Soile kuuntelee ihmeissään ja kauhistuneena Mikon vuodatusta ja tenttausta. Hän ei voi käsittää, mistä oikein on kyse. Sisimmässään hän tuntee kummaa tyhjyyttä. Tällaistako hänen elämästään nyt tulisi: ainaista turhista epäilyä ja syyttelyä, jokaisen askelen vahtimista ja jokaisen menemisen selittelyä?

Soilea hirvittää. Tuntuu kauhealta ajatella, että huomenna olisi muutettava saman katon alle miehen kanssa, joka koko ajan epäilisi Soilen rehellisyyttä ja tarkoitusperiä. Miten hän siitä selviää? Mitä hänen oikein pitäisi tehdä?

Mielessä käväisee jo ajatus koko muuton perumisesta ja kihlauksen purkamisesta. Sen Soile melko varmasti tekisikin, jos ei juuri olisi käynyt sanomassa irti puhelinosakettaan. Tällä tavoin hän silloin selittää asian, mutta oikea syy on pettymys siitä, ettei hänestä sittenkään olisi Mikon kanssa elämään. Hän on luvannut ja lupauksensa pitäisi, vaikka hammasta purren.

Nyt tuollainen ajatus tuntuu naurettavalta! Mikä olisi estänyt Soilea silloinkaan lyömästä hanskoja tiskiin ja sanomasta, että nyt hänelle riittää. Puhelimen puuttuminen on tekosyy, joka jostain ponnahtaa Soilen ajatuksiin. Soile ei uskalla kääntyä pois tulevasta kohtalostaan. Sitä se on eikä mitään muuta!

Mutta nyt ajatellen tuntuu myös siltä, että hyvä kun ei kääntynyt. Kääntymällä pois tältä tieltä olisi Soile kääntänyt samalla elämänsä kulun aivan toisenlaiseen suuntaan. Millainen se olisi ollut, sitä emme voi tietää, mutta erilainen kuitenkin: ei ehkä parempi, ei kukaties huonompikaan, mutta joka tapauksessa erilainen.

Sillä kasvamisen paikassahan Soile mitä ilmeisimmin nyt on. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kasvamisen sijasta tapahtuu pienenemistä ja kuihtumista, ja niin varmasti onkin. Kymmeniksi vuosiksi sälytetään hänen hennoille hartioilleen taakka, joka ajan saatossa tuntuu olevan aivan liian raskas yksin kannettavaksi.

Mutta pohjimmiltaan Soile on vahva nainen, joka kyllä taipuu, mutta ei taitu. Soile sulkee kauhun pois mielestään ja päättää ottaa elämältä Mikon kanssa vastaan sen, mitä sillä annettavana on. Hän on valmis kasvamaan ja yrittämään yhteisen hyvän eteen. Hänellä on vara antaa periksi ja ennen kaikkea: hän rakastaa. Tai ainakin kuvittelee rakastavansa.

Jos olisi Soile silloin tiennyt ja sielunsa silmillä nähnyt, mitä elämä Mikon rinnalla tai oikeammin tämän varjossa toisi tullessaan, olisi hän ollut vaikean ratkaisun edessä. Ottaako vastaan kaikki se tuska, kipu kärsimys, halveksunta, väheksyntä ja moni, moni muu kielteinen asia, jota avioliitto Mikon kanssa mukanaan tuo. Vai sanoako: kiitos ei, ja samalla kääntää selkänsä kaikelle sille hyvälle, jota elämä myös kultalautasella silloin tällöin hänelle tarjosi.

Mutta eihän Soilella sillä hetkellä edes ollut vaihtoehtoja. Huomenna hän muuttaisi Mikon luokse taloon, josta oli tuleva heidän yhteinen kotinsa. Huomenna hän sanoisi hyvästit vapaudelleen, vaikka sitä hän ei vielä silloin täysin ymmärtänyt. Huomenna…

Soile huokaa ja lakkaa ajattelemasta. Hän kääntyy Mikkoon päin ja alkaa kysellä, mitä Mikko kaikella tuolla oikein tarkoittaa…