Koitti taas eräs viikonloppu, jonka vietin miehen luona, tai niin ainakin oli tarkoitus. Joskus menin taloon jo perjantai-iltana, mutta usein myös vasta lauantaiaamuna. Kun menin, kaikki sujui yleensä hyvin nukkumaan menoon asti. Minä siivoilin hiukan paikkoja, laittelin ruokaa ja tein kaikenlaista muuta kotiaskaretta ihan vain aikani kuluksi.

Vaikka olin pyhästi päättänyt, etten enää koskaan ryhtyisi hoitamaan yhdenkään miehen taloutta, niin tässäpä minä kuitenkin juuri niin tein ja vielä aivan vapaaehtoisesti ja jopa mielelläni. Totta kai muistin pyhät päätökseni, niin huonomuistinen en sentään ole. Painoin ne kuitenkin taka-alalle, paitsi niinä hetkinä, kun sain kertakaikkiaan tarpeekseni miehen huomauttelusta ja ”neuvomisesta”, joka täysin muistutti entisen aviomieheni tapaa huomautella minulle jos jostakin.

Silloin aina katsoin totuutta silmiin, löin rukkaset naulaan ja lähdin kotiin. Minusta ei enää tulisi kenenkään piikaa, eikä kukaan opettaisi minua kuin lasta ja antaisi kaiken aikaa ymmärtää, että en hänen mielestään osaa mitään. Jos jollakulla oli sellaiseen tarvetta, ongelma oli hänen omassa päässään, ei minussa tai ”osaamattomuudessani”.

Koitti nukkamaanmenon aika. Mies vetäytyi taas aulaan katsomaan televisiota, ja minä mietin, missä on vika. Nousin useita kertoja vuoteesta, mutta mies ei ollut huomaavinaankaan minua eikä sanonut sanaakaan. En minäkään häirinnyt hänen keskittynyttä tuijotustaan. Mutta minulla oli ahdistunut ja paha olo ja tiesin, ettei kunnollisessa ja hyvässä suhteessa kuuluisi näin olla.

Kuulin myös miehen käyvän monta kertaa ylhäällä. Silloin hän aina meni alakerran pannuhuoneeseen, jossa hän poltti tupakkaa ja ikävä kyllä kallisteli myös pulloa melko ahkerasti. Nekin olivat asioita, joita en halunnut elämässäni sietää. Joskus aamuyöllä mies kömpi sänkyyn ja nousi sieltä taas kohta ylös, kun aamu valkeni.

Tässä vaiheessa jo tiesin miehen entisistä naisystävistä. Hän kertoili niistä melko avoimesti, mutta luulen, että oli asioita, joita hän salasi minulta. Sellaisia olivat esimerkiksi se, että hän piti, tai ainakin yritti pitää edelleen yhteyttä molempiin tavalla tai toisella. Nainen, jonka kanssa hän oli ollut kihloissa, tuntui olevan enemmän menneen talven lumia, mutta loppujen lopuksi olikin niin, että juuri hänestä juontui kaikki muu.

Toinen päättynyt suhde vaikutti akuutimmalta. Mies hautoi mielessään naiselle ”kostoa” asioista, joista en oikein päässyt perille koko aikana. Sivulauseista olin ymmärtänyt, että mies oli edelleen kovin kiinni suhteessa, vaikka vakuutti sen päättyneen. Aiempi kihlattu oli jollain tavalla ollut osallisena tämänkin suhteen kariutumisessa, ja nyt huomasin, että minä olin samassa asemassa kuin edellinen naisystävä.

Mies projisoi entisen suhteensa selvittämättömiä ongelmia minuun. En ollut hänelle tasavertainen seurustelukumppani, vaan ihminen, jonka kanssa hän setvi ja velloi ongelmiaan, joista ei tuntunut pääsevän irti, koska oikeasti ei halunnutkaan niin tapahtuvan. Piehtaroiminen itsesäälissä ja syiden etsiminen muista oli minulle kovin tuttua entisestä elämästäni ja kavahdin sitä. Mikä lie sitten ollut minun ongelmani, kun samalla tunsin vetoa mieheen, ja minulla oli vahvoja tunteita häntä kohtaan.