Eivät eläinlääkärissäkäynnitkään mitään mukavia olleet. Muistan, kun kerran maaliskuussa sain flunssan. Nenäni vuoti ja minua yskitti. Rotta ja Kaisa päättivät viedä minut lääkäriin. Sain ajan päivän viimeisenä potilaana, sillä lääkäri oli jo oireet kuullessaan sitä mieltä, että minulla tosiaankin oli flunssa. Kun tulisin viimeisenä, en tartuttaisi muita koiria.

Sen, mitä sitten tapahtui, olen kuullut Rotalta, joka päivitteli asiaa kauan ja hartaasti. Minulle ei tapahtuneella niin suurta merkitystä ollut, enhän ymmärtänyt siitä mitään, mutta ihmisille tuntui olevan.

Menimme siis illansuussa eläinlääkärin vastaanotolle. Jo hajusta tunsin, että tämä ei mikään mukava paikka ole. Mutta oloni oli aika kurja, joten kai tämäkin pitäisi sietää. Odottelimme odotustilassa, että lääkäri ottaisi meidät sisälle. Ketään muuta ei näkynyt missään, olinhan tartuntariskin vuoksi päivän viimeinen potilas.

Yllätykseni tai oikeammin Rotan ja Kaisan yllätys oli suuri, kun lääkäri kohta tuli odotushuoneeseen stetoskooppi kaulallaan. Hän sulki vastaanottotilaan vievän oven tiukasti jälkeensä. Minua ei kuulemma sinne laskettaisi ollenkaan, sillä siivooja oli jo käynyt puhdistamassa paikat. Turha oli viedä sairasta koiraa paikkoja likaamaan.

Niin lääkäri sitten tutki minut siinä ahtaassa odotustilassa. Tutkiminen kesti ehkä minuutin. Diagnoosi oli selvä yhdellä kuuntelulla. Flunssaa oli ja siihen piti ottaa lääkettä. Ne lääkäri antaisi mukaamme omista varastoistaan. Hinta olisi sitten viisikymmentä euroa, kiitos ja näkemiin!

Ennen kuin huomasinkaan, olimme jo autossa matkalla kohti kotia. Rotta puhkui ja puhisi kiukuissaan. Hän oli kuulemma hämmentynyt niin lääkärin käytöksestä, ettei ollut osannut sanoa paikan päällä yhtään mitään. Vai ei sairasta koiraa vastaanottotiloihin! Johan oli aikoihin eletty! Ja viisikymmentä euroa piti pulittaa eteisessä tehdystä minuutin kestäneestä ”tutkimuksesta” ja muutamasta antibiootista. Varsinaista ryöstöä oli tämän eläinlääkärin touhu.

No, lääkkeet kuitenkin auttoivat, ja kohta olin taas kunnossa. Minä en rahan päälle ymmärrä mitään, mutta Rotta on tarkka talousihminen. Tapauksesta seurasi se, että minua ei enää viety tuolle puoskarille. Sain toisen eläinlääkärin, joka onkin hoitanut minua hyvin siitä lähtien. Joka vuosi käyn hänen luonaan rokotuksilla, ja juuri hän sanoi viime kesänä, ettei epilepsialääkitystä kannata aloittaa, ellei isompia haittoja ole.

Ymmärsin kyllä Rotan puheista, ettei rahanmeno ollut ainoa syy eläinlääkärini vaihtoon. Rottaa suututti ensimmäisen eläinlääkärin välinpitämättömyys eläimistä. Hänellä ei ollut sydän mukana työssään. Rahat pois ja sillä siisti, tuntui olevan tämän lääkärin pääperiaate. Varmasti po. lääkäri olisi aloittanut epilepsialääkityksen minulle viime kesänä, jos olisimme hänellä käyneet. Sehän olisi tiennyt sitä, että olisin varma potilas. Lypsävää lehmää ei kannata tappaa. Vähät hän tuntui välittävän eläimestä ja siitä, mikä sille olisi parasta. Tärkeintä oli, että kassalipas kilisisi ahkerasti.