Näitä blogimerkintöjähän useimmat lukevat kuin pirut Raamattua etsien sieltä vain sellaista, mitä haluavat löytääkin. Sen he sitten kommenteissaan nostavat näkösälle ja oikein toisillekin yrittävät osoittaa, että katsokaa nyt: ei taaskaan mitään hyvää ja positiivista ole löytynyt kirjoitettavaksi, vaikka omasta mielestämme sivut aivan pursuavat sellaisia asioita. Pelkkää arvostelua ja halveksuntaa, kaunaisia ajatuksia ja kateellista panettelua. Köyhää on tuollaisen ihmisen elämä, kun toisten kautta on yritettävä elää.

Tarkkasilmäinen ja ajatteleva lukija saa toisenlaisen kuvan. Mutta kumma kyllä: sitä kuvaa ei kukaan halua nostaa esiin. On paljon mukavampaa mässäillä ikävillä asioilla ja siten yrittää saattaa kirjoittaja huonoon valoon. Joskus joutessaan, jos viitsii ja jaksaa, voi tämän kirjoittaja kokoilla yhteen niitä positiivisia sanomisia, joita kukaties teksteihin on piilotettu tai jotka ovat aivan näkösällä kaikkien ymmärtäväisten lukea.

Vaikka mitäpä sillä on merkitystä. Tässäkin pitänee paikkansa vanha, jo rakkaalta, viisaalta, huumorintajuiselta ja sanavalmiilta äitivainajaltani oppimani viisaus: ”Joka ei ymmärrä puolesta, ei ymmärrä kokonaisestakaan”. Joten selittelyt sikseen! Ja tarkkasilmäiset ummistakoot edelleen silmänsä ja piilottakoot visusti virtuaalisen kynänsä.

Eikä uudistuminenkaan pahitteeksi olisi. Kuka nyt jaksaa kerrasta toiseen lukea ikävään sävyyn kirjoitettua jaakausta samoista asioista?

Nyt lienee pieni huomautuksen sana paikallaan. Ensinnäkin aika moni näyttää jaksavan. Toisekseen tästä asiasta valittajat ainakin jaksavat, koska kerran uudistumista peräänkuuluttavat. Ja kolmantena, muttei suinkaan vähäisimpänä seikkana se, että tämä blogi kertoo vain ja ainoastaan siitä, mitä muut erääseen toiseen blogiin ovat kirjoittaneet. Jos siellä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen jauhetaan samoja asioita, niin se ei toki ole tämän blogin kirjoittajan vika! Vai onko?

Oikeastaan piti kirjoittamani vain yksi asia, joka eilisestä merkinnästä unohtui pois. 17.2. julkaistu musiikkivideo ”Iltalaulu” oli jotain niin kaunista, että sellaista en aikoihin ole kuullut. Siinä lepäsi niin sielu, mieli, silmä kuin korvakin. Kiitos!