Jo tammikuun puolella olin taas saanut aloitettua vesijuoksun. Kun runsasluminen talvi alkoi olla muisto vain jo helmikuussa, olikin syytä alkaa katsella muita liikuntaharrastuksia hiihdon sijaan. Syitä siihen, että vesijuoksu lähti aika nihkeästi käyntiin, on kaksikin. Ensimmäinen ja suurin syy on se, että uudella asuinpaikkakunnallani ei ole uimahallia. Tai oikeastaan tässä kaupungissa kyllä sellainen on, mutta ei tässä "kaupunginosassa". Uusi kotikaupunkini kun on niitä yhdistyneitä kaupunkeja, joissa yhdistymisen jälkeen on kaupungintaloja, kaupunginjohtajia, kirkkoja ym. julkisia rakennuksia vaikka hevosten syödä. Mutta uimahalleja on vain yksi, ja sinne on matkaa parikymmentä kilometriä.

Uimaan tai vesijuoksemaan ei siis tule lähdetyksi tuosta vaan, kun vesijuoksuhammasta alkaa kolottaa, vaan lähteminen on aina tarkan harkinnan tulos, koska reissu vie aikaa. Myin autoni pois jo ensimmäisenä keväänä täällä asuessani, koska kaikki täällä on kädenojentaman päässä kotoani (paitsi uimahalli), ja tämä on se toinen syy, miksi kaiken vähänkin kauempana olevan aktiviteetin harrastaminen vaatii suunnittelua. Julkisia kulkuneuvoja tietysti voisi käyttää, mutta silloin saa varautua kuluttamaan uimahallireissulla koko päivän. Siihen en sentään ryhdy, vaikka kiireetön eläkemuori nyt olenkin.

Onneksi kaikkeen on ratkaisunsa. Vävyni ehdotti, että jos maksan osan heidän autonsa käyttömaksuista, voin käyttää autoa silloin, kun sitä tarvitsen. Se sopii minulle mainiosti! Saan auton käyttööni eikä minun tarvitse huolehtia sen enempää vakuutuksista, korjauksista, veroista kuin muistakaan auton pitoon kuuluvista asioista. Tietenkään en voi huristella sillä joka päivä mielin määrin, mutta eipä se ole tarpeenkaan. Kun ajoitan uimahallireissun päivälle, jolloin vävy tekee töitä kotoa käsin, on minulla menopeli allani. Kätevää ja ekologista kuin myös taloudellista!