Mutta jo seuraava postaus pakotti taas jättämään paistokset liedelle ilman vahtia, niin kovasti tuntui se riipovan sydänalassa. Tai oikeammin sanottuna se nauratti, tuo kärpäsen yritelmä. Nauramista ja asian huvittavuutta toisteltiin niin monessa lauseessa ja vielä hymiöillä vahvistettuna, että rupesi jo vaikuttamaan siltä, että sanoista huolimatta oli tunnetila täysin päinvastainen. Tämä on tietenkin vain kärpäsen saama vaikutelma, eikä sillä varmastikaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa (kärpäsen huom!).

Huvittavaa oli se, että kommentoija ei ilmeisesti ollut ymmärtänyt kärpäsen ehkä joskus hiukan erikoista huumorintajua. Hän nimittäin vastasi kärpäsen postauksessaan esittämään kysymykseen ”saako nauraa?” antamalla siihen oikein luvan. Mahdollisesti kommentoija ei aikaisemmin ollut törmännyt tähän asiaa, joka kysymyksen kirvoitti, eikä niin ollen ymmärtänyt hupaisaa asiayhteyttä.

Mutta kun ei kärpäsellä ole tapana sanojaan selitellä, paitsi suoranaisia virheitä joskus oikoa, ei se tälläkään kerralla sitä tee. Jo ammoisina aikoina on se nimittäin oppinut rakkaalta äitivainajaltaan sanonnan, joka pätee yhä: ”Joka ei ymmärrä puolesta, ei ymmärrä kokonaisestakaan”.

Vielä kannettiin, kuten niin monta kertaa aiemminkin, huolta kärpäsen ajankäytöstä. Kamalasti varmaan tuhraantui kallista aikaa, kun toisten sanomisia ja tekemisiä käänsi ja väänsi yrittäen niitä tulkita. Joku ahkera emäntä olisi siinä ajassa jo paistanut lettuset vaikka kokonaiselle komppanialle!

Sekin oli pällähtänyt kommentoijan mieleen, että entäpä jos kärpänen olikin aivoton raukka, joka tuon tärkeän elimen puutteessa ei kyennyt ajatustyöhön ensinkään, vaan pystyi ainoastaan toistelemaan muiden jo aiemmin ajattelemia ja julkituomia ajatuksia. Se ei ainakaan tämän kommentoijan vika ollut, ei totta totisesti!

Aivoton tai ei, joulu se oli tulossa kärpäsellekin, kait, vai mahtoikohan tämä sellaisista edes perustaa, kun aika kului kaikenmaailman tulkintatehtävissä ja penkomisissa. Tämä kommentoija lähti täältä nyt joka tapauksessa litomaan ja liukkaasti sittenkin, joten heipat ja moikat vaan ilmeisesti kaikille.

Vielä sentään piti post scriptum heittää perään, jossa selvennettiin, kuka ja keneltä oli saanut anteeksi, keneltä ei ainakaan enää pitänyt pyytää anteeksi jne. Yllättäen yritettiin kärpäsenkin päälle heittää samaa täydellisyyden viittaa, jota omille hartioille kiedottiin. No, voihan sitä yrittää!

Postaus sai toisenkin kommentin. Siitä tosin oli ainakin kärpäsen melko vaikea käsittää, mitä sillä tarkoitettiin. Eipä se kuitenkaan suuria haitannut. Monethan löpisevät kommenttejaan pelkästään esillä olemisen ilosta.

Kärpäsen seuraava postaus oli melko yleisluonteinen käsitellen anonyymikommentoijien asemaa pikkuyhteisössä ennen ja nyt. Ehkäpä se ei juuri aiheensa vuoksi kovin suuria intohimoja puoleen jos toiseenkaan herättänyt. Kirjoitukseen tuli vain yksi kommentti. Sekin parin päivän viiveellä. Lettukuningatar oli palannut reissultaan ja kiirehti nyt ilmeisesti oikopäätä lukemaan ja kommentoimaan, mitä kärpänen tällä kertaa oli pörissyt.

Kommentti alkoi vähättelevällä lausahduksella, jossa kärpäsen kirjoituksia verrattiin ”mielenkiintoiseen romaaniin”. Vähättelyinnossa olivat kommentoijalta vitoset ja kympit menneet kai jotenkin sekaisin, sillä hän mainitsi lukevansa tätä mielenkiinnon vanginnutta opusta letunpaiston lomassa ”viikosta viikkoon”.

Ensimmäisen postauksen po. asiasta oli kärpänen kuitenkin tehnyt vasta 21.11.2011, joten siitä kommentointipäivänä 1.12.2011 oli kulunut tasan yksitoista päivää eli ei edes kahta viikkoa. Tällaisia pieniä lasku- kuin myös muunlaisia virheitä sattui tälle kommentoijalle myöhemminkin, mutta kuten ennenkin on todettu: tekevälle sattuu, niin virheitä kuin joskus ihan oikeaankin osuneita tekosia.

Ja taas kannettiin huolta kärpäsen mielenrauhasta, jaksamisesta, mielenkiinnon kohteista ja lopuksi ehdotettiin talvilepoon siirtymistä. Se olisi varmasti ollutkin tämän kommentoijan kannalta paras ratkaisu. Olisi tämäkin turhaan kommentointiin tuhlautunut aika säästynyt vaikka lettutaikinan vatkaamiseen.

Kärpäsen epäilyihin, että jatkuva ramppaaminen sivustoilla, jotka tuottivat pelkkää pahaa mieltä, ärtymystä, kiukkua, adrenaliinitason äkillistä nousua ja kaiken lisäksi olivat vielä niin tavattoman huonosti kirjoitettuja, saattoi viitata masokistiseen luonteenlaatuun, tuli kommentoijalta vastaus kuin apteekin hyllyltä. Wikipedia oli tarkoin tutkittu ja siellä sanottiin näin: ”Masokismi tarkoittaa seksuaalisen nautinnon saamista fyysisestä kivusta, kärsimisestä tai nöyryytyksestä.”

Kyllä vaan, noinhan siellä sanotaan, mutta hätäpäissään vai mistä lie syystä oli kommentoija unohtanut merkitä näkyville myös määritelmän alkuosan: ”Kinkykulttuurin sisällä …masokismi tarkoittaa seksuaalisen nautinnon saamista fyysisestä kivusta, kärsimisestä tai nöyryytyksestä”.
Huomio kiinnittyy lainauksen alkuosaan. Mitä on ”kinky”?

Miten me pärjäisimmekään ilman armasta googlea? Sen avulla löytyy vastaus tähänkin kinkkiseen kysymykseen. https://publications.theseus.fi/handle/10024/28793
Kinky on yläkäsite tavanomaisesta (eli vanilja-) seksistä poikkeavalle käyttäytymiselle sekä fetisismille, transvestismille ja gender-blendingille. (Popp & Björkenheim 2008, 56, 130; Tuntematon maa 2011; Pohtinen 2010, 2; Höykinpuro 2006, 9).

Lääkärikirja – Tohtori. fi antaa kuitenkin hiukan toisenlaisen selityksen termille masokismi. Tämä on juuri se termi, jota kärpänen postauksessaan tarkoitti.
”Hakutulokset sanalla ’masokismi’
Termit: masokismi, masochismus
nautinnon saaminen omista kärsimyksistä”.

Niinpä niin, nyt oli kommentoijalle tullut jo niin monta källiä, että rupesi mietityttämään, olisiko sittenkin parempi keskittyä asiaan, jonka varmasti osasi eli letunpaistoon. Ei, niin, etteikö kommentoida voisi, jos sydän halusta siihen suuntaan paloi. Mutta tarkkuutta vaati tämäkin homma, kuten varmasti hyvän ja kuohkean lettutaikinankin valmistaminen. Kärpäsestä taas ei siihen touhuun olisi, joten se jättää sen suosiolla paremmilleen.

Nyt päätti kommentoija kuitenkin lopullisesti lopettaa kommentoinnit tässä blogissa, koska täällä ei saatu aikaan kunnollista keskustelua. Syntinen tai ei, suuri juhla oli joka tapauksessa tulossa. Ei ollut aikaa turhiin jaarituksiin. Lukemaan sentään voisi aina silloin tällöin poiketa, mutta siinä kaikki.

Voi, voi sentään! Vannomatta paras, sanotaan. Vielä tämänkin ”uhkauksen” jälkeen poikkesi ko. kommentoija monet monituiset kerrat kärpäsen blogissa, eikä lupauksestaan huolimatta kyennyt pitämään näppejään poissa näppäimiltä.

Sellaista se on, riippuvuus.