Tuon kolmenkymmenenviiden vuoden taakse tehdyn hyppäyksen jälkeen palaan takaisin aikaan, jolloin juuri olin eronnut. Asuin nyt taas yksin ja rakensin omaa kotiani hiljalleen. Ennen avioliittoani olin elänyt yksin liki kolmekymmentävuotiaaksi, joten se ei ollut minulle uutta. Mutta oudolta se kieltämättä tuntui, kun niin monen vuoden ajan oli joutunut ottamaan huomioon muitakin ihmisiä kuin itsensä. Lisäksi se, että huolenpito muista oli nyt poissa, oli sekä vapauttavaa että kokonaan uudestaan opeteltava asia.

Yhteisestä kodista otin mukaani vain ne tavarat, joita sinne aikoinani olin tuonut. Niitä ei paljoa ollut, sillä osa niistäkin oli aikojen saatossa hävitetty. Kotona ollessani olin saanut pianon, ja se taisi olla arvokkain esine, jonka uuteen kotiini mukanani toin. Muut huonekalut hankin eräästä kuolinpesästä, sillä eihän minulla ollut sänkyäkään, saati keittiönpöytää. 

Paria vuotta aiemmin olimme hankkineet yhteiseen kotiin uuden kulmasohvan. Se oli kangaspäällysteinen ja väriltään punainen. Sohva oli ollut melko hintava, ja minä olin sen maksanut. Kun ilmoitin, että haluan sohvan mukaani, syntyi siitä tietenkin kiista. Onneksi minulla oli vielä ostokuitti tallella. Nyt pystyin todistamaan, että sohva oli minun ostamani, eikä miehen, kuten hän yritti väittää. Mikä lie vaisto tai kokemus minulle sanonut, että kuitti kannattaa säästää, sillä samanlaisia tilanteita oli ollut ennenkin.

Mies auttoi minua muutossa ja monissa muissa siihen liittyvissä asioissa, sillä emme eronneet siinä vaiheessa julkiriidoissa. Ikivanhan kirjahyllyni kaapin ovi irtosi ja rikkoontui muuttohössäkässä. Mies lupasi korjata sen ja laittaa vielä paikoilleenkin. Samalla hän lupasi laittaa seinille taulut, joita minulla oli, sillä ilman porakonetta ei se olisi onnistunut.

Asiassa ei sinänsä mitään ihmeellistä ole, mutta siihen liittyy episodi, joka hyvin kuvastaa mieheni luonteenlaatua ja sitä, miten hän kaikin tavoin yritti syyllistää minua erostamme. Ei hän suoraan mitään sanonut, sillä se ei ollut hänen tapaistaan. Hän iski aina vyön alle ja hetkellä, jolloin sitä vähiten olisi odottanut.