Seuraavana viikonloppuna olin menossa miehen luokse ensimmäistä kertaa kokonaiseksi viikonlopuksi. Se oli sama viikonloppu, jolloin hain viimeiset vähäiset tavarani pois entisen miesystäväni luota. Olin ostanut autooni uudet talvirenkaat, ja samalla kun menin niitä vaihdattamaan, poikkesin miehen luokse tavaroita hakemaan. Rengaskauppa oli samalla suunnalla, joten päätin lätkäistä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Tuosta tapaamisesta on sanottava sen verran, että minulle jäi tunne kuin mies ei vieläkään oikein olisi uskonut minun olevan tosissani. Kahvia juodessamme hän kysyi, oliko minulla kiire johonkin. Eihän minulla mikään kiire ollut, mutta ymmärsin kyllä, mitä mies kysymyksellään ajoi takaa. Hän olisi edelleen halunnut minut vuoteeseensa, sillä jostain syystä olin hänelle kai edelleen lähes naisista parhain.

Sitä minun oli vaikea käsittää, sillä en ollut enää vähään aikaan, jos koskaan kohdellut miestä silkkihansikkain, vaan olin melko avoimesti tuonut esiin tyytymättömyyteni suhteeseemme. Silti mies tuntui yhä edelleen kuvittelevan, että suhteemme joskus kehittyisi sille asteelle, että asuisimme yhdessä.

Se ajatus oli minulle suorastaan kauhistus. En halunnut muuttaa tämän miehen luokse, ja yhä useammin mieleeni putkahti sellainenkin ajatus, etten halunnut muuttaa kenenkään kanssa saman katon alle. Olin päässyt tasapainoon eroni jälkeen. Nautin vapaudestani ja siitä, että sain omassa kodissani olla pitkin tai poikin. Minun ei tarvinnut ottaa siellä huomioon ketään muuta.

Tietysti kaipasin ja tarvitsin elämääni erotiikkaa ja miehistä läheisyyttä. Tämän miehen kanssa sitä olisin saanut, mutta se ei kuitenkaan ollut sitä, mitä odotin ja halusin. Seksielämämme oli ikävystyttävää yhdessä ja samassa asennossa jyystämistä, eikä siihen tuonut parannusta se, että aina silloin tällöin ehdottelin hiukan muutoksia asioihin. Minun toiveitani noudatettiin ehkä kerran tai kaksi, sitten palattiin taas samaan ankeaan jyystämiseen.

Suoraan sanottuna minä olin menettänyt kaiken eroottisen kiinnostuksen tätä miestä kohtaan, ja rehellisyyden nimissä minun on tunnustettava, etten enää välittänyt tehdä mitään asioiden saattamiseksi paremmalle tolalle. Jo suhteemme alussa olin tiennyt, ettei siitä koskaan tulisi mitään pysyvää ja kestävää. Tavatessamme se jollakin tavalla vastasi sen hetkisiä tarpeitani, ja myöhemmin siihen tuli mukaan muita asioita, jotka ”sitoivat” minut suhteeseen.

Mutta kun nuo siteet olivat katkenneet, olin vapautunut kaikilla tasoilla suhteesta. En nähnyt mitään järkeä siinä, että sitä vielä olisi pitänyt jotenkin jatkaa. Tietysti uusi tuttavuuteni, joka tuntui kiinnostavalta myös eroottisessa mielessä, oli omiaan vahvistamaan tätä tunnetta. Sen kyllä tiesin, että tapaisin miehen vielä, sillä jätin autoni kesärenkaat säilytykseen hänen isoon kellarivarastoonsa. Kun kevät koittaisi, pitäisi ne sieltä hakea. Mutta kevääseen oli aikaa. Paljon ehtisi tapahtua ennen sitä. Näin jälkikäteen ajatellen en osannut edes aavistaa, mitä ja kuinka paljon oikein tapahtuisikaan.