Viikonpäivät jatkunut sateinen kausi loppui viimeinkin. Aamulla aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja raikas loppukesän tuuli puhalsi pois viimeisetkin sadepilvien riekaleet. Hyvä sää saatiin kreivin aikaan. Olihan paikkakunnalla tarkoitus viettää perjantain ja lauantain välisenä yönä jo 20. kerran ”Taiteiden yötä”. Huonollakin säällä olisi yleisöä varmasti tapahtumiin osallistunut. Mutta hyvä keli takasi sen, että nekin, jotka sateeseen tai kylmään vedoten olisivat helposti jääneet kotiin, päättivät nyt lähteä katsomaan yön antia.

Minäkin kuuluin noihin ”kotikissoihin”, jotka nyt uskaltautuivat ulos kolostaan. Joskus vuosia sitten olin ollut kyseisessä tapahtumassa ja tullut siihen tulokseen, etten välitä katsella humalaisten lasten ja nuorten toikkarointia puolilta öin keskellä kaupunkia.

Tällä kertaa kuitenkin tyttäreni oli menossa tapahtumaan, ja kun yllättäen sain vapaaillan harrastuksestani, lähdin hänen seurakseen. Alun perinkin ajatuksenamme oli, että kävisimme tietyissä, etukäteen katsotuissa paikoissa ja lähtisimme kotiin ihmisten aikoihin.

Pyhistä päätöksistämme huolimatta ei lähtemisestä tahtonut tulla mitään. Olisi ollut niin mukavaa vain jäädä viettämään perjantai-iltaa kotosalle kahdestaan. Mutta sitten ryhdistäydyimme ja lähdimme matkaan.

Etukäteen oli jo mielessä, mistä parkkipaikka, sillä kaikki muutkin vähänkin kauempaa tulevat olisivat varmasti liikkeellä autoilla. Se löytyi kuitenkin vaivatta: oli ilmainen ja tilava. Ei muuta kuin jalkaisin tapahtumiin.

Tänä vuonna oli erityisteemana monikulttuurisuus. Se näkyi monessa paikassa yleisesti ja lisäksi jotkut kohteet olivat kokonaan sille omistettuja. Muun muassa avajaistilaisuudessa, jossa vain ohi kulkiessamme poikkesimme, esiintyi afrikkalaisrytmejä soittava afrikkalaisista soittajista koostuva yhtye.

Lähikoululle oli polkaistu pystyyn etninen kahvila, jossa naurettavan pientä 5 euron maksua vastaan sai maistella herkkuja ja juoda teetä tai kahvia eri puolilta maailmaa esimerkiksi Somaliasta, Turkista, Venäjältä, Kiinasta ja tietenkin Suomesta vain joitakin mainitakseni. Kahvilassa esiintyi myös afrikkalainen trio, ja tunnelma oli välitön ja kansainvälinen. Ihmiset söivät ja joivat, tanssivat, lauloivat ja soittivat ja kaikki ja kaiken väriset ihmiset olivat ystäviä keskenään.

Toinen tilaisuus, johon menimme, oli paikallisen laulajattaren konsertti. Laulajatar, varsinaiselta koulutukseltaan kanttori-urkuri, lauloi kuin enkeli. Koulutettu ääni solisi ja helisi kuin kevätpuro, eikä varmaan jättänyt yhtään kuulijaa kylmäksi. Laulajatar esiintyi yhdessä myös kahden tyttärensä kanssa, joista varmasti aikanaan myös tulee kaunisäänisiä esiintyjiä. Violetta Parran ”Elämälle kiitos” oli puolituntisen konsertin helmi niin sävelmältään kuin sanoitukseltaankin. Silmien kostumatta ei sitä voinut kuunnella.

Myös paikallinen teatteri on osallistunut joka vuosi omalla panoksellaan yöhön. Yleisöllä on ollut mahdollisuus päästä seuraamaan tulevan näytäntökauden uuden näytelmän harjoituksia. Niin tälläkin kertaa. Oli mielenkiintoista seurata ammattinäyttelijöitten työtä siinä vaiheessa, kun ensi-ilta on vasta noin kolmen viikon kuluttua. Asia kiinnosti monia muitakin. Teatterisali oli lähes täynnä harjoitusyleisöä, joista suurin osa istui katsomossa koko harjoituksen ajan.

Kun lähdimme teatterilta, poikkesimme vielä keskikaupungille katsomaan menoa siellä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, mutta humalaisia ei juurikaan näkynyt. Johtuiko se sitten siitä, että ilta oli vielä nuori siinä vaiheessa. Meille riitti se hulina, mitä muutaman metrin matkalla näimme. Sitten olimme valmiit lähtemään kotiin.

Kaiken kaikkiaan ”Taiteiden yöstä” jäi tänä vuonna hyvä maku suuhun. Vaikutelma johtui varmasti osittain siitä, että osuimme paikkoihin, joissa ei ollut tungosta, meteliä, humalaisia eikä rähjäävää ja esiintyvää nuorisoa. Ohjelma oli hyvää ja kiinnostavaa oikeaa taidetta, jota varta vasten halusimmekin nähdä.

Kyllä Suomessakin, myös pienissä maaseutukaupungeissa osataan. Se ainakin tuli todistettua. Ihmisiä saadaan liikkeelle sankoin joukoin, kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa on tarjolla. Ikävinä varjopuolina tällaisissa tapahtumissa ovat tietysti nuo iänikuiset olutteltat ja humalaisten lasten ja nuorten suuri määrä. Mutta nekin pystyy kiertämään valitsemalla käyntikohteensa oikein. ”Kiertäminen” ei tietenkään ratkaise kyseistä ongelmaa, mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu.