Mulla on useimmiten tällä reissulla tapana pysähtyä kahaville yhteen tiettyyn paikkaan. Se on nimeltään Karoliinan Kahavimylly. Mistään muualta mää en oo saanu niin hyviä leivonnaisia. Ne on kotikutosia ja kokoa niissä on vaikka muille jakaa. Paikka on mukava senki takia, että se on ku mikä tahasa omakotitalo pihoneen ja hyvin hoijettuine puutarhoineen. Tällä kertaa siellä köpötteli kaks lammastaki kahavivierajen ilona.

Kahavimyllyssä saa aina hyvää palavelua. Näin kesäseen aikaan mää tykkään juua kahavini ulukosalla ja tälläki kertaa mää menin pieneen paviljonkiin sitä ryystämään, ku se ensin oli kannettu mulle pöytään asti. Paviljongissa ei sattunu olemaan ketään muuta, ja mää sain juua kahavini ylhäsessä yksinäisyyvessä ja katella, kun lampaat tuli nyhtämään kukkapenkkejä.

Mää olin oikeen höylillä päällä. Kahavimyllyssä ei kannatakaan olla kovin pihi eikä murehtia rahanmenoa. Ostin kahavit ja sitte sekä suolasta että makeaa särvintä. Ne makso sen verran, että sillä rahalla ois saanu jo kokonaisen lounaan vaikka ABC –uskonnon minareetin varijossa, mutta ennemmin mää join kahavit ja söin voisilimäpullani ja katkarapuaurajuustopiirakkani Karoliinan mestassa, ku melusella ja kiireisellä huoltoasemalla. Kaikkea ei mun mielestä nimittäin voi eikä kannata mitata rahassa.

Tässä jokunen vuosi sitte mää aattelin, että ny kyllä kuolinkellot kohta kilikattaa Kahavimyllylle. Uus ulijas tie nimittäin rakennettiin niin, että Kahavimylly jäi siitä aivan sivuun. Sinne pitää ny oikeen erikseen poiketa päätieltä ja ajella semmosta pölyävää hiekkatietä pitkä pätkä. Mutta eipä vaan! Kahavimylly oli jo saanu vankan kahavinryystäjäkunnan, joka varmasti poikkes vähä sivuun, ku palkaks siitä sai kunnon nisut ja muut herkut. Ja mää ainaki kehun paikkaa aina kaikille niille, joille se vielä on ihan tuntematon paikka. Niin että poiketkaapas teki Karoliinan Kahavimyllyssä, jos semmosen kyltin matkanna varrelta satutta pongaamaan.

Alakuillasta mää sitte olin viimenki perillä. Ilima oli lämmenny aika lailla aamusta, ja niin me päätettiin talon emännän kans lähteä vielä uimaan. Tässä lähellä on järvi, jota sanotaan Eurojärveks. Nimi tuloo siitä, että kylä, jossa järvi on, haki aikonaan EU-rahaa oman pikkusen, umpeenkasvaneen järvesä kunnostusta varte.

Rahaa saatiin, ja nyt järvi on tosi suosittu uimapaikka, jossa käy väkeä aamusta iltaan. Mikäs on käyvessä, kun vesi on kirkasta lähevettä, järven pohoja on hiekkaa ja autolla pääsöö ihan rannalle. Kioskiki siellä on, jos virvokkeita tarvihtoo, samoin pukukopit, vaikka uikkarit voi heleposti vaihtaa pyyhkeen suojassa rannallaki. Mää oon aikasempinaki kesinä käyny siellä pulikoimassa ja mukavaa on ollu.

Tämän mainospuheen mää pijin siks, että ei se EU ny aivan kaikilta osin niin paha oo, ku aina annetaan ymmärtää. Kyllä sieltä on rahaa herunu suomalaisiinki hankkeisiin, ku ne vaan on osattu perustella kunnolla. Nyt tuo kunnostettu järvi palaveloo oman ja naapurikylien väkeä ja vielä kaikki ohikulikijoitaki. Eikä näkyny sinilevää!

Maanantaipäivä meillä kulu asunnon kahtomishommissa, kalansavustuksessa ja sitte me lähettiin vielä kirpputorille. Tuossa jonkun matkan päässä on iso kirpputori, jossa käy väkeä pitkin maata. Mää oon netistäki lukenu jonku käyneen siellä ja kertoneen tyytyväisyyvestään.

Tavaraa siellä on aivan mahottomasti! Vaatetta ei niinkään palijo, mutta kyllä mun sisko oli aikasemmin keväällä teheny silläki puolella hyviä löytöjä. Nykki se löysi jotaki mukavaa riepua. Mää en ostanu vaatteita, ku ei oikeen sopivia sattunu kohalle. Mutta ostin yhen verhon, metallisen retkimukin syksyn vaellusreissua varte ja pari mukavan näköstä taulua. Sitte mää löysin vielä aivan sulosta pupupaperia. Siinä on hyvää askarteluvärkkiä vaikka kenelle, niin mää ainaki kuvittelen.