Muutaman päivän sain odotella miehen vastausta. Enhän tietenkään voinut olla varma siitäkään, että minkään sortin vastausta edes tulisi paluupostissa. Mutta odotukseni palkittiin ainakin niiltä osin, että vastaus saapui. Viestin sisältö nyt ei mikään kaksinen ollut. Siinä ei ollut sanallakaan viittausta minun viestini sisältämiin asioihin. Viestissään mies kertoi olevansa aikeissa hankkia induktiolieden. Sellainen kuulemma säästi kovasti sähköä. Nyt mies halusi tietää, oliko minulla kokemusta kyseisistä liesistä.

En tiennyt, olisinko itkenyt vai nauranut. Minä olin kirjoittanut tulenpalavan viesti, jossa mielestäni analysoin monipuolisesti ja ansiokkaasti sekä mahdollisimman objektiivisesti niin itseäni, miestä kuin suhdettammekin. Vastaukseksi sain kysymyksen, millaisia kokemuksia minulla oli induktioliesistä!

Hoh-hoijaa! Jos mies oikeasti kuvitteli, että minulla oli kokemusta kyseisistä liesistä, tai että alkaisin kokemuksiani hänelle sähköpostin välityksellä kertoilla, hän erehtyi pahemman kerran. En vastannut viestiin sanallakaan, ja olin aivan varma, että tähän yhteydenpito nyt sitten loppuisi.

Mutta nyt erehdyinkin minä. Muutaman päivän päästä saapui mieheltä uusi viesti. Nyt ei kyselty kokemuksia induktioliesistä eikä puitu puun kantohintoja. Kun luin viestiä, tuli minulle tunne, että mies oli kerännyt kaiken voimansa ja hyökkäsi nyt kuin susi hampaat irvessä minun kimppuuni.

Ensiksi sain lukea, että olin ylireagoinut, kun lauantaiehtoolla olin uhannut lähteä kotiin kesken pikkujoulujen. Seuraavaksi sain tietää, että nyt kun mies oli arvioinut olemustani ja käytöstäni jonkin aikaa, oli hän tullut siihen tulokseen, että halusin aina olla huomion keskipisteenä. Aina olin miehen käsityksen mukaan siinä ollutkin!

Tähän tulkintaan oli mies tullut kolmen seikan perusteella. Ensimmäinen niistä oli ammattini, jonka mies asetti samaan kategoriaan poliisien ja tullivirkailijoiden kanssa. Toinen seikka, joka puolsi tätä käsitystä, oli teatteriharrastukseni. Ja kolmantena, mutta ei suinkaan vähäisimpänä asiana tuli se, että pukeuduin punaiseen väriin.

Tämän kaiken mies tuntui kirjoittavan puolihuolimattomasti kuin pelkkänä toteamuksena. Lopuksi hän totesi, että saattoi toki olla väärässä arvioissaan, sillä hänkin oli vain erehtyväinen ihminen. Ei mies kuulemma halunnut minua millään lailla loukata. Hän toivoi, että hänen analyysinsa voisi olla minulle avuksi, kun tutkiskelisin itseäni. Ehkä silloin jopa oivaltaisin, millainen ihminen oikein olin ainakin miehen silmin katsottuna. Pahalla ei mies mitään kirjoittanut. Hän piti minusta kuulemma kovasti.

Lopuksi mies vielä kertoi, että kysymykset, joita olin lauantaina hänelle esittänyt, olivat aiheuttaneet hänelle valtavaa ahdistusta. Ne olivat olleet sellaisia, että mies oli kokenut olevansa kyin koulussa, jossa opettaja kurmootti tietämätöntä oppilasta. Oli tuntunut todella ikävältä olla sellaisessa tentissä.