Kuten jo aiemmin mainitsin, ei minulla ollut profiilissani kuvaa. Koskaan myöhemminkään en sitä sinne laittanut, vaikka aivan selvästi oli suuntaus sellainen, että kuvattomat saivat jäädä rannalle ruikuttamaan. Minä kuitenkin pidin pääni kaikkia epäilyksiä uhmaten.

Useimmiten kuvaani yritettiin saada nähtäväksi vedoten siihen, että minulla varmasti oli jotakin salattavaa, kun en uskaltanut paljastaa kasvojani. Minua ei tuollaisilla kiristyskeinoilla saanut heltymään. Tämä kaikki oli täysin vapaaehtoista. Jos minä en kiinnostanut ilman kuvaa, saattoi jokainen kokelas poistua profiilistani aivan sillä hetkellä, kun kuvattomuuteni alkoi käydä ylivoimaiseksi kestää. Aika moni poistuikin, mutta moni myös jäi. Minulla itselläni ei ollut tarvetta nähdä kenenkään kuvaa etukäteen. Lähdin siitä, että ihmisen täytyi ensin kiinnostaa, vasta sitten katsoisin ulkonäköä, ja loppujen lopuksi kokonaisuus ratkaisi jatkon.

En muista, miten tämä savolaismies suhtautui siihen, ettei nähnyt kuvaani. Tai olihan hän jo nähnyt minut elävänäkin joitakin vuosia aiemmin, mutta sitä hän ei näköjään muistanut. Minä päätin nyt vähän hämmentää soppaa. Kerroin, että olin viriili, liki satavuotias mummeli, joka puujalka kopsuen ja tekohampaat suussa lonksuen vaani viattomia uhreja pensaikossa rollaattoriinsa nojaillen. Tekosilmä muljahteli kuopassaan, ja harvat hapseni olin miten kuten sipaissut pois silmiltäni.

Tuskin olin päässyt kuvaukseni loppuun, kun mies langan toisessa päässä alkoi vaahdota, miten minulla oli otsaa parjata ja pilkata liikuntakyvyttömiä vanhuksia tai vammaisia ihmisiä. Hämmästyin miehen vuodatusta niin, etten hetkeen saanut sanaa suustani. Mutta kun mies jatkoi, että hän totisesti toivoi minun jäävän auton alle ja vammautuvan, tuli mittani täyteen. En muista millä sanoilla lopetin puhelun, mutta minulla ei todellakaan ollut aikomusta jäädä kuuntelemaan haukkuja ventovieraan ihmisen suusta.

Mitä kohtaa olin mahtanut puheillani miehessä tökätä, sitä en osaa sanoa, mutta syvälle olin osunut, sillä vielä seuraavana aamuna sain tekstiviestin, jossa edelleen toivottiin, että jäisin auton alle ja vammautuisin tai vielä parempi, että kuolisin. Olisin tietysti voinut vastata, että Savossa näköjään kasvaa hulluja kyntämättä ja kylvämättä, mutta viisaampana ymmärsin vaieta.

En kuitenkaan päässyt miehestä vieläkään eroon. Kun taas seuraavan kerran olin maksavana asiakkaana samalla deittipalstalla, otti mies jälleen yhteyttä. Ei hän edelleenkään tunnistanut minua, vaan luetteli samat litaniat kuin ennenkin. Tällä kertaa en malttanut pysyä vaiti. Vastasin viestiin ja kerroin, etten tosiaankaan tuntenut pienintäkään kiinnostusta tuollaista moukkaa kohtaan, joka haukkuu ventovieraan ihmisen maan rakoon täysin syyttä suotta ja vielä toivoo hänen kuolemaansa. Nyt mies viimein ymmärsi olla hiljaa eikä vastannut enää mitään.