Keskiviikkoaamuna mun piti nousta jo hyvissä ajon. Vaikka mää yleensä oon nyt kesälläki heränny aikasin ja iliman kellon herätystä, aattelin mää ny laittaa kellon varuiks soimaan. Ku eihän sitä ikinä tiijä, jos vaikka kuinka nukuttas just sillon, kun nousta pitäs.

Se oliki ihan hyvin aateltu. Mää heräsin joskus viijen maissa, mutta ku ei sillon ollu vielä tarkotus nousta, niin mää nukahin uuvestaan, ja heräsin sitte vasta kun kello pirahti. Iliman kellon soittoa olis hyvinki voinu käyvä niin, että olisin nukkua possottanu vaan, enkä ois heränny ajallaan. Tai sitte oisin heränny säpsähtämällä kesken unen, niin että syvän ois vatkannu ku lampaan saparo melekeen puolille päiville asti.

Keskiviikkona sato. Ei vielä sillon, ku mää nousin, vaikka aivan pilivessä jo oliki. Mutta justiin ku mää olin lähössä, alako saje. Onneks se oli vaan semmonen pieni kuuro eikä haitannu mun menemisiä ja tekemisiä.

Keskiviikkoaamun ohojelmaan kuulu taas huonekalujen kuskausta. Nyt vietiin kaks vanhaa nahkanojatuolia työpaikalle. Neki oli ilimasta tavaraa ja hyväkuntosia, vaikkaki vanhoja. Kyllä mun ja muijenki kelepaa ny ens talavena ja tulevinaki niissä istuskella. Ihan voi niissä vaikka pikku torkut ottaa jos oikeen rupeaa painattamaan.

Tuolit saatiin kuivina perille, ku oli kuomullinen peräkärry, jolla ne kuskattiin. Sajeki oli laantunu. Sillon tällön vaan vähä ripsahutti muutaman piskon. Mulla ei mitään erityisiä suunnitelmia keskiviikkopäivälle ollu, ja niin tuolien kuskaaja kuhtu ihtesä mulle kylään, ku ei silläkään ollu tähellisempää tekemistä justiin sillä kertaa. Kyllä me yhessä sitte keksittiin mukavaa tekemistä ihan vissiin muutamaks tunniks.

Ku mun vieraani, tai tuttu se tietenki oli, lähti, mää alon taas touhuta näitä omia asioitani. Ihan selevällä suomenkielellä sanottuna se tarkottaa, etten teheny palijo mitään, vejin vaan lonkkaa. Aika kulu ihan mukavasti silläki keinon. Illansuussa tuli tyttö käymään, kummää laiton sille aamulla tekstarin, että olis hyvä poiketa. Ku se lähti, niin sitte mää taas olin omineni. Kirijottelin vähä ja surffailin netissä.

Mää en ymmärrä, että vaikka mullei oo mitään erityisempää tekemistä, nukkumaan meno vierähtää aina tuonne puolille öin. Ei se tietenkään mitään haittaa. Eihän mun valavomisestani oo kenellekään mitään häiriötä. Mutta ku työt alakaa, voi olla vaikeuksia nousta aamulla virkeänä ylös, jos on noussu orrelle vasta puolen yön jäläkeen. Mutta varmaan se rytmi siitä taas tasaantuu, ku alakuun päästään. Toivon ainaki niin.

Mää oon oikeastaan koko kesän suunnitellu kirpparipöyvän varaamista ja ylimääräsen roinan myymistä siellä. Tähän asti se on pysyny suunnittelun asteella, mutta torstaina iltapäivällä mää sain itestäni niin palijo irti, että polokasin pyörällä kirpparille. Se on se uus kirppari tässä lähellä, joka vasta tuntuu alottelevan toimintaasa. Ensin mää kiersin koko putiikin ja kahtelin, olisko mitään sopivaa ostettavaa.

Mää löysinki yhen jakun ja topin, joita mää päätin sovittaa. Sen verran mää oon kirppareita kiertäny, että enää en osta mitään sovittamata sitä ensin. Mulla on omassa komerossa ihan riittävästi niitä pieneks jääneitä retkuja. Ei liian pieniä tai isoja tai muuten sopimattomia kannata enää kirpparilta kotiin raijata. Yhtä tyhymää on ostaa liian pieni rätti muka siinä toivossa, että laihtuu, ja sitte se mahtuu. Kissan viikset, sanon minä! Kyllä vaatteen on mahuttava päälle ostohetkellä, muuten se jää käyttämätä, ja on ihan turhaa rahanmenoa.

Nämä kumpiki, sekä jakku että toppi sopi mulle hyvin ja näytti muutenki mun päälläni vaatteilta eikä rievuilta. Ne oli kohtuuhintasetki. Niin mää sitte ostin ne. Ostin mää vielä yhet helemet. Ne mää ostin oikeastaan sen tähe, että ne oli aniliininpunaset. Mää oon semmosia haeskellu jo pitemmän aikaa. Kaiken lisäks ne makso vaan viiskymmentä senttiä!

Oli siellä vielä yks pusero, jota mää pikkusen mielin. Se oli musta, vähä pitemmän mallinen ja siinä oli upeat hiat. Se oli enempi niin ku semmonen juhulapusero, vaikka mää käyttäsin sitä kyllä ihan tavallisena työpäivänäki, jos sen oisin ostanu. Miksen mää sitte ostanu sitä? Senpä takia tietenki, että se oli musta siitä pyyvettiin liikaa.

Olokoon vaan hieno ja uutena vaikka miten kallis, mutta ny oltiin kirpparilla. Viistoista euroa on minusta liikaa vaatteesta, joka on vanha. Sillä rahalla saa uusiaki kaupasta. Ehkei samanlaisia, mutta kumminki. Mulla on periaatteena, että yli kympin maksavaa vaatetta en hevillä osta, tai sitte täytyy olla jo tosi erikoinen ja semmonen, etten mää pääse sen ohi. Emmää ees sovittanu sitä. Mutta mää aattelin, että seuraan tilannetta. Jos sen hintaa alennetaan, niin saatan hyvinki ostaa, jos se vaan muuten mulle sopii.

Ostosten jäläkeen mää sitte alon varata sitä pöytää. Olin siinä kierrellessäni jo vähä katellu, minkälaisia paikkoja on vapaana. Mää aattelin ottaa pienemmän ja vähä halavemman pöyvän, mutta niitä eu ollu vapaana. Seittemän päivän myyntiaikaa olin kans aatellu. Niin siinä kumminki kävi, että isompi piti ottaa ja kymmeneks päiväks sen otin. Aattelin, että samalla vaivalla ne romut voi olla siellä vähä kauemmanki myynnissä. Jaksoon mahtuu kaks viikonloppua, niin että on toivoa, että jotain menis kaupanki.

Ku paikka oli varattu, niin ei muuta ku kotiin ja tavaroita hinnottelemaan. Se on sitte tympeää hommaa. Mulla on tarkotuksena, että tavarasta pääsis eroon. Sitte pitäs kumminki tienata sen verran, ettei ainakaan tappiolle jäis. Paikkavuokra oli nelijäkymmentä euroa. Saa siinä aika monta kymmenen sentin tavaraa myyvä, että saa ees sen verran kokoon. Myyjä väitti, että jotku oli saaneet viikossa yli kuuskinsataa euroa. Se tuntuu kyllä isolta rahalta. Tietysti se riippuu palijo siitä, mitä myy. Mulla ei niin kalliita tavaroita oo, että niistä tuommosia summia kertys. Mutta katotaan ny, mitä tuleman pitää.