään pettymyksen katkeraa kalkkia vaieten. Vielä täytyi noiden onnettomien sivaltaa takaisin toteamalla, että tuolla tyylillä saisin soitella yksin lehdellä hamaan hautaan asti, tai ettei koko maailma tosiaankaan pyörinyt minun napani ympärillä.

Tuollaisiin turhautuneisiin viuodatuksiin en enää yleensä vastannut mitään. Olin sanottavani sanonut, eikä se siitä muuksi muuttuisi, vaikka minut kieriteltäisiin tervassa ja höyhenissä. Mitä taas tuli napani ympärillä pyöriviin, niin yksi hyvä riitti minulle kerrallaan. Jos muita oli, niin he olivat silkkaa bonusta, enkä heillekään nenääni nyrpistellyt.

Ja eivät kai miehet sentään niin tyhmiä olleet, että olisivat heti tutustumisen ensimetreillä matkaan ilmestyneiden mutkien selitysten voimalla oikenevan? Elämässä, muuallakin kuin deittisivustolla jo yhtä ja toista nähneenä ja kokeneena tiesin vuorenvarmasti, että jos jo ensimmäinen sipaisu poltti ja karvasteli ikävästi, ei sellaisesta mitään hyvää voinut jatkossakaan seurata.

Näille kymmenille ennätettyäni ei minulla enää ollut aikaa eikä varsinkaan halua lähteä yrittämään, josko tästä tai tuosta jotakin voisi tulla. Kyllä sen täytyi ainakin alussa maistua mannapuurolta ja mansikalta, vaikka sitten myöhemmin muuttuisikin silkaksi suolattomaksi kaurapuuroksi!