Tasan viikon päästä alakaa joulu olla sitte jo paremmalla puolellaan. Ollaan nimittäin sillon tapaninpäivässä. Mulle, joka en oo ikinä ollu mikään kauhea joulun ihannoija ja sen ympärillä hössöttäjä, on tapaninpäivä aina ollu jonkunlainen merkkipaalu. Sillon on ”pakolliset” joulukuviot saatu ohi, ja normaali elämä voi taas hilijakseen alakaa. Ja sillonhan on päiväki jo kukonaskelen pitempi eli kevättä kohti mennään tohinalla.

Mutta se on vasta viikon päästä. Vielä tässä eniten jouluun ja tuhulaamiseen hurahtaneet ennättää saaha satasia palamaan ja hermosa riekaleiks moneen otteeseen. Ja tietysti pitää päivitellä säitä, joille ei kumminkaan yhtään mitään maheta. Kahtelin tuossa sääkartaa, ja siellä missä tyttö nyt asusteloo, näytti jouluaaton lämpötila ennusteen mukaan +14 raatia. Mulle kyllä semmonenki sää kelepais vallan mainiosti. Tyttö ja PY kyllä lähtöö vähän pohojosempaan joulua viettämään, mutta tuskinpa sielläkään mahottoman kylymää on.

Varsinki tänä jouluna mulle on jokseenki sama, minkälaiset kelit on. Ihan mahotonta lumipyryä tai paukkupakkasia en toivo, ku meinaan olla autolla liikkeellä aika monena päivänä. Mutta ei mun satoja kilometriä tartte aina kerralla ajaa, niin että enköhän mää seleviä, vaikka vähä huomompaaki keliä pukkais.

Mää en vielä palijasta, mitä mää meinaa joulun pitkinä pyhinä ja arkinaki tehä, ku kaikki ei oo vielä aivan oortningissa. Tänään pitäs alakaa asioijen selevitä, ku eihän siihen aattoonkaan oo enää mahottomia aikoja. Mää oon jo pitkään haaveillu tämmösestä joulun vietosta, ja jos ja kun se nyt näyttäs käyvän toteen, oon mää aivan innossani. Ku työhommat saan pois alta, voin alakaa toteuttaa sitä mulle sopivaa joulua. Mulla on hyvä yhteistyökumppani, niin että kaiken pitäs järijestyä. Ja ku ei näissä asioissa loppujen lopuks niin mahottomasti oo ees järijestämistä, niin oon levollisin mielin vaan ja teen ensin nämä omat pakolliset hommat loppuun. Mutta ootelkaa vielä, kaikki aikanaan.

Mää sain toissapäivänä helisevän paketin yheltä pieneltä ihimiseltä, joka tällä hetkellä kuuluu mun jokapäiväseen elämääni. Se oli sen mallinen, että mää arvelin sisällä olevan karkeilla täytetyn mukin. Ensin meinasin, että avaan paketin vasta jouluaattona, mutta sitte eilen illalla kiusaus kävi aivan ylivoimaseks, ja mun oli ihan pakko avata paketti. Hyvä oli, ku avasin. Ei siks, että sisältö pilalle ois menny paketissa ollessaankaan, ei toki, vaan siks, että paketissa oli varmaanki tuon pienen ihimisen ite tekemät korut: punavalkonen kaulanauha ja vihireistä lehyköistä tehty rannekoru.

Voi että mää ilahun lahajasta, ku pieni laps! Siitä huomas kans, niin ku rintarossistaki, että siinä oli aateltu lahajan saajaa viimesen päälle. Annettiin lahajaks sellaista, mikä varmasti tuloo käyttöön, ja väritki oli aateltu saajalle sopiviks. Heti tänään mää pistän helemet kaulaan ja rannekorun ranteeseen.

Kyllä voi ihimisen mieli tulla pienestä iloseks! Tai oisko se sitä, että mää oon oppinu nauttimaan ja iloihtemaan pienistä asioista. Kovin suuria on turha tavotella. Niitä suuria, elämää mullistavia asioita kun ihimisen elämässä tapahtuu ihan tavottelemataki. Usein ne tapahtumahetkellään ei oo kovin ilosia asioita, vaikka aikojen saatossa, jos ihiminen oikeen ymmärtää, saattaa niistä tulla elämän paraita kasvupisteitä. 

Elämän ilot kumminki koostuu pienistä palasista. Joskus semmonen palanen voi olla vaikka pienen ihimisen ite lahajaks värkkäämä lasihelemikaulanauha!