Kun sitten aamulla lopullisesti herättyämme lähdimme hotellin runsaalle aamupalalle, sanoit, että haluat aamupalan jälkeen vielä kerran riisua minut ja levätä vieressäni. Ei minulla mitään sitä vastaan ollut. Niin tapahtui, vaikka pelkäksi lepäämiseksi se ei tainnut jäädäkään.
 
Toit minut kotiin, hyvästelimme ja lupasimme pitää yhteyttä. Olit ehdottanut teatteriviikonloppua Helsingissä. Seuraava viikonloppu olisi kuitenkin sellainen, jonka viettäisit tyttäresi kanssa. Silloin emme tapaisi. Mutta sitten viikolla sain Sinulta s-postia.
 
Olit tutkinut teatteritarjontaa ja huomannut, että minun asuinpaikkakunnallani esitetään mielenkiintoista näytelmää. Yllätys, yllätys se oli juuri se, jossa minä olin yhtenä roolihahmona. Kysyit, voisitko nyt tulla esitystä katsomaan. Mitäpä minulla olisi sitä vastaan ollut, ja niin sitten eräänä sateisena perjantai-iltana ajelit teatterille.

Tapasimme vasta esityksen jälkeen. Illan muusta ohjelmasta olimme sopineet sen verran, että esityksen jälkeen menisimme syömään jonnekin. Minä olin tutuiltani kysellyt hyviä ruokapaikkoja, sillä enhän itse ollut mikään asiantuntija sillä alalla. Sinä sitten olit netin avulla tutustunut niitten tarjontaan. Kovin kummoisia valikoimia ei tarjolla ollut, mutta syöminenhän ei toki pääasia tapaamisessamme ollutkaan.
 
Vaikka olimme minun kotipaikkakunnallani, halusit silti, että yöpyisimme hotellissa. Olit jo varannut huoneenkin. Minusta se oli tietenkin mukavaa, pientä luxusta elämääni. Perustelit sitä sillä, että koska aikaa oli niukasti käytettävissä, ei sitä kannattanut tuhlata ruuanlaittoon ja kotitöihin, vaan se kaikki oli vietettävä mahdollisimman tarkasti sen ihmisen kanssa, jonka seurassa viihtyi ja oli hyvä olla.

Taas toit minulle punaisia, pitkävartisia ruusuja. Olin kyllä niistä jo aivan otettu. Tässäpä vasta susi, joka ymmärsi, että nainen arvostaa hemmottelua, kohteliaisuutta ja huomioimista. Ruusuja en tietenkään hotelliin mukanamme vienyt, vaan ne saivat paketissaan jäädä odottamaan autoon, jossa ne säilyisivät paremmin viileässä yössä kuin sisällä hotellihuoneen lämmössä.

Olin varannut mukaani illalliselle sopivat vaatteet, sillä enhän teatterivaatetuksessa voinut lähteä kanssasi illastamaan. Ei minun nytkään tarvinnut yksin vaatteitani riisua, vaan huoneeseen päästyämme Sinä ilolla ja mielihyvin autoit minua niistä kuoriutumaan, ja ennen kuin toiset vaatteet päälleni puin, olimme jo toistemme iholla käyneet, nauttineet ja tuottaneet nautintoa toisillemme. Mutta pöytä oli varattu ja tiettyyn aikaan mennessä ravintolaan mentävä, vaikka Sinä sanoitkin, että pieni myöhästyminen oli sivuseikka. Niin se oli minustakin, sillä minä olisin kyllä pärjännyt pelkästään Sinua maistellen.

Ravintolaan kuitenkin lähdimme, ja ensimmäisen kerran elämässäni söin tonnikalapihvin. Minähän en syö lihaa, joten kala oli tälläkin kertaa se, johon päädyin. Tonnikala muistutti erehdyttävästi lihaa, mutta oli kyllä ihan mukavan makuinen.

Sitten ravintolaa alettiin sulkea, ja mekin lähdimme. Jos oli ensimmäinen yömme ollut täynnä lempeä, niin oli sitä tämäkin. Huoneessa oli sauna. Lämmitit sen aamulla ja sitten saunoimme ja taas palasimme vuoteeseen lepäämään tai muuta mukavaa touhuamaan. Jossain välissä kävimme aamupalalla. Jos minulla ei olisi ollut sovittuja menoja lauantai-illalle, olisimme varmasti jääneet vielä toiseksi yöksi hotelliin. Mutta nyt oli lähdettävä.

Ehdotit, että iltapäivällä kävisimme syömässä kalaravintolassa Sinun asuinpaikkakunnallasi. Se sopi minulle mainiosti. Samalla reissulla veit minut pikavierailulle kotiisi, itse rakentamaasi taloon. En oikein tiennyt, miten minun olisi pitänyt asiaan suhtautua. Yhtäältä minusta tuntui mukavalta, mutta toisaalta taas arvelutti. Hiukan minua kyllä kauhistutti talon kokokin. Siivottavaa olisi hirmuisesti.
 
Päätin kuitenkin olla murehtimatta asiaa sen enempää ja ottaa eteen tulevat asiat vain mukavina ja jännittävinä kokemuksina. Eihän minua tänne kukaan ollut emännöimään pyytänytkään! Etten nyt vain olisi taas ajatuksissani ja kuvitelmissani kiirehtinyt asioitten ja tapahtumien edelle!

Erinomaisen aterian jälkeen toit minut sitten kotiin, sillä minun oli valmistauduttava iltamenoihini. Emme taaskaan sopineet mitään tarkkaa näkemisestä. Sen verran olin kysynyt, että haluaisitko kukaties lähteä seurakseni konserttiin seuraavalla viikolla. Lupasit tulla, ja niin erosimme.

Loppuviikonloppuni oli ohjelmaa täynnä, joten en paljoakaan ennättänyt Sinua miettiä. Sunnuntaina sain Sinulta tekstiviestin, jonka yhä on säilössä puhelimeni muistissa: ”Punahilkka, olet IHANA NAINEN!”