En muista sitä, mankeloitiinko meillä vielä vaatteet viimeisen huuhtelun jälkeen. Jos mankeloitiin, joudutti se tietenkin kuivumista. Pyykit kuivatettiin ulkona. Kesäaikaan ei ollut mitään ongelmaa pyykin kuivatuksen suhteen, mutta talvella asia oli mutkikkaampi. Talvipakkasilla pyykit jäätyivät koviksi koppuroiksi, jotka hitaasti kuivuivat, kun vesi vähin erin niistä haihtui.

Ihan kuiviksi ei vaatteita ulkona saanut ollenkaan talvisaikaan, vaan muistan, miten ne kerättiin naruilta kovina ja kankeina ja vietiin seuraavaksi avovintille kuivumaan. Sinne oli ripustettu naruja, joille koppurat taas levitettiin. Lopullinen kuivatus taisi tapahtua sitten tuvan lämmössä. Tällainen kuivaustapa oli hidasta, ja mietin vaan, mistä vaatteita oikein riitti päälle puettaviksi, kun pyykit olivat päiväkausia kuivumassa. Alasti ei kuitenkaan kukaan kulkenut, joten kai ne jollakin keinolla kuiviksi saatiin.

Yksi suuri ongelma pyykinpesussa oli vedensaanti. Meillä oli oma kaivo, josta saatiin niin ruoka- kuin pesuvedetkin. Silloin kun saatiin. Kaivosta nimittäin loppui vesi kesähelteillä ja joskus talvellakin. Kaivon ja saunan väliä oli noin kolmekymmentä metriä. Vesi nostettiin kaivosta käsin vinttaamalla ja kannettiin ämpäreillä saunaa. Sai siinä vintata ja kanniskella ämpäreitä toisenkin kerran, ennen kuin saunassa oli riittävä määrä vettä pyykkäystä varten.

Ensin täytettiin iso muuripata, jossa vesi lämmitettiin kiehumispisteeseen. Sitten täytettiin kaikki mahdolliset pänikät kylmällä vedellä, ja vielä sittenkin joutui vettä kantamaan kaivosta lisää pitkin päivää, sillä suuren pyykkimäärän pesemiseen ja huuhtelemiseen ei aivan pieni vesitilkka riittänyt. Asiat olivat vielä hyvin, jos kaiken tarvittavan veden sai nostaa kaivosta. Mutta aina ei näin onnellisesti ollut. Joskus, kun kaivon pohja jo näkyi veden vähyyden vuoksi, jouduttiin vettä sulattamaan lumesta. Se oli hidasta ja vaivalloista puuhaa, enkä usko, että äiti koskaan alkoi pyykille talvella, jos kaikki vesi oli sulatuksen varassa.

Pyykkipäiväkin oli talvisaikaan tarkoin valittu. Kaikkein kovimmilla pakkasilla ei ollut mitään järkeä ryhtyä lämmittämään yltympäri huurteessa olevaa saunaa. Johan siellä pyykkäri olisi jäätynyt ensimmäiseksi. Odoteltiin siis suojasäitä, joita aina joskus tuli. Silloin ei tarvinnut aivan jäätyä pyykkiä pestessään, vaan saunakin lämpeni hiljalleen plusasteiden puolelle, mitä pidemmälle pyykkipäivä kului.

Muistaakseni kiuasta ei koskaan lämmitetty pyykkipäiviä varten. Miksei, tekee nyt mieleni kysyä. Olisihan pyykinpesu ollut hiukan lämmitetyssä saunassa paljon miellyttävämpää kuin sellaisessa saunassa, jonka nurkat olivat huurteessa. Oliko kyse siitä, että polttopuita ei saanut tuhlata, en tiedä, mutta minä en kyllä olisi suostunut pyykkäämään kilpaa pakkasen kanssa.

Monet kerrat olin minäkin äidin apuna pyykkituvassa. Joskus autoin pyykkien mankeloinnissa koneesta, toisinaan taas huuhtelussa. Huuhtelu oli siitä mukavaa hommaa, että vaatteet oli jo pesty, ja huuhteluvedet olivat lämpimiä. Hankalinta oli saada väännetyksi vesi pois vaatteista mahdollisimman tarkkaan. Lapsen voimilla en siihen pystynytkään, vaan äiti väänsi aina itse isoimmat vaatekappaleet esimerkiksi lakanat.