Esikoistytärtä odottaessaan oli Soile tuntenut olevansa elämänsä kunnossa. Hänellä ei lievää aamupahoinvointia lukuun ottamatta ollut minkäänlaisia raskauteen tavallisesti liittyviä vaivoja. Ylimääräisiä kilojakaan ei hänelle raskauden myötä kertynyt yhtään.

Myös meneillään oleva odotus sujui hyvin. Talvisydännä sairastui Soile sitkeään flunssaan, joka ei ottanut parantuakseen. Lääkärissäkin hän kävi useita kertoja, mutta mitään apua ei sieltä herunut. Soile poti jatkuvaa nuhaa ja yskää eikä ääni tahtonut kestää millään.

Taas kerran lääkärin pakeilla ollessaan kysyi Soile, saisiko hän nyt tehdä oman ehdotuksensa flunssan hoidosta. Hän oli raskaana eikä oman käsityksensä mukaan tulisi ikinä kuntoon, ellei saisi levätä kunnolla. Lääkäri suostui siihen ja niin Soile ehdotti, että lääkäri antaisi hänelle riittävän pitkän sairausloman, jonka aikana hänellä olisi mahdollisuus parannella tautinsa.

Niin tehtiin, ja Soile jäi sairastamaan kotiin. Hän vietti sairauspäivät lähes kokonaan vuoteessa. Mutta koska ei aivan kuolemankielissä ollut, pystyi hän lukemaan ajankulukseen. Ennen avioliittoaan oli Soile ollut oikein himolukija. Mutta vuosien myötä oli harrastus laantunut. Nyt se virisi uudelleen, ja Soile vietti mukavia sairauspäiviä kirjojen ihmeelliseen maailmaan uppoutuneena.

Siinä vuoteessa makoillessaan rupesi hän ajattelemaan, että hänen vatsansa oli jo kovin iso ajatellen lapsen laskettua syntymäaikaa. Ei hän muistanut, että ensimmäisen raskauden aikana olisi näin isovatsainen ollut, eikä hän nytkään ollut muualta lihonut. Ei kai hän vain odottanut kaksosia? Olisihan se ihan mahdollista ollut, sillä Soile itsekin oli kaksonen, samoin Mikon äiti. Suvuissa molemmin puolin oli siis kaksosraskauksia.