Kun pahimmat päätä pakottavat ja sielua syövyttävät höyryt oli saatu laskettua ilmoille heti viikon alussa, ei loppuviikko postauksineen mitään ihmeempiä sisältänytkään. Haljulla värisävyllä ilman välilyöntejä kirjoittava postaaja kertoili kuulumisiaan saaden pieneen tilaan taas mahtumaan niin erään kuuluisan laulajan äskettäisen kuoleman kuin kuntaliitoksista käytävän keskustelunkin ja vielä paljon muuta kaikki suloisessa sekamelskassa. Taito sekin!

Sitten esitteli letunpaistaja taitojaan. Tällä kertaa oli letuista siirrytty pannareihin, joiden kupruja uuninlasin läpi kuvattuna saivat nyt kaikki vesi kielellä ihastella. Postauksessa oli lisäksi arvailutehtävä vihjeineen, kuinkas muuten, ja mukaan oli päässyt myös tylppäkuonorotua edustava nelijalkainen ystävä.

Seurasi kuusi peräkkäistä ystävänpäivätoivotusta. Hiukan eri sanoin ja sävelin, mutta saattoi hyvin panna merkille, että jokainen halusi nyt päästä kiekaisemaan ilmoille oman toivotuksensa. Muutamassa postauksessa oli toivotukset puettu runon muotoon, joka oman tai muualta lainatun. Näitten toivotusten jälkeen seurasi yhteisön gurun jakamia viisauksia kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen. Viisaudet oli tällä kertaa pukenut runomuotoon eräs venäläinen? kirjailija.

Loppuviikosta arvuuteltiin vielä luonnon ihmeitä ja erikoisia kapineita. Kuvapienennöksestä tai erikoisesta kuvakulmasta yrittivät arvailijat osua oikeaan. Jotkut tuntuivat ottavan asian hyvinkin vakavasti ja mikäs siinä. Eihän tuollaiseen asiaan arvaustaan laittaessaan tarvinnut juurikaan kovin syvällisiä ajatella. Kun paneutui arvailemaan oikein tosissaan ja aina lisävihjeen saatuaan asiaa taas uudelta kantilta tutkaillen, oli melkein kuin olisi isonkin postauksen itse viskannut bittiavaruuteen.

Pitkin viikkoa oli haljua värisävyä käyttävä postaaja ehdotellut aikoja yhteisen tapaamisen järjestämiseksi. Vaikka asia mainittiin moneen otteeseen eri postauksissa, ei se saanut tuulta purjeisiinsa. Oliko niin, että paljoista puheista huolimatta ei kukaan tosissaan halunnut tuollaiseen tapaamiseen osallistua, saati ryhtyä sellaista järjestämään. Mene tiedä, mutta asia hautautui vähin äänin, kun innokkaita osallistujia ei ilmaantunut.

Viikko päättyi onnen toivotuksiin yhteisön ”äidille”. Mistä syystä onniteltiin, sitä ei suoraan kerrottu, vaan sen sai jokainen päätellä itse tykönään. Vanhenemiseksi se sitten kommenttiosastoa selaamalla selvisi.

Seuraavan viikon aloitti tuttu kirjoittaja. Haljulla värillä kirjoittava oli ilmeisesti saanut oikein kirjoitusvimman, kun postausta pukkasi postauksen perään. Tai sitten käynti kirjoitusryhmässä sai aikaan moisen vuodatuksen. Uusi viikko alkoi taas hänen maailmoita syleilevällä selonteollaan lähes kaikesta. Mikäpä siinä! Postausten määrällä ei kai ylärajaa ollut, ja jos jollakulla oli omasta mielestään sanomista, niin totta kai hänen piti se sanoa saada.

Sitten seurasi ”mainospostaus”. Netissä ahkerasti surffaileva postaaja oli löytänyt mielestään sopivan sivun, jota hän nyt esitteli muutamille yhteisön naiskirjoittajille. Nämä kuuleman mukaan olisivat potentiaalisia osallistujia juuri tuohon projektiin. Jotkut innostuivat, toiset eivät, eikä idean myöhemmistä vaiheista ole ainakaan Kärpäsellä mitään tietoa.

Postauspäivä päättyi suureen suru-uutiseen. Koska Kärpänen tietää, mitä suru on, ei se halua tätä asiaa tässä eikä muuallakaan enempää kommentoida.

Mutta sitten palattiin taas asiaan. Eräs pitkäpartaisena haltiahenkenä esiintyvä yhteisön jäsen nousi yllättäen barrikaadeille. Syynä oli se, että hän oli kyllästynyt adminien mielivaltaiseen tapaan johtaa joukkojaan. Postauksesta sai käsityksen, että toisten kirjoituksia ja kommentteja muuteltiin ja poisteltiin sen mukaan, miten ne sattuivat admineita miellyttämään. Havaittavissa oli myös jonkinlaista sukupuolirasismia.

Asiasta virisi vilkas keskustelu, eikä tälläkään kertaa vältytty loukkaantumisilta ja toisten lähes julkisilta solvaamisilta. Kaikki halusivat sanoa mielipiteensä asiasta huolimatta siitä, veikö se keskustelua eteenpäin vai ei.  Kärpästäkin sivuttiin taas kerran. Vieläkään ei siis uskottu, että Kärpänen ei koskaan tartu aiheisiin, joita sille tyrkyttämällä tyrkytetään.

Mielenkiintoista tässä tyrkytyksessä oli se, että tyrkyttäjä toimi asiassa varsin kaksinaamaisesti. Yhteisössä hän vähättelevään ja halveksivaan sävyyn puhui Kärpäsen analyyseista, kun taas toisessa yhteydessä piti niitä mielenkiintoisina ja osuvina havaintoina pikkuyhteisöstä. Sopii siis kysyä, mitä mieltä hän oikeasti oli? Kärpäsen mielestä takin kääntäjä ja tuuliviiri siinä missä suurin osa yhteisöläisistä. Mielipide vaihtui sen mukaan, kenen kanssa keskusteli. Tuollaista tapaa halveksii Kärpänen yli kaiken.

Joku ulkopuolinenkin puuttui asiaan käsitellen sitä mielenkiintoisesti ja Kärpäsen mielestä varsin objektiivisesti. Mutta vaikka asiaa puitiin puolelta jos toiseltakin, ei kunnollista lopputulosta oikein saatu aikaan. Kas, kun kukaan ei kuitenkaan taaskaan halunnut antaa periksi tai tulla edes vähän vastaan. Meno jatkui siis entiseen malliin.

Kirjoitus kirvoitti kuitenkin monta muuta kirjoitusta, joissa pohdittiin koko yhteisön tulevaisuutta. Kirjoittajat halusivat ehdottomasti pitää kiinni läjästään, joka pääsääntöisesti oli koettu hyväksi ja mukavaksi. Mutta nyt oli ilmennyt arkuutta kirjoittaa oikein mistään, kun aina haluttiin ymmärtää väärin, sanoi mitä tahansa.

Ohhoh! Kärpäsen täytyi lukea oikein uudemman kerran. Oliko nyt armas lintukotokin tahriintunut? Tähän astihan oli ollut aina niin helppoa sysätä kaikki negatiivinen muualle, erityisesti anonyymien harteille ja sitten tietenkin erääseen blogiin, jonka nimeä ei saa sanoa. Toki sitä aina tilaisuuden tullen yritettiin vaivihkaa vieläkin, ja jotkut olivat niin omille virheilleen sokeita, että sanoivat sen myös ääneen.

Niin kuitenkin saatiin viikko päättymään ja tietenkin sen lopetti arvauskilpailu. Sopivan kevyttä ajatustoimintaa, kun koko viikko oli pohdittu niin raskaita ja vaikeita asioita!