Signellä ja Varmalla on ja nimipäivä elokuussa.

Signe on naisen etunimi. Signe tulee muinaisskandinaavisesta nimestä Sighne, joka tarkoittaa 'voittajatarta'. Nimi koostuu sanoista sig ('voitto') ja ny ('uusi'). Ruotsissa nimen käyttö yleistyi 1800-luvun lopulla ja Signe pääsi siellä almanakkaan 1901. Suomen almanakassa Signe on ollut 1909-1928 ja uudelleen vuodesta 1973 lähtien. Nimipäivä on 23. elokuuta. Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan Suomessa on 1900-luvun alusta vuoden 2009 loppuun mennessä Signe-nimen on saanut 5 420 henkilöä.

Varma on suomalainen etunimi. Varma kuuluu 1900-luvun alussa yleistyneisiin merkityssisältöisiin nimiin. Varma on ollut käytössä sekä miehen että naisen etunimenä. Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Varma on annettu hieman yli 180 miehelle ja noin 680 naiselle. Vuoden 1946 etunimilain nojalla Oikeusministeriö on määrännyt Varman naisennimeksi, mutta vielä 2000-luvulla nimi on annettu muutamalle pojallekin. Suurin osa Varma-nimisistä, sekä miehistä että naisista, on kuitenkin 1900-luvun alkupuolella syntyneitä. Varma viettää nimipäivää 23. elokuuta.

Mää oon tuntenu pariki Signeä. Molemmat kuulu mun lapsuuteen. Toinen oli sejänemäntä, ja toinen mun opettaja ensimmäisellä luokalla kansakoulussa. Tämä opettaja-Signe oli maatalon emäntä ja koulutukseltaan se tais olla lastentarhanopettaja tai lastenhoitaja, en tiijä varmasti. Mutta sen tiijän, että opettaja se ei ollu. Opettaja siitä tuli sillä lailla, että meijän varsinainen opettaja, Lilli, joka oli vanhapiika ja muutenki jo vaikka kuinka vanha, katkas jalakasa. Jostaki piti saaha sitte äkkiä opettaja tilalle.

Maalla ei viiskymmentä vuotta sitte ollu niin tarkkaa, kuka opettajana oli. Pääasia, että osas vähä neuvoa kakaroita opin tiellä. Ja Signehän osas hyvin, ku se kumminki oli käyny sen alan kouluja. Mää muistan, että Signe oli meijän opettaja sen ensimmäisen vuojen loppuun, muttei sitte enää.

Myöhemmässä elämässä kävi niin, että meijän kissa, Nöpö, iso harmaa maatiaiskolli lähti omille teilleen ja asettu asumaan Signen taloon. Meiltä oli sinne matkaa jotain viis kilometriä. Ei sitä heti tiijetty, että Nöpö sinne oli menny. Aateltiin vaikka mitä, että se on kuollu tai semmosta. Joskus aikain päästä kuultiin, että siellä se oli Signen hyvässä hoijossa. Sinne se kans jäi kuolemaasa asti.

Ku mää alon jotaki ymmärtää kirijaimista ja kielestä, niin ihimettelin sitä, miks Signe –nimi aina lausuttiin niin ku siinä ois ollu äng-äänne. Mutta eihän siinä mitään semmosta oo. Kai se vaan paremmin sopii suomalaisen suuhun lausua se äng-äänteenä. Jos siinä olis se äng-äänne, niin kirijaimet pitäs olla eri järijestyksessä. Nyt ne on järijestyksessä gn, eikä se oo äng-äänne!

Varmoja en oo tuntenu yhtään eikä oo välikskään. Varma tarkottaa mulle ihan eri asiaa ku nimeä. En kyllä ikään antas lapselleni semmmosta nimeä!