Lakimies oli kanssani samaa mieltä siitä, että sinällään, rahallisesti, asia oli vähäpätöinen, mutta hänkin oli nuoresta iästään huolimatta nähnyt urallaan jo monenlaista. Miehen kokemuksen mukaan avioeroissa suurimmat kiistat syntyivät juuri pikkuasioista. Yhtäältä minua vähän nolotti, että aloin kiistellä tuollaisesta pikkusummasta, mutta toisaalta oli mittani nyt täyttynyt lopullisesti miehen röyhkeyden edessä, enkä minäkään aikonut enää olla poljettavana.
Olin oikealla asialla, sitä ei kukaan voinut kiistää, ja silloisessa elämän- ja taloustilanteessani pienikin rahasumma merkitsi paljon. Tästä eteenpäin vaatisin sumeilematta itselleni kaiken minulle kuuluvan korkojen kanssa ja menisin vaatimuksineni vaikka käräjätupaan, jos tarve niin vaatisi.
Lakimies antoi minulle ja periaatteilleni täyden tukensa ja lisäksi ilmaiset neuvot. Hän kehotti minua lähettämään miehelle postia, sillä nyt ei mies enää vastannut puheluihini tai tekstiviesteihini. Minun piti kirjoittaa vaatimukseni paperille tarkasti eritellen ja mainita myös aika, jonka puitteissa miehen oli toimittava. Ellei mitään tapahtuisi ilmoitettuun päivämäärään mennessä, asia etenisi lakimiehelle. Kirjeessä piti mainita, että siitä oli olemassa jäljennös minulla itselläni, ja se piti lähettää miehelle kirjattuna kirjeenä. Näin hän ei voisi väittää, ettei koskaan ollut mitään kirjettä saanutkaan.
Tein lakimiehen neuvojen mukaan. Kirjoitin hyvin virallisen kirjeen, jossa ilmoitin vaatimukseni ja päivämäärän, jolloin odotin rahojen olevan tililläni. Alun perin oli puhe ollut jonkin verran pienemmästä summasta, mutta nyt korotin summaa tarkoituksellisesti. Vaatimukseni oli silti edelleen varsin kohtuullinen, kun muistetaan, että olin peräämässä vain minulle kuuluvaa, omaa omaisuuttani. Sitten vein kirjeen postiin, kirjasin sen ja jäin odottelemaan seurauksia.
Kommentit