Susi sai kuin sätkyn. Hän alkoi ryntäillä hermostuneena edestakaisin, pyöri välillä ympyrää ja yritti vetää Punahilkkaa suojaan jonnekin nurkan taakse. Kädet kävivät kuin tuulimyllyn siivet, tavallisesti niin hillitty ja rauhallinen ääni alkoi nousta muutamaa sävelaskelta korkeammalle, ja puheen rytmi kiihtyi selvästi. Salamavalot välähtelivät edelleen ja VIP-rakennuksen vartijat aloittivat kiivaan ajojahdin, kun kuvaaja säntäsi tiehensä kamera kaulalla heiluen.

Punahilkkaa nauratti. Olipa tämä nyt mukava päätös tälle susisuhteelle joutua jonkin iltapäivälehden lööppiin hermostuneen ja pää punaisena edestakaisin säntäilevän Suden seuralaiseksi tituleerattuna. Toivottavasti älyäisivät laittaa lööppiin edes sellaisen kuvan, jossa tämä kiinnostava ”susipari” jättäisi juuri kiihkeitä kielon jäähyväisiä. Muutenhan koko huvittava näytelmä menisi aivan hukkaan.

Siitä Punahilkka oli tyytyväinen, että oli asunsa osannut valita juuri oikealla tavalla. Jos hänet pitkässä hameessa ja mustaan huiviin kietoutuneena olisi lehteen kuvattu, niin mitä iloa siitä olisi kenellekään ollut, kaikkein vähiten hänelle itselleen. Nyt saattoi sentään leikellä vetävän näköiset kuvat kaikista mahdollisista julkaisuista, joissa niitä kenties olisi, ja vanhana sitten muistella tätäkin episodia jossakin palvelutalon yhteistilassa muita muoreja ja vaareja  hauskuttaen.

Sillä maineensa tai kunniansa menetystä ei Punahilkka aikonut suremaan käydä. Näin oli käynyt ja tunnetusti totuushan ei palanut tulessakaan. Mutta iloinen oli, ettei tällaiseen riepotukseen tarvinnut tämän enempää olla osallisena. Hankkikoon Susi edustusseuralaisensa muualta, Punahilkka ei rupeaisi elämään kuin jänis pää pensaassa paparazzeja pakoillen!

Punahilkka halusi nauraa ja iloita, kopsutella korkokengissään ja minihameessaan juuri siellä, missä tahtoi. Hän halusi halata ja suudella seuralaisiaan vilkuilematta ensin ympärilleen tarkistaakseen, voisiko sen huomiota herättämättä tehdä. Jos joku hänen tekemisistään kiinnostuisi, niin siitä vaan kuvaamaan. Punahilkka ei lähettäisi kiinniottajia kuvaajien perään. Oikein jos kauniisti pyydettäisiin, voisi hän vaikka itse lähettää jokusen kuvan niistä kiinnostuneille. Tällaisia Punahilkka ajatteli punaisen pillerirasiansa alla katsellessaan Suden hätääntynyttä säntäilyä Vip-tiloissa.

Vihdoin Susi rauhoittui, kun ei mitään enää ollut tehtävissä, kohta päästiin siirtymään koneeseen ja Punahilkan kovasti odottama kotimatka alkoi. Koneessa hän pääsi kuin pääsikin istumaan irokeesisuden viereen, sillä seuralaissusi näytti saaneen jo tarpeekseen Punahilkan tempauksista ja halusi pysytellä tästä mahdollisimman kaukana. Luultavasti hän pelkäsi lisää paparazzien iskuja, kun kone laskeutuisi kotimaan kamaralle.

Mutta Punahilkka käpertyi irokeesisuden kainaloon, nukahti siihen ja nukkui rauhallisesti koko lennon ajan. Huominen kantaisi huolen itsestään, tuumasi hän ennen nukahtamistaan, ja niinhän se sitten kantoikin. Mutta millä tavalla?