Elettiin joulunalusaikaa. Minulla oli monenlaista tohinaa. Ei niinkään jouluvalmisteluissa, sillä aioin viettää joulua sukulaisissa. Ja jos olisin ollut vaikka yksin kotona, olisi valmisteluja ollut vielä vähemmän. Mutta töissä oli kaikenlaista tekemistä. Muutama pikkujoulukin oli näköpiirissä. Nyt eronneena ihmisenä sai vapaasti mennä tai olematta kaikkiin rientoihin, aiemmin se ei olisi ollut mahdollista.

Miehen kanssa olin yhteydessä melko ahkerasti. Milloin tuli tekstiviestiä, milloin taas soiteltiin. Joka kerta yhteys välillämme tiivistyi lähes käsin kosketeltavan eroottiseksi, suorastaan kiihottavaksi. Mutta tietenkään tämäkään autuus ei voinut kestää määräänsä pitempään, eipä tietenkään.

Mahdoinko se sitten olla minä, joka olisin odottanut hiukan aktiivisempaa otetta miehen puolelta. Tulin siitä jossakin viestissäni puolihuolimattomasti maininneeksi. Tietenkin mies tulkitsi sen omalla tavallaan ja väärin, kuinkas muutenkaan. Siinä silmänräpäyksessä loukkaantunut mies tekstaili minulle, että poistuisi nyt elämästäni ja poistumisellaan antaisi minulle mahdollisuuden nauttia juuri saavuttamastani vapaudesta täysin rinnoin. Mies ei kuulemma nautintojeni tielle asettuisi, vaan minä saisin mennä ja tulla halujeni ja himojeni mukaan.

Kun nyt ajattelen tuota viestiä, en voi muuta kuin nauraa. Mies käyttäytyi kuin lapsellinen pikkupoika, jonka jokaista toivetta ei ole täytetty. Ja minä typerys, joka en vielä ollut toipunut avioliiton ansoista, menin mukaan samaan soppaan. Olisi pitänyt vain vastata, että mies oli tervemennyt ihan niin kauas elämästäni kuin maailmassa vain lääniä riittäisi. Uusia miehiä tulisi, ja heitä myös menisi. Minä en yhden miehen vaivainen ollut.

Mutta enhän minä tietenkään mitään sellaista sanonut. Aloin selitellä parhain päin, mitä oikein olin tarkoittanut. Olin vain kysäissyt, miksei mies vastannut tekstiviestiini eikä mitenkään edes selittänyt vastaamattomuuttaan. Totta kai ymmärsin, että miehellä oli oma elämä. Siihen kuuluivat työ, lapset ja vielä joku kauempana asuva ystävätärkin. Olin ymmärtänyt, että miehen sydän sykki tälle ystävättärelle kohtalaisen lämpimästi.

Ystävättären olemassaolo ei minua haitannut. Deittisivun profiilissaan oli mies ilmoittanut etsivänsä seuraa tositarkoituksella. Ei kai jossain kaukana asuva ystävätär silloin voinut kovin tärkeä olla, eikä ainakaan miehen vakituinen elämänkumppani. Olin kyllä tullut siihen päätelmään, että mies aikoi viettää joulunsa tämän ystävättären kainalossa. Mies itse ei sellaisesta ollut mitään maininnut. Mutta enhän minä nyt tyhmä ollut, jos järjetön olinkin!

Minua ei sekään haitannut. Aikuiset ihmiset elävät kuten tahtovat ja viettävät niin joulunsa kuin juhannuksensakin itse valitsemallaan, mieleisellään tavalla. Itse pidin kyllä periaatteenani sitä, etten ketään ainakaan tahallisesti loukkaisi.

Järjettömyyteni ilmeni siinä, että väärinkäsitys oikaistiin. Niin alkoivat taas tekstiviestit singahdella puhelimesta toiseen entistä kiivaampaan tahtiin. Alettiin jo varovasti puhua uudesta tapaamisestakin. Aika vain tuntui olevan kortilla, vaikka molemmat olivat yksin asuvia ihmisiä. Oli viikonloppumenoja ja miehellä päivystyksiä. yhteisestä sopimuksesta asiaan päätettiin palata joulun jälkeen ja katsastella aikatauluja sitten uudelleen.

Niin, jos olisin ollut järkevä, olisin viitannut kintaalla koko miehelle. Kaikki merkithän viittasivat siihen, että mies vain pelaili kanssani. Hänellä oli luultavasti naisia joka sormelle ja vielä joitakin vakinaisempiakin tapauksia. Mutta minä hölmö en nähnyt tai halunnut nähdä selviä merkkejä. Mieshän nautti siitä, että sai pyörittää minua miten tahtoi. Sisuni kuohahtaa, kun ajattelen tuota aikaa. Että me naiset olemme joskus tyhmiä kuin saappaat! Minä ainakin!