Kun aamutoimet oli tehty, pakkasi Markku Eskon vähäiset tavarat pariin kassiin, puki pojan lämpimästi ja lähti ulos. Matka suuntautui linja-autoasemalle. Sunnuntaisin ei paljon vuoroja kulkenut mihinkään suuntaan, mutta puoliltapäivin oli lähdössä yksi Markun entiselle kotipaikkakunnalle. Sitä Markku nyt jäi Eskoa sylissään pidellen odottamaan.

Aikaa linja-auton lähtöön oli vielä parisen tuntia. Esko alkoi jo hermostua vetoisella linja-autoasemalla, jossa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Nälkäkin oli, mutta eihän Markku ollut älynnyt eväitä tehdä sen paremmin itselleen kuin pojalle. Onneksi asemalla oli pieni baari, josta sai ostettua jotakin syömistä nälkäiselle Eskolle. Leivänkannikkaa mutustellessa kului aika, ja pahin nälkäkin tuli tyydytettyä.

Vihdoin päästiin matkaan. Jo parhaat päivänsä nähnyt linja-auto mennä keikkui pitkin kapeita ja mutkaisia teitä kohti määränpäätään. Esko istui isänsä vieressä etupenkissä ja katseli kiinnostuneena ympärilleen. Hän ei ollut aikaisemmin ollut tällaisessa menopelissä, ja uutuudenviehätys sai hänet istumaan hiljaa ja jännittyneenä paikoillaan. Vain kirkkaat silmät seurasivat tarkasti tapahtumia ympärillä.

Matka kesti yli kaksi tuntia. Viimein auto pysähtyi töyssähtäen tutun pihatien päähän. Markku nosti Eskon ja heidän vähäiset tavaransa alas autosta lähtien kulkemaan lumisten koivujen varjostamaa kujaa pitkin kohti sen päässä häämöttävää taloa. Mahassa velloi, ja ajatukset tuntuivat tekevän mykkyröitä pään sisälle. Mitä hän sanoisi Sirkan vanhemmille? Ja mitä nämä sanoisivat hänelle?

Eskoa eivät tällaiset murheet painaneet. Vähäisestä iästään huolimatta hän tunnisti tutun kujan ja talon ja lähti juoksemaan pihaa kohden iloisesti leperrellen. Niinpä hän ennätti portaille ennen isäänsä, jonka askeleet alkoivat tuntua sitä raskaammilta, mitä lähemmäksi taloa tultiin. Talon vanha vahtikoira oli huomannut tulijat. Ensin se haukkui heitä kuin vieraita, mutta tunnisti sekin pian Eskon ja juoksi häntä vinhasti viuhuen nuolemaan pojan kasvoja. Jälleennäkemisen ilo oli vertaansa vailla.

Myös sisällä talossa oli havahduttu koiran haukkuun. Kuka kulkija mahtoi liikkua sunnuntai-iltapäivänä näillä kulmilla ja millä asioilla? Talon isäntä riensi ulos katsomaan ja oven avattuaan päästi iloisen huudahduksen, kun näki punaposkisen Eskon telmivän vanhan koiran kanssa. Kohta siihen ehti jo emäntäkin, ja riemusaatossa kuljetettiin Esko sisälle lämpimään. Kun Markku tovin kuluttua astui tupaan, ei hänen tuloaan pannut kukaan merkille…