Sen verran Susi Punahilkan kotiinlähtöilmoitusta taisi säpsähtää, että hän tosiaan sulki televisio, siirtyi sohvalle istumaan ja pyysi Punahilkan viereensä. Menihän Punahilkka, miksei olisi mennyt, sillä ei häntä kuitenkaan suuremmin houkutellut lähteä ajamaan yötä vasten kotiin. Sudessa oli puolensa. Kyse oli siitä, millä keinoin ne saisi esiin, ja oliko Punahilkka sittenkään oikeanlainen hilkka niitä esiin onkimaan.
 
Ei Susi kuitenkaan kovin vapautuneesti sohvalla Punahilkan vieressä istuskellut. Kun tv nyt oli kiinni, keksi Susi, että musiikkia piti saada kuuluville. No, sitähän saatiin. Sudella oli vanha levysoitin ja runsas kokoelma vinyylilevyjä. Ikävä kyllä levysoitin oli todellakin jo niin iäkäs, että tämän tästä piti Suden nousta sitä rukaamaan, jotta levyt olisivat soineet. Punahilkalle tuli tunne, että Susi varsin mielelläänkin lähti Punahilkan vierestä, kun tämä alkoi osoittaa hiukan lämpimämpiä tunteita Sutta kohtaan. Pakoon piti Suden päästä noin vaarallista Punahilkkaa!
 
Toinen ihmetyksen aihe oli se, että vaikka Susi aiemmin oli Punahilkkaa kyllä ilmeisen mielellään suudellut, ei hän nyt siihen suostunut, eikä mitään selityksen sanaa antanut, ennen kuin Punahilkka sitä suoraan kysyi. Ei voinut Punahilkka nauramatta selitystä kuunnella, vaikka se myös toisaalta häntä loukkasi. Susi pelkäsi sikaflunssan tarttumista!
 
Kaikki tiedotusvälineet hehkuttivat sen helppoa tarttuvuutta, ja kaipa jossain oli suutelustakin varoitettu. Auktoriteetteja kumartavana suomalaisena Susi nyt oli päättänyt, ettei Punahilkkaa suutelisi ja itseään näin mahdollisella sikaflunssalla saastuttaisi. Eivät siinä auttaneet järkipuheet siitä, että kun kerran oleskeltiin samassa tilassa, tauti olisi jo tarttunut, jos sitä jompikumpi kantoi.
 
Voivoi ja valivali! Jo toinen sikaflunssakauhuinen Susi lyhyen ajan sisällä. (Kesällä tapaamaansa taiteilijasutta oli Punahilkka nimittäin aivan kurillaan ällyyttänyt sairastavansa sikaflunssaa, kun muutaman kerran oli sattunut aivastamaan perä jälkeen Suden seurassa. Siitäkös Susi oli kauhistunut ja vähällä oli ollut, ettei tämä ollut ponkaissut ylös ruokapöydästä, jossa juuri satuttiin istumaan.)
 
Tuli vain mieleen, mitä tällaiset sudet oikeasti pelkäsivät? Oliko elämisen pelko niin suuri, että se toista loukaten piti kääriä sairauden pelkoon. Yhtä hyvinhän Susi itse olisi voinut olla taudinkantaja. Miltä hänestä olisi mahtanut tuntua, jos Punahilkka olisi hänen suudelmiaan ja kosketustaan väistellyt taudin tarttuvuuteen vedoten?
 
Siinä sitten hiljalleen päästiin puhumaan oikeistakin asioista. Susi kertoi itsellään olleen kyllä useitakin suhteita, niin ettei hän aivan noviisi näissä hommissa ollut. Silti hän Punahilkan kysymykseen, pitikö Susi alusta asti opettaa hilkan kanssa toimimiseen, vastasi, että ei se oikeastaan mitään haittaisikaan. Ei Punahilkalla sinällään mitään olisi Suden opettamista vastaan ollut. Vaikea vain oli päästä ”opetuksen” alkuun, kun Susi koko ajan väisteli ja kiemurteli pois tilanteista, joissa Punahilkka alkoi lämmetä.
 
Susi sanoi Punahilkan käytöksen hämmentävän häntä. Oli mielestään lukenut Punahilkan blogista, ettei tämä pitänyt susista, jotka heti alussa osoittivat seksuaalista kiinnostusta kovin innokkaasti. Punahilkka ei sellaisia muistanut blogiinsa koskaan kirjanneensa ja sanoikin sen Sudelle. Hänen mielestään Susi nyt sotki henkilöitä ja kirjoituksia. Ei hän sitä paitsi ollut Sutta edes nähnyt blogivieraanaan, ellei tämä sitten lukenut blogeja niin sanotusti ulkokautta. Mene tiedä, yhteisen sävelen löytyminen näytti edelleen kovin hankalalta, suorastaan mahdottomalta.