Alkoi toukokuu. Se alkoi niin kuin tavallisestikin vapulla. Vappu ei koskaan ole ollut minulle mikään sen kummempi juhlapäivä. Kun olin lapsi, se oli päivä, jolloin maalaistalossa nostettiin kesän siemenperunat itämään istutusta varten. Miksi sitten juuri vappuna? No, se oli sopiva aika tehdä se homma, ja lapsilla oli vapaata koulusta, joten mikäpä sen parempi ajankohta olisi voinut ollakaan!

Muistan, miten tympeää oli könytä heti aamusta tunkkaiseen kellariin perunoita lajittelemaan. Ne nostettiin pienestä ikkunasta ulos, ja vastaanottaja sitten kantoi ne talliin ja kaatoi puisiin laatikoihin itämään. Kun oli aika istuttaa perunat, olivat ne sitten sopivasti itäneet.

Ei perunoiden nosto tietenkään koko päivää kestänyt, vaikka lapsesta sellaiselta saattoi tuntuakin. Iltapäivällä oltiin yleensä jo vapaita siitä hommasta ja päästiin nauttimaan äidin tekemää simaa ja munkkeja. Niitä äiti yleensä teki, vaikkei maalaistalossa muuten vappua juhlittukaan. Tippaleipiäkin oli joskus, mutta ne eivät koskaan ole olleet minusta oikein hyviä. Rasvassa paistetut munkit sen sijaan olivat ainakin siihen aikaan herkkua, jota harvoin sai.

Oli meillä joskus ilmapallojakin. Muistan erään kerran, kun olimme kaksosveljeni kanssa vielä alle kouluikäisiä. Kumpikin oli saanut yhden ilmapallon, jotka sitten oli puhallettu täyteen. Minä varjelin omaa palloani kuin kalleinta aarretta, mutta veljeni oli omansa rikkonut aika nopeasti ja muistaakseni aivan tahallaan.

Sitten häntä alkoi tietysti harmittaa, kun minun palloni oli yhä ehjä, ja se oli ripustettu katossa olevaan koukkuun roikkumaan kaikkien ihailtavaksi. Pallon alla oli vanha Singer-ompelukone. Sen päälle pystyi hyvin nousemaan. Veljeni oli kai jo noussut siihen tarkoituksenaan rikkoa minunkin palloni, mutta äiti ehti hätiin ja sanoi, että jos hän rikkoo pallon, seuraa siitä välittömästi piiskaa.

Niin suuri oli veljelläni kuitenkin houkutus saada minunkin palloni rikotuksi, kun omakin oli jo riekaleina, ettei siinä paljoa painanut uhkaus selkäsaunasta. Hän kiipesi ompelukoneen päälle ja pisti neulalla palloni puhki. Itkuhan siitä seurasi molemmille: minulle hienon palloni menetyksestä ja velipojale kirvelevästä takapuolesta. Äiti nimittäin toteutti uhkauksensa ja antoi pojalle risua kintuille tottelemattomuudesta. Eipä siinä muutakaan oikein voinut, kun uhkaus oli annettu kaikkien kuullen ja tapahtui se, josta oli kielletty.

Mutta se menneistä. Nykyisin tuntuu, ettei vappu kuten eivät muutkin juhlapäivät merkitse enää oikein mitään. Ei ole sitä odotuksen iloa, joka lapsena valtasi mielen juhlan lähestyessä ja siihen valmistauduttaessa. Nykyisin myös niin simaa, munkkeja kuin ilmapallojakin saa kaupasta milloin tahansa. Ennen niitä sai vain tiettynä päivänä, jos sai lainkaan.