Pakkaamista jatkettiin. Kumpikaan ei juuri puuttunut toisen touhuihin, vaikka oli sentään jotakin, mistä neuvoteltiin. Kaikki valokuvat olivat jääneet Mikolle Soilen muuttaessa pois. Ne olivat suurelta osin Soilen ottamia, ja hän halusi ne itselleen. Se sopi Mikolle, ja niin Soile raijasi asuntoonsa monta kansiollista valokuvia. Vain Mikon kansiot hän jätti. Kansioita olisi joskus vanhana mukava selailla, ja varmaan tytärkin haluaisi niitä itselleen.
 
Mikko oli vähän hermostunut, kun tavaraa oli niin paljon. Varmaan häntä arvelutti, mihin kaiken varastoisi ennen varsinaista paikalleen asettumista. Hän lupasi auliisti Soilelle tavaroita, joita ei katsonut itse tarvitsevansa tai haluavansa viedä mukanaan. Soile myös pyysi itselleen joitakin tavaroita, jotka Mikko aikoi hävittää. Paljon sellaisia ei ollut, mutta kuinka ollakaan kävi taas kerran niin, että esinettä, johon Soile oli mieltynyt, ja jonka hän ilomielin olisi itselleen ottanut, ei hän kuitenkaan saanut. Mikko antoi sen mieluummin vieraalle kuin Soilelle.
 
Soile ja Mikko olivat aikoinaan hankkineet yhdessä kodin kalustuksen. Soilen muuttaessa pois oli hän ostanut kalusteet omaan kotiinsa eräästä kuolinpesästä. Vain sohvan ja aikoinaan mukanaan tuomansa tai omasta lapsuudenkodistaan saamansa tavarat oli hän ottanut mukaansa. Hän oli kalusteisiin tyytyväinen eikä halunnut niitä mihinkään vaihtaa, vaikkeivät ne mitään viimeistä huutoa olleetkaan, kaukana siitä.
 
Nyt Mikko muuttaessaan halusi päästä eroon isoimmista kalusteista. Siinä oli sohvaa, ruokapöytää, mattoa ja erilaisia hyllykköjä, jotka hän oli hankkinut Soilen pois muuton jälkeen omiin tarpeisiinsa. Hän päätti tarjota kalusteita talon ostajille könttähintaan, jolloin hänen ei tarvitsisi lähteä siirtelemään niitä mihinkään eikä varastoinnista olisi huolta.
 
Taas Soile ihmetteli mielessään ja ääneenkin Mikon touhuja. Miksi tämän piti muuttaa niin kiireellä, ettei ennättänyt katsoa itselleen sopivaa asuntoa, johon olisi kaikki jo olemassa olevat kalusteet voinut suoraa päätä siirtää ja asettua saman tien asumaan. Nyt Mikko hävitti suuren osan ja uusien osto olisi edessä, kun asunto sitten löytyisi.
 
Sen verran Mikko raotteli salaperäisyyden verhoa, että kertoi harkinneensa asunnon ostoa toiselta paikkakunnalta, samalta, jossa vanhempi tytär asui, aivan uuden kerrostalon yhdeksännestä kerroksesta. Kahdennentoista eli talon ylimmän kerroksen asuntoon eivät talosta saadut myyntirahat kuulemma riittäneet. Kantona kaskessa oli kuitenkin se, että taloa vasta rakennettiin. Se valmistuisi loppukesällä ja muuttamaan pääsisi elo-syyskuulla. Siihen asti pitäisi Mikon siis elää kiertolaisen elämää ja levitellä jäljelle jäävät tavaransa ympäri Suomenmaan aina sinne, mistä sopiva tila sattui löytymään.  Tähän mennessä paikkoja oli löytynyt.
 
Myös Ritva sai osansa Mikon tavaroista. Hän oli Mikkoa auttamassa tämän muutossa ja varastoi omaan taloonsa kaikkea mahdollista. Ritvan luona Mikko myös piti majaa suurimman osan kesästä ennen varsinaista muuttoaan. Yhteiseen talouteen eivät Mikko ja Ritva kuitenkaan aikoneet muuttaa. Välimatkaa tulisi kaiken kaikkiaan parisataa kilometriä. Oli todennäköistä, että suhde ei tulisi jatkumaan Mikon muuton jälkeen, mutta nyt Ritvasta oli vielä paljon hyötyä. Se hyöty kannatti käyttää tarkoin, ja sen taidon Mikko, jos kuka, osasi.