Mää oon nyt jo melekeen viikon jälessä tässä mun päiväkirjassa. Minkäs sille voi, ku joskus sattuu mullakin olemaan vähä muutaki elämää, ku istua koneen ääressä naputtelemassa. Ja sitte tuloo noita akuuttia aiheita, niin ku ny tuo eilinen nimipäiväjuttu. Mutta jos nyt taas palais ruotuun ja muistelis, mitä kaikkea sitä mennä viikolla tapahtukaan.

Tiistaiaamu ja aamupäivä oli ihan tavallista tallaamista. Mää en ollu muistanu ollenkaan, että tytön kans oli sovittu yhteisestä pyykinpesusta, mulla ku tässä talon alakerrassa iso pesukone. Mää olin luvannu pestä niijen peitot ja tyynyt, tai siis talonomistajan vermeet, että jää sitte puhtaiks, ku kananpitäjät nostaa kykintä. Eellisiltana mää olin jo vieny täältä omia peittojani lainaan, että keretään pestä, mitä pesemistä on hyvien kelien aikaan.

Vähä ennen yhtä soi ovisummeri. Ensin mää aattelin, että se oli mainostenjakaja, joka halus päästä sisälle taloon. Niillä on tapana soittaa jokaisen summeria niin kauan, että joku sitte avaa niille oven. Mää en yleensä avaa, vaikka oisin kotonaki. Mää en nimittäin välitä vähääkään niijen mainoksista. En korvaani lotkauttanu mokomille soitoille.

Kohta soitettiin mun ovikelloa. Mää en oottanu ketään tulevaks, niin etten siitäkään välittäny. Täällä nimittäin joskus pojanjullit teköö kiusaa asukkaille ja soitteloo turhanpäiten ovikelloja. Mutta sitte rapiski avain ovessa. Tyttö sieltä tuli niijen peittojen ja tyynyjen kans. Se oli menossa töihin ja toi ne tullessaan, niin ku oli sovittu. Se ihimetteli, miksen mää avannu ovea, vaikka se soitti moneen kertaan. Selitin, etten ollu muistanu koko hommaa. Onneks sillä on avain, että se pääsi sisälle omin neuvon.

Sillä oli vähä kiire, mutta kerkes se yhen jutun kertoa. Se ei ollu mikään kovin mukava juttu. Tyttö oli vieläki siitä vähä hermona. Talonomistaja oli aamulla pöllähtäny käymään ilimottamata. Saa se tietysti niin tehä, sehän on sen talo, mutta aattelis ny, että on kumminki kohteliast soittaa ennenkö tuloo. Ei ollu kumminkaan soittanu. Ilimestyny vaan yllättäen pihalle.

Se oli kertonu, että tuloo taloosa syyskuun ekana päivänä. Se kyllä sopii, ”vuokralaiset” on sillon jo ties missä asti menossa, kanat on hävinny ja kasvimaa muisto vaan. Sitte tyttö oli tarkistanu, että olihan se niin, että vuokra on sitte tältä ajalta se yksiön kuukausivuokra, joka sovittiin. Mutta kuinkas ollakaan! Nainen oli ykskantaan tokassu, että juu, yksiönvuokra kertaa kolome kuukautta!

Tyttö oli kauhistunu. Eihän sopimus semmonen ollu. Alun perin oli ollu puhe, että tyttö, PY, V ja kanat saa olla talossa koko kesän talon ja pihan hoitoa vastaan. Sähköt ja veet ja sen semmoset ne maksas tietysti kans ite. Varsinaista vuokraa ei pitäny maksaa ollenkaan. Sen piti riittää, että talossa asuttiin ja siitä huolehittiin. Sitte tuli muutos, ku talonomistaja sai tarpeekseen miesystäväsä oikuista ja ilimasena työjuhtana olosta. Se tuli kipin kapin kotikonnuille, mutta lupas, että kanatalolliset saa olla vielä yhen kuukauven sillä yksiön vuokralla.

Nyt oliki mieli muuttunu. Oli varmaan saatu neuvoja vähä ulukopuolisilta. Hyötymään piti jotenki päästä, vaikkei naisella itellään ollu mitään kuluja kesä- ja heinäkuulta, ku se kuluki sen ukon matkassa. Töitä tietysti piti tehä niska limassa, mutta se oli niijen välinen asia. Nyt tyttö ja PY joutus maksumiehiks, vaikka nainen oli sanonu, että jättää lasku vaan pöyvälle. Hän laskuttaa ukkoa siitä hyvästä.

Tytölle tuli tietysti mahottoman paha mieli siitä, että ihimisten sanaan ei voi tippaakaan luottaa. Eihän se tytön vika oo, jos se ukko on semmonen, ettei sitä kukaan kestä. Tyttö olis ilomielin maksanu sen kuukauven vuokran, mutta kolome kuukautta tuntu palijolta varsinki, ku alun perin oli sovittu aivan muuta. Ja PY kauhistu vallan! Mistä semmoset rahat nyt ykskaks saatas kasaan? Niine hyvineen oli talonomistaja lähteny. Mahto olla ny tyytyväinen kostoretkeesä, joka kohistu aivan vääriin ja viattomiin ihimisiin.

Ku tyttö siitä vähä rauhottu, se päätti, että teköö, niin ku alun perin on sovittu elikkä maksaa sen kuukauven vuokran. Mitään laskuja ei pöyville jätetä. Karhutkoon nainen ite saatavasa ukolta. Mutta yhtään mattoa ei enää mammalle pestä eikä kalikkaakaan liiteriin heitetä! Ei liion siivota taloa lattiasta kattoon lähtiissä, niin ku ensin oli meininki. Samaan kuntoon jätetään, ku oli tullessa.

Tyttö oikeen puhku ja puhis, ja mää olin tismalleen samaa mieltä. Mää lupasin vielä maksaa sen kuukauven vuokran, niin säästyy nuorten rahat, ku puolikshan ne sen ois sitte maksanu. Tyttö ensin vähä laitto hanttiin, mutta suostu sitte, ku mää vaan olin lujana. Kyllä ne rahasa tarvihtoo ens talavena ulukomailla asuissaan.

Mutta kyllä tuli mulleki kummallinen olo tuommosesta. Ei oo ihimisiin luottamista, tässä se taas nähtiin. Kyllä mää tavallaan sen ymmärrän, että se nainen on katkera, ku koko kesä meni ilimasissa töissä ja haukuttavana, mutta kyllä se väärään osotteeseen katkeruutesa purki. Ois antanu asioijen olla niin ku oli tytön kan sopinu, ja setviny saatavasa muuta kautta. Ei oikeen aikuisen ihimisen käytöstä oo tuommonen.

Se tästä opittiin, että kaikki on laitettava paperille ja nimet alle. Semmonen paperi ku on esittää, niin on jo aika vahavolla.