Kun ei kärpäsen ärsyttävä ja kaikessa inhottavuudessaankin kiinnostava ja lukijat koukuttava surina ja pörinä hiljentynyt edellä mainituillakaan konsteilla, alkoi jo tuntua siltä, että ei sille mitään mahtanut; pörisköön! Oman matalamielisyytensähän se vain toi esille ja hyvät kirjoittajan lahjansa hukkasi tuollaiseen negatiiviseen asenteeseen. Jollain toisella areenalla ja toisenlaisella suhtautumistavalla olisi se varmasti saanut paljonkin hyvää aikaan.

Mutta nyt ei kannattanut enää kenenkään tuhlata ajatustakaan mokomalle suurisuu surisijalle. Mitäänhän se ei oikeastaan tiennyt, kunhan roiski sinne tänne epäilyksiä ja olettamuksia, joilla ei paljonkaan painoarvoa ollut. "Mehän tiedämme, miten asiat oikeasti ovat, joten luottakaamme itseemme ja arvostakaamme tätä lämmintä läheisyyttä ja ystävyyttä, jota yhteisömme meille tarjoaa. Täällä saavat kaikki kukat kukkia, ketään ei täällä arvostella ja parjata, olemme yhtä suurta perhettä ja aina tukena toisillemme."

Tällaista mantraa saattoi lukea yhden jos toisenkin kirjoittajan blogista, sen kommenteista tai yhteisblogin pikkujutuista. Moni varmaan uskoikin tai ainakin viimeiseen asti halusi uskoa omiin ja toisten vakuutteluihin. Niin, saihan sitä kirjoitella ja uskotella, mutta totuus, ainakin se, minkä sivustolta suoraan saattoi lukea eikä tarvinnut edes tulkita, oli hiukan toisenlainen.

Tämän tästä putkahti esiin asioita, joista ei oikein päästy kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Silloin alkoi tulikivenkatkuisia viestejä singahdella sinne sun tänne ja pientä pottuilua sai lukea niin kirjoituksista kuin kommenteistakin. Eihän se toki mikään ihme olisi, jos useamman ihmisen porukassa erimielisyyttäkin syntyisi, vaan aivan luonnollinen seuraus siitä, että on olemassa ihan yhtä monta mieltä kuin miestä tai naistakin.

Mutta se ihmetytti, että tällainen itsestään selvyys ja elämää monella tapaa rikastuttava asia haluttiin kokonaan sulkea pois. Mitään poikkipuolista, yleisestä linjasta eriävää kyseenalaistamista ei olisi saanut esiintyä, vaan kaikki erimielisyydet pyrittiin mahdollisimman nopeasti lakaisemaan maton alle, etteivät ne nyt vain olisi tehneet ikäviä ja rumia säröjä siihen niin tyyneen ja kauniiseen vedenpintaan, joka ulkopuolisille haluttiin näyttää.

Mutta mitä elämää se sellainen on, jossa koko ajan täytyy kulkea kuin heikoilla jäillä, ettei vain aiheuttaisi halkeamia hauraaseen jäähän ja kukaties molskahtaisi ainakin kaulaansa myöten hyiseen veteen. Eihän kukaan halunnut tunnustautua riidan kylväjäksi eikä hankalaksi ihmiseksi, jollaisen leiman helposti saa, jos ei kuljekaan aina samaan suuntaan kuin valtavirta, ja jos uskaltaa sanoa ääneen sen, että keisarillapa ei taidakaan olla vaatteita…