Kanat oli eilen tosi virkeitä eikä meinanneet mennä millään orrelleen, vaikka mää kävin monesti kahtomassa, joko ne siellä on. Vasta yhentoista tienoissa ne alako kömpiä sisälle. Ne varmaan pelekäs, että jäävät taas kolomistaan kotiin. Sain mää sitte lopulta luukun kiinni ja toivottelin niille hyvät yöt. Muniakin sais yöllä rustata.

Mun piti oottaa, että tyttö tuloo töistä. Mää menin telttaan ja aattelin oottaissani vähä oikasta. V, se on tytön koira, tuli kans. Miten siinä sitte kävi niin, että mää vaivun jonkillaiseen horteeseen ja havahun vasta, ku tyttö oli jo pihassa ja paiskas auton oven kiinni. Emmää sitte enää jaksanu nousta ylös, vaan sanon tytölleki vaan hyvää yötä teltan ovelta. V luikahti ulos ja meni tytön kans sisälle.

Niin mää jäin telttaan yksin. Kyllä mun vähä meinas tulla mieleen Kyllikki Saaret ja Bodomjärven murhat sillon joskus viiskyt- ja kuuskytluvuilla. Mää näin jo sieluni silimin, miten puukonterä iskeytyy telttakankaan läpi ja repii sen. Kohta mää varmaan kahtelisin murhaajaani silimästä silimään.  Mutta sitte mää aattelin, että mun teltta oli kumminki keskellä kirkonkylää asutun talon pihassa. Ei tänne ny varmaan murhamiehet ensimmäisenä eksys. Ja jos eksys, niin kai se sitte olis mun kohtaloni.

Sitte mää sainki muuta aateltavaa. Teltassa olleet petivehkeet oli aivan kostuneet, ku ilta oli tullu. Mää vejin päälleni ensin pussilakanan ja sitte mää kömmin puoliuntuvamakuupussiin. Se makuupussi on kyllä niin kapea, etten mää ymmärrä, miten siihen kukaan normaalikokonen ihiminen ikinä on mahtunu. Mua ahisti siinä, enkä mä vetäny vetoketjua ylös asti kiinni, ku musta tuntu, etten mää pääse liikahtamaankaan sitte enää.

No, siitähän seuras sitte semmosta mukavaa, että mää nukun huonosti, ku ylävartaloa vähä palelsi kaiken aikaa. Mää, joka tavallisesti käännän tyynyä ainakin kymmenen kertaa yön aikana, että saisin päälleni viilennystä, en nyt kääntäny sitä kertaakaan. Niskassa tuntu muutenki niin kylymältä, ettei viilennystä enää kaivattu.

Joskus viijen aikaan aamulla mää lopulta nöyrryn vetämään makuupussin vetoketjun kokonaan kiinni. Johan alako paikat lämmetä, ja mää nukahin. Ku mää sitte heräsin, oli teltassa jo liianki kuuma, ku aurinko alako porottaa teltan seinään. Ens yöks mun täytyy kehitellä vähä tätä hommaa, ettei tartte koko yötä palella ja valavoa.

Muuten tää päivä on menny melekeen ite eestään. Aamulla oli yks muna pesässä. Sitte Kerttu, se mun kanaseni, kävi pykäämässä vielä toisen. Aamupäivällä me veettiin tytön kans ne perunamaanvaot. Kyllä oli kovaa hommaa olla taas vetojuhtana. Mutta veettyä ne tuli! Samalla pantiin merkille, ettei maa mitään rutikuivaa syvemmältä oo, vaikka se pinnalta onki ku poroa. Kerättiin muuten ensimmäiset mansikatki mansikkamaalta. Hyviä oli!

Kuumaki on ollu, vaikka aurinko meni piliveen jo puolenpäivän tienoissa. Nytki on pilivessä ja ihan tyyntä. Pitäs lähteä V: n kans vähä kävelemään, ku jaksas.

Mää kävin iltapäivällä kaupassa, ja kanat meinas lähteä mun perään. Ei ne sitte kumminkaan tullu ku vähän matkaa. Ne näköjään rupeaa laajentamaan reviiriään. Eilen tuli muuten nelijä viikkoa siitä, ku ne haittiin. Kyllä ne on palijo reipastunu alakuajoista. Silloha ne vaan olis kyyhöttäny sisällä, ja ne piti melekeen pakottaa ulos. Nyt ne tulis vaikka tupaan, jos päästettäs. Ne hyppää aina sillon tällön portaalle asti, ja ulukona olevan pöyvän alusta on niijen mielipaikkoja. Siinä ne usein nuokkuu pää siiven alla, jos eivät oo kukkapenkkiä hoitamassa.