Tammikuu kovine pakkasineen koitti. Minä podin tekemisen puutetta ja siksi päivitin ahkerasti blogisivuani. Onneksi teatteriharjoitukset alkoivat taas, niin ettei minulla ollut kaiken aikaa mahdollisuus miettiä deittisivuston kuulumisia.

Mies soitteli edelleen lähes päivittäin. Usein juttelimme blogeista, joita päivän mittaan oli tullut kirjoiteltua, tai muuten vain pohdittiin maailman menoa. Sitten eräänä päivänä huomasin, että mies oli päivittänyt profiiliaan. Muuten se oli pysynyt lähes entisellään, mutta suhdestatuksensa oli mies muuttanut. Nyt entisen ”eronnut” tilalla luki ”seurustelee”.

Kun mies seuraavan kerran soitti, otin asian heti puheeksi. Milloin moinen oli päässyt tapahtumaan, kun minä en ollut asiasta mitään vihiä saanut? Mies kertoi sitten suhteen olleen seurusteluasteella jo silloin, kun hän ensimmäisen kerran otti minuun yhteyttä. Nyt oli seurustelukumppani ryhtynyt vihjailemaan, että tokkopa tuosta haittaa olisi, jos seurustelunsa profiilissaankin julkaisisi. Eipä tulisi ainakaan kenellekään turhia odotuksia ja ehkä pettymyksiäkin. Sitä paitsi mieshän hengaili deittisivustolla pelkästään siksi, että pääsi kirjoittamaan blogia.

Nyt valkeni minullekin, miksi mies niin nihkeästi oli suhtautunut varovaisiin tapaamisehdotuksiini. Eihän seurusteleva mies, ainakaan tämä puheenaoleva, kaivannut muuta naisseuraa muussa kuin ystävyysmielessä, vaikka tästä asiasta voi tietysti olla moniakin erilaisia käsityksiä.

Kun miehen seurustelu nyt tuli tietooni, minusta tuntui kuin suuri taakka olisi pudonnut harteiltani. Nyt tiesin tarkalleen, että tämä mies oli ystäväni, ei mitään muuta, ja tulisi sitä aina olemaan. Tapaaminenkaan ei tuntunut enää niin välttämättömältä tai edes tarpeelliselta. Tällainen kanssakäyminen riitti minulle mainiosti.

Miehelle muistin kyllä antaa pyyhkeitä siitä, ettei hän aiemmin ollut asiasta mitään kertonut. Minua ihan nolostutti, kun muistin joskus joulun aikoihin kovastikin tapaamista ehdotelleeni. Mutta nythän asia oli selvä kuin pläkki. Nyt voitiin yhteydenpitoa jatkaa kokonaan ystävyyspohjalta ilman minkäänkllaisia muita paineita.

Näin vuosien päästä on kyllä sanottava, että myöhemmin erilaisia paineita on kyllä ystävyyteen tullut. Aikanaan mies meni suhteessaan niin pitkälle, että osti yhteisen ison talon seurustelukumppaninsa kanssa. Hän nimittäin tarvitsi tilaa keräilytavaroilleen.

Muistan, kun mies kertoi talonostosuunnitelmista. Ei voi sanoa, että olisin kovinkaan kannustava ollut asiassa. Ei siksi, että minulla olisi ollut intressejä miehen suuntaan, ei ollenkaan. Mutta suorasukaiseen tyyliini kuvailin tulevaisuutta ja elämää, joka ensihuuman jälkeen ei olisikaan niin ruusuinen kuin alussa. Mitä mies sitten tekisi, kun yhdessäoleminen ja -eläminen alkaisi tympäistä? Olin nimittäin hänen puheistaan päätellyt, ettei kyseessä ainakaan mikään vuosisadan rakkaustarina ollut. Velkaa olisi kymmeniätuhansia euroja, ja talosta voisi olla hankala päästä eroon.

Mutta selvähän on, ettei kenenkään päätä voi kääntää, kun se yhteen suuntaan on kammettu katsomaan. Eikä minulla mitään sellaista tarkoitusta ollutkaan. Sanoinpahan vain, mitä sivustakatsojana näin ja ajattelin, vaikkei asia tietenkään minulle kuulunut tipan tippaa.

Vaikka tuolloin luulin, että mieskin suhtautui minuun pelkkänä ystävänä, sain toisenlaisen vihjeen asiasta, kun tapasimme. Miehen suudelmat olivat muuta kuin ystävän suudelmia, mutta kun minä en ollut kiinnostunut, asia jäi siihen. Kun muutama vuosi sitten tapasimme toistamiseen, ilmaisi mies halunsa hyvin selkeästi. Minulla kuitenkin oli muita sitoumuksia, kuten oli kyllä miehelläkin, enkä siksi halunnut ryhtyä mihinkään, Vaikka suurempi syy taisi edelleen olla se, etten vieläkään tuntenut suurta fyysistä vetoa mieheen.

Kaikkein eniten sydäntäni kuitenkin lämmitti vain parin kuukauden takainen rakkaudentunnustus, jonka mieheltä sain. Ei se mitään tunneryöppyä minussa herättänyt, sillä totuushan on, että olipa tunnetta kuinka paljon hyvänsä, asumme edelleen satojen kilometrien päässä toisistamme, ja mies asuu isossa talossaan avopuolisonsa kanssa. Kaukorakkautta siis, kaiken lisäksi aika yksipuolista, ei mitään muuta! Ja liekö se oikein sitäkään? Emmehän oikeastaan tunne toisiamme muuten kuin virtuaalisesti ja puhelinkontaktien kautta.