- Minulla on suden nälkä!

- Kuolen kohta nälkään!

- On niin nälkä, että näköä haittaa!

Siinä muutamia aivan tavanomaisia, tuttuja ja jokapäiväisiä lausahduksia meidän jokaisen suusta. Kun vatsa ei muutamaan tuntiin ole saanut täytettä, alkaa siellä tuntua ikävää kipristelyä ja kuulua vaativia kurnahduksia, jotka kertovat, että kohta pitäisi taas saada murua rinnan alle. Kokonaisen aterian tai pienen välipalan jälkeen alkaa elämä taas hymyillä, velatkin tuntuvat saatavilta ja kaikki on hyvin vatsan seuraavaan muistutukseen asti.

Suurimmalla osalla länsimaalaisista ihmisistä ei ole puutetta ruuasta. Jos jääkaappi hetkellisesti näyttääkin tyhjältä, korjaantuu asia helposti ja nopeasti lähikauppaan tai markettiin poikkeamalla. Jos olemme sattuneet menemään sinne kurnivin vatsoin, voi ostoskorissa olla paljon heräteostoksia, jotka nälkäinen mielemme on ehdottomasti halunnut meidän koriin sujauttavan. Jos taas olemme ravinneet itsemme ennen ostoksille menoa, sisältää useimpien kori terveellisiä ja edullisia peruselintarvikkeita, joista sitten kotona valmistamme maukkaita ja ravitsevia aterioita.

Niin, ruuasta ei tosiaankaan ole puutetta. Siitä ovat todisteena miljoonat ylipainoiset ihmiset, jotka eivät osaa syödä kohtuudella, vain tarpeeseen ja sen mukaan, kuinka paljon kuluttavat. Mieluummin he ahmivat herkkuja, ottavat vielä yhden kerran lisää, kun se maistuu niin hyvältä ja korvaavat kunnolliset ateriat lihottavilla naposteltavilla.

Ylimääräisistä kiloista eroon päästäkseen ostavat he sitten kalliita laihdutuslääkkeitä ja ihmerohtoja ja noudattavat kummallisia yhden ravintoaineen nimiin vannovia dieettejä. He juoksevat, sauvakävelevät ja hikoilevat punttisaleilla, kun he tuon muutaman kilon painonpudotuksen saisivat aikaan paljon yksinkertaisemmilla ja halvemmilla konsteilla, joista tehokkain lienee pään pudistus ruokapöydässä.

Entä ne ihmiset, joilla oikeasti on nälkä? Kukaan meistä ei osaa kuvitellakaan, millaista on, kun ruokaa ei ole saanut useaan päivään tai useaan viikkoon. Me luulemme tietävämme, mitä nälkä on, vaikka todellisuudessa meillä ei ole siitä aavistustakaan.

Viime viikkoina ovat tiedotusvälineet uutisoineet taas ahkerasti Afrikan sarven nälänhädästä. Puuttumatta tässä sen kummemmin kyseisen alueen nälänhädän syihin, joita on niin poliittisia kuin ilmastosta johtuviakin, haluan kiinnittää huomioni ihmisten kärsimyksiin. Uutisten mukaan yli 3 miljoonaa somalialaista on välittömän avun tarpeessa. 640 000 lasta näkee kyseisellä alueella nälkää, ja lehtitietojen tietojen mukaan Somaliassa on viimeisten 90 päivän aikana kuollut nälkään ja siitä aiheutuviin sairauksiin 29 000 lasta.

Keniassa sijaitsevalle pakolaisleirille saapuu päivittäin satoja pakolaisia, joilla ei ole enää mitään eikä ketään. Avustustyöntekijät kertovat toinen toistaan karmaisevampia tarinoita kärsivistä ihmisistä. Eräs mies saapui leirille pienen lapsen kanssa itkien. Hän kertoi olleensa matkalla viimeisillään raskaana olevan vaimonsa kanssa. Synnytys alkoi matkalla, ja kun perheellä ei ollut ruokaa, vettä eikä kätilöä, kuolivat sekä äiti että lapsi synnytykseen. Nälästä heikko aviomies ei kyennyt edes hautaamaan heitä, vaan joutui jättämään heidät siihen.

Jotkut leirille saapuvat lapsiperheet kertovat joutuneensa jättämään osan lapsista matkan varrelle, kun nämä eivät ole nälissään ja heikkoina jaksaneet enää kävellä. Heikot on uhrattu, jotta edes osa lapsista pelastuisi.

Nälkä ja ruuan puute ei ole ainoa uhka näitten onnettomien, kaiken menettäneiden ihmisten elämässä. Somalian puolella rosvojoukot hyökkäävät usein isojenkin ryhmien kimppuun varastaen kaiken varastamisen arvoisen, hakkaamalla miehet ja raiskaamalla naiset. Jopa pienten lasten kerrotaan tulleen raiskatuiksi.

Kun tällaisia kertomuksia lukee, ei voi kuin tuntea suurta surua. Miksi joittenkin pitää kärsiä nälkää, kun maailmassa oleva ruoka oikein ja tasapuolisesti jaettuna riittäisi kaikille? Mikä oikeus meillä on syödä itsemme liikalihaviksi ja sairastua sen vuoksi? Miten kaupat ja kotitaloudet voivat heittää pois kymmeniä kiloja hyvää ja käyttökelpoista ruokaa, kun miljoonat ihmiset maailmassa olisivat onnellisia, jos saisivat syödäkseen siitä edes murto-osan? Ja kenen oikeutuksella viljelykelpoinen maa valjastetaan tuottamaan biopolttoaineeseen tarvittavaa maissia, kun ihmiset Afrikassa ja muuallakin kuolevat nälkään?

Suomessakin on ollut nälänhätä. Kukaan meistä ei siitä mitään tiedä muuten kuin lukemansa perusteella. En toivo Suomeen uudestaan sellaista kurimusta: en toivo sitä mihinkään maailmankolkkaan. Mutta ihmisten, lähimmäistemme hädän soisin koskettavan jokaista. Kaukana olevien hädältä on helppo ummistaa silmänsä, mutta jospa sama hätä jonakin päivänä on totta myös lähiympäristössämme? Emmekö silloin toivoisi apua ja myötätuntoa myös muilta?