Vihdoin osoittivat kellon viisarit aikaa, jolloin Suden piti saapua. Täsmällinen oli tämä Susi, vaikka pitkähkön taipaleen takaa saapui. Ovikellon soidessa riensi Punahilkka alaovelle Sutta vastaan.

Ovesta sisään astuttuaan kaappasi Susi Punahilkan ensimmäiseksi kiihkeään syleilyynsä. Sitten painui suu suuta vasten, eikä suudelmasta olisi kai tullut loppua ollenkaan, ellei Punahilkka olisi siitä irrottautunut ja kehottanut Sutta käymään sisään, ennen kuin heidät tästä rappukäytävästä suutelemasta yllätettäisiin.

Heidän sisälle päästyään nosti Susi Punahilkan syliinsä, kantoi hänet sohvan selkänojalle, asetti tuliaisina tuomansa hehkuvan ruusun Punahilkan pienten rintojen väliin ja siinä kynttilöitten valaisemassa huoneessa, kauniin musiikin soidessa taustalla sai pitkä odotus, kaipaus, halu ja himo ensimmäisen täyttymyksensä. Punahilkka nautti, Susi nautti, ja jälkeenpäin Suden silitellessä ja suukotellessa Punahilkan paljasta selkää, tuntui kaikki odotus olleen vain alkusoittoa tälle ihanalle yhteyden kokemiselle, jossa rajana oli vain taivas.

Mutta niin Punahilkan kuin Sudenkin vatsa alkoi hiljalleen muistutella siitä, että pelkkä toisen syöminen ja nauttiminen ei tavallisille kuolevaisille hyvin pitkään riittäisi. Ruokaa oli saatava nautittavaksi, jotta taas jaksaisi kisailla ja leikkiä hurmion runsailla ja kiihottavilla kukkaniityillä.

Niinpä siirtyivät he pöydän ääreen nauttimaan Punahilkan valmistamasta ateriasta. Punahilkka oli arvellut Suden arvostavan tavallista kotiruokaa, kun tämä yleensä edustustilaisuuksissa ja muissa kissanristiäisissä sai syödäkseen toinen toistaan erikoisempia ruokalajeja. Ei ollut Punahilkka väärään osunutkaan arveluissaan. Hyvin maustettu ja valmistettu uunilohi juurespedillä kyytipoikanaan pehmeäksi muhinut uuniperuna olivat suussa sulavaa ja herkullista syötävää.

Susi kehui Punahilkan keittiötaitoja kehumasta päästyään, ja täytyy sanoa, että Punahilkka itsekin oli varsin tyytyväinen tarjottaviinsa. Jälkiruuaksi oli Punahilkka valmistanut ihastuttavan heleänpunaista ja pehmeän kermanväristä kerroskiisseliä, joka sekin oli kovasti Suden suun mukaista. Kaiken kruunasi tietenkin se, että Punahilkka ja Susi nauttivat toistensa ruokaseurasta ja toisistaan myös aterioinnin lomassa. Tassu sipaisi poskea tai pysähtyi hetkeksi kaulalle, olkapäälle, rinnalle.

Punahilkka oli kattanut lautaset pöydän vastakkaisille puolille, mutta siinä heidän aterioidessaan siirtyivät niin lautaset kuin aterioitsijatkin kuin itsestään samalle puolelle pöytää, ja viimein huomasi Punahilkka istuvansa Suden avarassa sylissä. Siinä suukkojen lomassa he toisiaan jo taisivat syöttääkin. Ainakin Punahilkka on muistavinaan, että Susi suukotti ja imeskeli hänen sormiaan kuin haluten näin koko piskuisen Punahilkan suuhunsa syödä.