Kun tuollaista kirjettä piteli kädessään, saattoi tuntea jännityksen kuplivan mielessään. Mitä kirje sisälsi? Oliko kirjeen lähettäjällä iloisia vai surullisia uutisia kerrottavanaan? Jos kirje oli paksu ja pullea, sai melko varmasti lukea paljonkin lähettäjän kuulumisia. Jos se taas oli ohut ja lituskainen, saattoi kirjeessä olla kerrottuna vain yksi asia.

Kirjeen avaaminen oli oma rituaalinsa. Kiireisimmät repivät kuoren nopeasti auki päästäkseen vain nopeasti lukemaan sisältöä. Toiset käyttivät kuoren avaamiseen saksia, joiden avulla kuori säilyi siistinä ja kauniina. Olipa joillakuilla olemassa oikea paperiveitsikin, jolla kirjeen myös sai avattua siististi ja kuorta repimättä.

Omalla kohdallani huvittavaa on se, että siihen aikaan, kun paperisia kirjeitä paljon kirjoittelin ja sain, en omistanut paperiveistä, vaan avasin kuoren yleensä saksilla. Avioliitossa ollessani hankin aviomiehelleni kerran lahjaksi katajasta käsin veistetyn paperiveitsen. Se palvelikin taloudessamme hyvin, kunnes sitten erään kerran satuin avaamaan sillä jotakin muuta, vähän kovempaa, jolloin se napsahti keskeltä poikki. Senkin jälkeen se vielä toimi hyvin, kun osat liimattiin kiinni toisiinsa.

Tällä hetkellä, kun henkilökohtaisen kirjeen saaminen on todella harvinainen tapaus, omistan hienon, messinkisen ja kauniisti koristellun painavan paperiveitsen, jonka hankin pari vuotta sitten vanhojen tavaroitten kaupasta. Esine on kaunis, ja juuri kauneuden tähden sen aikoinaan hankinkin. Tarpeellisuus oli vasta seuraavalla sijalla. Käytän sitä muistaessani kirjeitten avaamiseen, mutta muuten se saa toimia vain kauniina turhuutena…