Kun ko. naikkonen aloitteli tarinointiaan silloin E(rittäin) K(auan) sitten, tervehdittiin hänen kirjoitteluaan ilolla useammastakin suunnasta. Tuskin sentään kuitenkaan VK:n taholta (kärpäsen huom!). Kommentteja tuli vaihteleva määrä, joskin niiden tuloa varmasti karsi se, ettei tuo punahuuli, sen enempää kuin kärpänenkään nykyisin, koskaan vastaillut niihin mitään sen paremmin kiitellen kuin kumarrellenkaan. Joissakin muissa kirjoituksissaan oli korkokenkä antanut myös ymmärtää, että kirjoittelee omaksi ja ehkä myös joittenkin lukijoitten iloksi, ei kommenttien toivossa.

Joka tapauksessa kirjoituksista kaikesta päätellen pidettiin ja niitä paljon luettiin. Punahuulella riitti aiheita, sillä hän ei piilottanut kynttiläänsä vakan alle, vaan suhaili Susimetsässään ahkerasti. Sitten tapahtui SSM = se suuri muutos, joka mullisti koko blogimaailman. Hetken aikaa oli punahuulikin kuin eksynyt lintu, joka hätääntyneenä lennähteli sinne tänne. Mutta pian hän löysi yhteistyökumppanin NKK:sta ja kirjoitteli edelleen tarinoitaan aina käytettävissä olevan aineiston saatavuuden mukaan. Kun joukkoon sitten liittyi vielä hyönteisperspektiivistä maailmanmenoa tutkaileva kärpänen, oli tiimi hyvä ja valmis toimimaan.

Kärpänen nopeine siipineen ja suurine verkkosilmineen löysi yllättäen kohteen, josta riitti tarinointia lähes loputtomiin. Koska se oli ketterä ja nopea liikkeissään, ei se juurikaan jäänyt miettimään, mitä virtuaalikynästään lasketteli menemään. Lisäksi se korkeammalta katsoessaan näki muita paremmin tai ainakin erilaisesta näkökulmasta, mitä missäkin tapahtui.

Analysointiin taipuvaisena se lisäsi kirjoituksiin usein myös oman näkemyksensä eikä suinkaan nielaissut kaikkea lukemaansa ja näkemäänsä siltä istumalta, vaan kyseenalaisti ja arvioi asioita eri puolilta, mietiskeli lukemaansa ja kyhäsi sitten kokoon enemmän tai vähemmän onnistuneen postauksen aina kulloinkin käsillä olevasta aiheesta.

Kieleltään kerkeänä ja ilmaisultaan suorasukaisena, ketään tai mitään kumartelemattomana, yhden sortin "totuudentorvena” sai se pian monet lukijat nousemaan takajaloilleen. ”Näissä piireissähän” kuului olla poliittisesti korrekti, hienotunteinen, joka suuntaan kumarteleva ja kaikkeen aina pelkästään myönteisessä mielessä kantaa ottava kirjoittelija. Epäkohtiin ei sopinut puuttua ainakaan kovin kärkkäästi, vaan kaikkien kanssa oli pyrittävä olemaan edes jollakin tasolla samaa mieltä. Täällä ei kaivattu arvostelijoita ja ivallisia piikittelijöitä, jotka lausahduksillaan pahoittivat toisten ah, niin herkät mielet ja ylimielisesti asettuivat toisten yläpuolelle. 

Ja kun kaiken kukkuraksi ei tuo onneton siivekäs edes kuulunut ”näihin piireihin”! Millä luvalla ja kenen oikeutuksella se oikein katsoi voivansa tällaisia kirjoitella? Ja mikä totuus? Sehän oli pelkästään sen oma kieroutunut käsitys asioitten tilasta, jolla ei ollut mitään tekemistä ”totuuden” kanssa. Pahaa se tahtoi, pelkästään pahaa ja oli vain kateellinen ja iljettävä surkimus, joka suurennuslasi karvaisessa käpälässään oikein etsi asioita, joista jotain sensaatiomaista ja ilkeää voisi kirjoittaa ja kirjoituksillaan aiheuttaa hätäännystä ja sekasortoa pikkuyhteisössä.

Tällaista katkeraa vuodatusta oli kärpänen saanut kuulla postauksistaan lähes alusta asti. Jos millä keinoilla sitä yritettiin saada lopettamaan kirjoittelunsa. Kun mikään ei oikein tuntunut tehoavan, vedettiin mukaan punahuuli. Samat kommentoijat, jotka aikoinaan olivat innolla odotelleet uusia jaksoja punahuulen seikkailuista Susimetsässä, käänsivät nyt yllättäen kelkkansa.

Yhtäkkiä kaikki aiemmin hauskoina pidetyt tarinat olivatkin roskaa ja ala-arvoista saippuasarjaa, jollaiseen kuka tahansa kykenisi ja helposti. Pikkuyhteisökin oli täynnään loistavia kirjoittajia, jotka milloin hyvänsä pesisivät punahuulen yritelmät omilla, oikeasti hauskoilla ja hyvillä kirjoituksillaan. Sitä paitsi eihän noita kukaan edes kommentoinut! Kai sekin kirjoitusten tasosta jotain kertoi?

Mutta jotta kärpäsen roskakirjoittelu saataisiin loppumaan, olisi kuitenkin paljon mieluummin luettu vaikka sitten noita ”lakananpöllytysjuttuja” tai mitä tahansa muuta. Paitsi ei missään nimessä niitä ”puuduttavia sukukronikoita”, joissa toinen toistaan surkeammat naisihmiset lopulta ottivat elämänsä ohjat omiin käsiinsä ja noin vain ilman ulkopuolisten apua selviytyivät narsistisista, juopoista ja ties millaisista aviomiehistä alkaen elää omaa elämäänsä.

Niinpä niin, kaikenlaista se ihmisen mielipaha, suuttumus, voimattomuus, kateus yms. laittaa kirjoittelemaan. Kun ei kestetä toisenlaisia näkemyksiä, arviointeja ja kannanottoja, yrittävät useimmat puolustautua. Kun ei muita keinoja ole, aletaan aliarvioida, vähätellä ja mitätöidä vastustajaa keinoja kaihtamatta. Omille toimille yritetään hakea oikeutusta ensin muilta samanmielisiltä, ja kun ei sekään tunnu tuon kurjimuksen suuta sulkevan, aletaan uhkailla.

Oma lukunsa ovat vielä he, jotka ovat tietävinään ko. henkilöstä ja hänen persoonastaan kaiken oleellisen pelkästään luettuaan jotakin, mitä henkilön virtuaalikynästä on bittiavaruuteen lennähtänyt. Kun luetun ymmärtämisen taito on useilla vielä heikohko, voi arvata, että yksiöisillä jäillä liikuskellaan. Se ei kuitenkaan heitä estä kommentoimasta ja sanomasta mielipidettään lähes asiasta kuin asiasta.

Sellainen se on: oikeassa olemisen kallis armolahja!