Mutta palataan takaisin sähköiseen tiedonvälitykseen ja yhteydenpitoon. Toki nykyisinkin on mukavaa avata sähköpostinsa ja havaita, että joku tai jotkut ovat muistaneet pienellä, joskus vähän suuremmalla viestillä. Jännityksen kutina tuntuu nytkin vatsanpohjassa itse viestiä avatessa, varsinkin jos viestin lähettäjä on sellainen henkilö, jonka yhteydenottoa tai vastausta on kovasti odottanut.

Mukavaa on lukaista viesti, vaikkei aikaa sen lukemiseen paljoa olisikaan. Ja nopeasti käy vastaaminen, kun ei tarvitse etsiä kirjepaperia ja kuorta, ei teroittaa kynää eikä miettiä sitä, löytyykö taloudesta sopivaa postimerkkiä. Helppoa, vaivatonta ja nopeaa: sitä se on.

Mutta on sähköisessä postissa puutteensakin. Kirjoittaja voi kätkeytyä sellaisen osoitteen taakse, ettei vastaanottajalla ainakaan ensi näkemällä ole aavistustakaan siitä, kuka lähettäjä on. Lisäksi voi yhteydenottaja olla henkilö, joka ei lainkaan tunne vastaanottajaa.

Viestin sävy voi myös olla kaikkea muuta kuin miellyttävä ja ystävällinen. Varsinkin blogikommentoinnit voivat olla epämiellyttäviä johtuen juuri siitä, että nimimerkin suojissa ja tuntemattomana moni kuvittelee voivansa lausua mitä tahansa.

Itse yritän aina suhtautua kovin kärkkäisiin kommentteihin periaatteella, että Suomessa on sananvapaus. Se, mitä minä kirjoitan, on totuus korkeintaan minulle itselleni. Muut saavat olla asiasta juuri sitä mieltä kuin haluavat, ja heillä on oikeus myös sanoa se. Se, miten he sanansa valitsevat, ei ole minun asiani eikä minun tarvitse vastata kuin omista sanoistani.

Sähköpostitilinsä voi myös helposti sulkea. Jos sen tekee yllättäen toiselle ilmoittamatta, voi pettymys lähettävässä päässä olla melkoinen, kun viestin bittiavaruuteen singottuaan saakin bumerangina takaisin viestin, jossa kerrotaan, että tähän osoitteeseen ei enää voi viestejä lähettää. Itsellenikin on joskus käynyt niin, ja varsinkin eräässä tietyssä tapauksessa tunsin suurta loukkaantumista ja pettymystä.