Sanna, Susanna, Sanni ja Susanne saavat juhulia tänään. Varmasti moni pikkunen tyttö juhulii nimipäivääsä samana päivänä, ku alottaa koulusa ensimmäistä kertaa. Siinä sitä onki sarkaa monen vuojeks eteenpäin. Joillaki, nimestä riippumata, se koulunkäynti kestää melekeen koko elämän ajan.

Sanna on skandinaavinen naisen etunimi. Sanna on lyhenne kansainvälisestä nimestä Susanna, joka on hepreaa ja tarkoittaa liljaa. Sanna voi myös olla johdos ruotsin kielen sanasta sann, joka merkitsee "totta". On myös esitetty, että Sanna olisi hellittelymuoto venäläisestä Aleksandrasta. Suomessa on Väestörekisterikeskuksen Väestötietojärjestelmään merkitty vuoden 2009 loppuun mennessä 25 238 Sanna-nimistä naista ja muutama mies. Sanna oli verrattain harvinainen nimi 1960-luvulle asti, jolloin sen suosio lähti kasvuun. Kun aiemmin nimi annettiin joillekin kymmenille tyttövauvoille vuodessa, 1970-luvun alussa nimen sai jo monta sataa ja saman vuosikymmenen lopussa yli tuhat lasta vuosittain. 1980-luvulta alkaen nimi on annettu yhä harvemmille lapsille. Vuosina 2000-2012 nimen sai enää 56 lasta.

Susanna on kansainvälinen naisen etunimi. Se on alun perin hepreankielinen nimi, joka tarkoittaa liljaa. Ulkomailla Susanna-nimestä esiintyy monia muitakin versioita, kuten Susannea ja Zuzannaa. Vuoden 2009 elokuuhun mennessä Suomessa on rekisteröity 43 043 Susanna-nimen saanutta naista ja muutama mies. 19701990-luvuilla Susanna oli yksi suosituimmista tyttölapsille annetuista nimistä. Susannan nimipäivä on 11. elokuuta, joka sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa on Diocletianuksen vainoissa vuonna 295 marttyyrina kuolleen Pyhän Susannan muistopäivä.

Sanni on suomalainen naisen etunimi. Nimi on muunnelma Susannasta tai Sandrasta. Susannan alkuperä on heprean liljaa merkitsevässä sanassa. Sandra puolestaan juontaa Aleksandrasta, jonka taustalla on ”puolustavaa miestä” merkitsevä kreikkalainen miehen nimi Alexandros. Väestörekisterikeskuksen mukaan Sanni-nimen suosio on vaihdellut eri vuosikymmeninä. Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 9 781 Sanni-nimistä naista.

Susanne on naisen etunimi, Susanna-nimen muunnos. Näin kirjoitettuna nimi on käytössä monissa maissa kuten kuten Ranskasta, Saksassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja myös Suomessa. Ääntämys kuitenkin vaihtelee eri kielissä; esimerkiksi ranskaksi se lausutaan /syzan/, missä /z/ merkitsee s:n kaltaista, mutta soinnillista äännettä. Eräissä maissa nimestä on käytössä myös muunnos Suzanne. Vuoden 2009 elokuuhun mennessä Suomessa oli noin 6 600 henkilöä saanut nimen Susanne. Susanne on myös suosittu yrityksen nimi tai yrityksen nimen osa: huhtikuussa vuonna 2010 Fonecta Finder Yritystietopalvelu tuotti Susanne-nimellä 428 nimistä yrititystä tai elinkeinonharjoittajaa.

Mun kaksosvelijen vanhin tyttö on Sanna. Isävainaa eli vielä sillon, ku vauvaa ristittiin, ja muistan, että se ois tykänny Susanna nimestä. Nuoret vanhemmat teki kumminki niin, ku aattelivat, ja sehän oli ihan oikeen. Viime kesänä tämä Sanna ite tuli äitiks. Synty tyttö, joka kastettiin Liljaks, niin että kyllä se papan toive sitte kumminki toteutu vähä kiertotien kautta.

Susannastaki mulla on kokemuksia. Kummää vielä olin naimisissa, me oltiin jonku aikaa tukiperheenä yhelle Susannalle. Mää ootin palijo tuolta hommalta, mutta se oli kamalan vaikeaa heti alusta asti, vaikken mää sitä oikeen heti tajunnu.

Susanna oli erityislaps, mutta se ei ollu suurin ongelma. Isoin kanto kaskessa oli Susannan äiti. Se oli hirmusen mustasukkanen lapsestaan ja pelekäs, että me viijäään siltä koko tyttö. Voi herran pieksut, sanon mää vieläki. Olihan se totta, että meiltä oli laps kuollu muutama vuosi sitte. Mutta ei meillä ollu pienintäkään aikomusta yrittää saaha kenenkään toisen lasta ainakaan luikertelemalla tukihenkilöks ja sitte muka jotenki kaappaamalla tenava itellemmä. Susannan äiti kumminki luuli niin, ja senhän arvaa, ettei yhteistyö oikeen pelannu.

Myö ei osattu Mirjan mielestä tehä mitään oikeen, vaikka kaikkemma yritettiin. Aina se moitti mua ja sano yhteisissä tapaamisissa, että Susanna oli aina meillä olon jäläkeen vaikea. Sitte me miehen kans päätettiin, ettei meijän oo mikään pakko kuunnella Mirijan haukkumisia ja moitteita. Hommahan oli vapaaehtosta. Siitä kyllä meille maksettiin, mutta senki rahan mää olin käyttäny kaikki Susannan hyväks ostamalla sille vaatteita ja kaikellaista muuta, mihin Mirijalla ei ois ollu varaa. Seki oli paha asia, että mää vein Susannan eka kertaa sen elämässä elokuviin. Ois kuulemma ite halunnu viijä. Kysyn vaan, miksei sitte ollu vieny, vaikka tyttö oli jo seittemän vanha.

Mirija oli yksinhuoltaja, ja myö aateltiin, että Susanna vois olla meillä aina, ku haluais, että äitiki sais vähä omaa aikaa. Mirija halus ymmärtää sen niin, että me yritettiin saaha Susanna kiintymään ihteemmä niin, ettei se enää haluaiskaan kotiin. Kaikenhan voi aina ymmärtää väärinkätisesti, ku sitä haluaa.

Me ilimotettiin sosiaalityöntekijälle, jonka kans asioita hoijettiin, että myö lopetetaan. Se oli käymässä henkisesti meille liian raskaaks. Niin se sitte loppu. Mutta seuraavana palamusunnuntaina tuli Susanna äitisä tuomana meille virpomaan. Sen jäläkeen tuli kirije, jossa Mirija pyyteli anteeks käytöstään ja ois halunnu vissiin jatkaa hommaa.

Mää mietin asiaa vähä aikaa ja päätin sitte, että mulle riittää. En uskonu, että asiat ois mikskään muuttunu. Kohta ois oltu taas samassa liemessä. En ees vastannu kirijeeseen, ku mulla ei ollu mitään sanottavaa Mirijalle. Kaikki, mitä olin halunnu sanoa, oli jo sanottu äänen nokakkain. Vielä palamusunnuntainaki olin sanonu, että Susanna saa tulla meille m illon vaan, jos haluaa.

Ku homma loppu, mää olin vähä katkera. Miks kaikki mun hyvää tarkottavat tekemiset aina tulukittiin ihan päin peetä? Alakuun etin syytä itestäni. Mutta ku aikaa kulu, ymmärsin, että suurin syy oli Mirijassa. Se ei luottanu meihin, eikä meijän mitkään tekemiset ois luottamusta saanu syntymään. Loppujen lopuks olin helepottunu, ku ei enää tarvinnu huolehtia vieraasta lapsesta eikä yrittää olla niin, ettei Mirijalla ois sanomista.

Nyt siitä on jo kauan aikaa, yli kymmenen vuoptta. Oon joskus nähäny Mirijaa ja Susannaaki sillon tällön. Mutta ei me juttusilla oo oltu ku yhen kerran. Puhumista ei vaan oo. Mutta olihan seki hyvä, vaikkei n iin mukava kokemus elämän varrella.