Koitti aika, jolloin kaikki lapset kaksosveljeäni lukuun ottamatta olivat lentäneet maailmalle. Se oli äidille raskasta aikaa, sillä talossa oli edelleen karjaa, jota piti hoitaa. Onneksi hänellä olivat apunaan veljeni ja vanhin sisaremme, jotka olivat molemmat käyneet maatalousalan kouluja. Tietysti myös isä osallistui karjanhoitoon, mutta päävastuu oli kyllä äidillä. Molemmat alkoivat olla jo sairaita ja raihnaisia, joten apua kyllä tarvittiinkin.

Vanhin sisareni, joka nyt siis autteli talon töissä, oli hänkin elänyt jo omaa elämäänsä Etelä-Suomessa. Minä ja kaksosveljeni olimme kansakoulun alaluokilla, kun hän sitten muutti takaisin kotiin. Silloin en asiasta ymmärtänyt tietenkään yhtään mitään, olinhan lapsi, mutta myöhemmin kuulin, että hän oli palannut juuri sen vuoksi, että kotona tarvittiin työvoimaa. Vielä myöhemmin kuulin kyllä muutakin, sellaista, joka sai minut taas kerran ajattelemaan, että äiti toimi väärin, vaikka omasta mielestään toimi oikein.

Sisareni ei ollut kaikkein tarkin rahan käyttäjä. Jos hänellä oli rahaa, hän tuhlasi sen surutta. Omaan talouteensa hän oli tietenkin hankkinut huonekaluja ja kaikenlaista muuta tarpeellista. Ilmeisesti tavarat oli hankittu osamaksulla, missä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Oliko kuitenkin niin, että huolettoman rahankäyttäjän rahat eivät riittäneet osamaksuista selviämiseen.

En tiedä, pyysikö sisareni raha-apua kotoa, vai miten asiat selvitettiin. Joka tapauksessa eräänä kevätpäivänä, kun palasin koulusta, tapasin sisareni jo kasvimaata hoitamasta. En oikeastaan ihmetellyt asiaa lainkaan. Lapsenahan kaikki vain tapahtuu, sillä eihän lapsi osaa ajatella syitä tai seurauksia. Myöhemmin äiti puhui jotain sen suuntaista, mutta en silloinkaan osannut kysellä tarkemmin, joten kaikki on jäänyt enemmän tai vähemmän hämärän peittoon.

Aikuiseksi tultuani olen tietysti miettinyt asiaa enemmän. Mahtoiko kaiken takana olla se, että äiti halusi sisareni maailmalta kotiin? Hän ei luottanut siihen, että tämä selviäisi. Kun kotona tarvittiin työvoimaa, oli se hyvä syy pyytää häntä palaamaan. Harva ihminen kai voi kieltäytyä, jos kotona molemmat vanhemmat sairastavat, ja talo pitää kuitenkin hoitaa.

Oliko takana taas kerran myös äidin usko? Sisareni piti pitää taivastiellä. Jos hän oli kaukana maailmalla, ei äiti voinut olla varma, että hän sillä tiellä myös pysyisi. Maailmahan oli täynnä houkutuksia. Kun tytär saatiin kotiin, oli helppo vahtia heikkotahtoista ihmistä ja rajoittaa hänen menojaan.

Tämä kaikki on tietenkin minun spekulointiani, mutta en ollenkaan ihmettelisi, vaikka osuisin naulankantaan joissakin asioissa. Sekä äiti että sisareni ovat jo kuolleet, eikä heiltä enää voi kysyä mitään, ja tuskinpa ainakaan äiti myöntäisi laskelmoineensa mitenkään. Mutta sisareni osa säälittää minua vieläkin. Hän joutui luopumaan omista nuoruuden haaveistaan ja toiveistaan kodin painostuksen takia. Parikymmentä vuotta hänen elämästään kului tavallaan hukkaan. Vasta kun hän nelissäkymmenissä avioitui ja muutti miehensä asuinpaikkakunnalle, alkoi oikeastaan hänen oma elämänsä.

Tietysti voi ja pitääkin näin jälkikäteen ajatella, että valinnat on tehty ja niiden mukaan eletty aina sen hetkisissä olosuhteissa ja elämäntilanteissa. Jälkiviisastelu on hyödytöntä. En silti voi olla ajattelematta, mihin suuntaan sisareni elämä olisi ohjautunut, jos hän olisi itse saanut päättää omista asioistaan. Tilanne olisi voinut mennä parempaan tai jopa pahempaan suuntaan. Mutta elämä tuli elettyä näinkin, enkä voi olla ollenkaan varma, että sisareni tunsi mitään katkeruutta siitä, että liki kaksi kolmasosaa hänen elämästään kului kodin vaikutuspiirissä.