Minä en ryhtynyt miehelle selventämään, olinko emansipoitunut vai en, ja jos niin oli käynyt, mistä se kenties johtui. Mutta nyt mies yllättäen ehdottikin uutta tapaamista. Hän oli sairautensa vuoksi eläkkeellä ja pystyi hyvin reissaamaan ympäri maata sopivien naisten perässä. Nyt hän sanoi, että tulisi mielellään katsomaan näytelmää, jossa esiinnyin. Ei minulla mitään sitä vastaan ollut, ja niin eräänä keväisenä iltapäivänä huomasin olevani juna-asemalla miestä vastassa.

Kun pääsimme asemalta kotiini, kului aika ennen esitykseen lähtöä tiiviisti makuuhuoneen puolella. Tunnelma oli aivan toisenlainen kuin edellisellä tapaamisella. Mies oli hellä, kiihkeä ja huomaavainen, ja minä nautin hänen sylissään.

Ennen teatterille lähtöä halusi mies käydä lukemassa sähköpostinsa. Hän odotti tärkeitä tietoja. Yllätyin vähän, kun kuulin, että hän oli yksi niistä tuhansista suomalaisista, joita oli huijattu ns. pyramikaupoissa. Tuntui oudolta, että noinkin fiksun ja älykkään oloinen ihminen voisi mennä tuollaiseen lankaan, mutta niinpä vain oli mennyt.

Siinä sähköposteja selaillessamme mies alkoi kysyä kirjoittamisestani. Hän sanoi, että kun erotiikasta kirjoittaminen tuntui olevan minulle helppoa ja vaivatonta, voisin kokeeksi kirjoittaa tarinoita eräälle netin tarinapalstalle. Minä en oikein asiasta innostunut. En halunnut leimautua tietyntyyppiseksi kirjoittajaksi, vaikka sitä tietysti olin jo, kun niin avoimesti olin blogiini kirjoitellut susitarinoita. Asia jäi kuitenkin mieleeni itämään ja kantoi aikanaan hedelmää, jollaista en toden totta olisi koskaan sen uskonut kantavan.

Näytöksen jälkeen palasimme taas kotiini. Aamulla minun piti lähteä töihin. Mies lähtisi kotiinsa. Hän yritti saada minut viemään itsensä asemalle, mutta siitä kunniasta kieltäydyin. Aivan asuntoni nurkalta kulki bussi asemalle, ja olivathan taksitkin olemassa. Mies saisi selviytyä asemalle miten tahtoi. Olihan hänellä aikaa.

En enää tavannut tätä miestä, mutta vieläkin joskus puhumme puhelimessa, viimeksi vähän ennen joulua. Välillemme on kehittynyt ystävyys, jossa molemmat kertovat oman elämänsä kipu- ja kasvupisteistä, jos kohta ilonaiheistakin.

Viimeksi jutellessamme mies sanoi, että minä olin muuttunut. Minusta oli tullut pehmeämpi. En enää ollut niin kärkäs kuin aiemmin. En tiedä, saattaa tuo tottakin olla. Kaikkihan me muutumme, vaikka emme varsinaisesti tekisi mitään muutoksen eteen. Mutta elämä koulii jokaista omalla tavallaan. Mitä useampaan myllyyn hyppää, sen useamman myllynkiven jauhettavaksi joutuu, ja sitä pienemmiksi murusiksi jauhautuu.