Ei voinut Punahilkka muuta kuin ihmetellä, että tällaiseen tuttavuuteen oli treffisivustolla törmännyt. Olihan hän pitänyt enemmän kuin epätodennäköisenä, että tätä kautta voisi mitään näin kiinnostavaa, kunnollista ja samanhenkistä seuraa löytää. Ei kysellyt tämä susihukka heti ensimmäiseksi valokuvien perään, vaan ihminen itsessään tuntui olevan se kaikkein tärkein ja kiinnostavin asia. Ja kun Susi vielä niin rehellisen ja vakuuttavan tuntuisesti kertoili periaatteitaan, niin Punahilkka oli lähes myyty nainen, vaikka aina oli pitänyt itseään vaikkakin tunteellisena ja impulsiivisena, niin kuitenkin realistisena ihmisenä.
 
Viestittelyn perusteella Punahilkka ei löytänyt Sudesta mitään pahaa sanottavaa: rehellinen, kunnollinen, työssäkäyvä, toiset huomioon ottava, tupakoitsematon, spontaani, elämälle avoin, utelias, intohimoinen, suorasukainen ja valmis käymään keskustelua asiasta kuin asiasta oli Susi. Ja kaipasi, kuten Punahilkkakin toisen ihmisen lämpöä ja läheisyyttä ja koki siitä saavansa voimaa päiviinsä. Väliaikainen, yhden illan seura ei kiinnostanut: jotain pitempiaikaista haki Susikin.
 
Punahilkka oli täpinöissään. Tämä Susi oli nyt saatava kosketusetäisyydelle ja mahdollisimman pian, että oikein kunnolla voitaisiin tutustua ja katsoa, voisiko tästä mitään tulla.
 
Kuinka ollakaan Punahilkalle tuli tikusta asiaa paikkakunnalle, jolla Susi asui. Viikonloppukin oli tulossa ja molemmilla se vapaa, joten Punahilkka ehdotti rohkeasti tapaamista. Ei ollut Sudellakaan mitään sitä vastaan, joten tapaaminen sovittiin, ja samalla tietenkin se, miten sitten toimittaisiin, jos jo tassuttelussa huomattaisiin, että nyt tuli otettua väärä askel. Aikuisiahan tässä oltiin, eikä ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.
 
Susi kyseli vielä Punahilkan toiveita monesta asiasta, ja kaiken kaikkiaan alkoi tuntua siltä, että se on menoa nyt eikä nokitusta. Nyt oli kumpikin valmis lähettämään toiselle myös kuvansa. Täytyihän toinen osapuoli jostakin sitten tunnistaa, kun ensi kerran nähtiin.