Ennen kuin jatkaa viimeisten kommenttien analyysia, palaa kärpänen vielä eilen kirjoittamaansa tekstiin, jossa se käsitteli lettuliisan purkausta aiheesta. Nukuttuaan yönsä hyvin ja rauhallisesti karvainen pikkupää repaleisen siiven alle painettuna on se taas unen aikana aivojen (onko sillä edes niitä?) työskennellessä silloinkin löytänyt uusia aspekteja kyseiseen asiaan.

Lettuhan tuntui olevan erityisen suivaantunut siitä, että kärpäsen virtuaalikynässä riitti mustetta saman asian ”jauhamiseen” päivästä, viikosta, jopa kuukaudesta toiseen. Lisäksi kärpäsen tyyli korvensi letun sydänalaa. Olihan se niin pilkallinen, syyttelevä ja muita vähättelevä.

Tässä kohtaa kärpänen taas pysähtyy ja muistuttaa, että kaikki nuo tuntemukset taisivat olla pelkästään niin letunpaistajan kuin muidenkin ­­­­­­­­­­­­­­­­­tosiasioista loukkaantuvien omassa päässä. Kärpänen kirjoitteli terävästi, sitä seikkaa se ei ollut koskaan kieltänytkään. Mutta se kirjoitteli ainoastaan asioista, jotka olivat tapahtuneet, ja joiden seurauksista monilla tahoilla oltiin edelleen kiinnostuneita. Mitkään postausten tai kommenttien poistot tai muuttelut eivät tehneet tehtyä asiaa tekemättömäksi. Eivät myöskään tosiasioitten maton alle lakaisut.

Tapahtuma, joka viime aikoina kirjoittajia ja kommentoijia oli puhuttanut monessa muussakin paikassa, ei suinkaan ollut vain jokin pieni, erillinen eikä ainakaan vähäpätöinen asia. Se koski koko kirjoittavaa blogikansaa määritellen rajoja, mitä sai tehdä ja mikä ehdottomasti oli kiellettyä, suorastaan rikollista.

Se antoi suojaa niille blogisteille, jotka olivat tuotteliaita omilla aloillaan, olipa se sitten kirjoittaminen, valokuvaus, taiteet, tieteet tai mikä muu tahansa. Erityisesti se suojasi kaikkea edellä mainittua elannokseen harjoittavia, joiden tuotoksia lainattaessa oli lähde aina mainittava. Suojasi se heitäkin, jotka vain joskus harvakseltaan päivittivät blogiaan. Kun tiesi, mitä ja ennen kaikkea miten piti toimia, oli turvallisempaa lainata vaikka jonkun runoilijan tekstiä juhlapäivän tervehdykseensä.

Siihen väitteeseen ei kärpänen usko, että joku ei muistaisi tai tietäisi, mitä itse on kirjoittanut ja mitä taas kuullut, nähnyt, saanut tai muualta lukenut ja sitten säilönyt vaikka omiin tiedostoihinsa. Jos jonkun muisti ja käsityskyky noin hataralla pohjalla ovat, lienee syytä kysyä, kuka mahtaa blogin oikea ylläpitäjä olla, ja onko yleensä tarpeellista "kirjoittaa" blogia?

Toinen kysymys, joka kärpäsen pienessä päässä nyt herää, on se, mitä merkitystä on blogilla, joka pääsääntöisesti perustuu luvallisesti tai ilman lupaa lainattuun aineistoon? Ellei mitään omaa sanottavaa ole, tuntuu aika epätoivoiselta ajatus, että vain ollakseen näkyvillä on valmis turvautumaan ties millaisiin vippaskonsteihin. Mistä sellainen kertoo, onkin sitten jo kokonaan toisen pohdinnan aihe.

Lettu päätti kommenttinsa toteamukseen siitä, että omastakin mielestään oli jo tarpeeksi aukonut lettuläpeään näillä sivuilla. Mahtoiko se pitää paikkansa? Joko oli kaikki tullut sanottua? Joko häämötti pohja taikinasaavissa? Olivatko taikinasaavin reunat tosiaankin nousseet niin korkeiksi, etteivät kärpäsen heittämät "pikkusattumat" enää saaviin asti yltäneet? Vai oliko letunpaistajan oma pinta jo niin karrelle kärähtänyt, ettei siinä enää mikään tuntuisi?

Kaikki tuo jäi nähtäväksi, mutta entiseen kokemukseen perustuen olisi ainakin kärpänen pystynyt oitis sanomaan, että turhaa puhetta! Maailmasta eivät maito, munat, jauhot ja suola lopu! Eivät myöskään he, jotka ovat sitä mieltä, että niin kauan kuin noita aineksia maailmassa riittää, juuri heidän täytyy niistä lettutaikina valmistaa! Uutta taikinaa vatkattiin jo niin kiivaasti, että roiskeita lensi ties minne asti.

Joskus kannattaisi harkita vaikkapa kahteen, jopa kolmeen kertaan, mitä virtuaalikynästään maailman tuuliin lennättää. Lettu oli noita pyhiä lopettamispäätöksiään tehnyt jo useita. Milloin mahtaisi tulla se viimeinen? Ei koskaan, sanoo kärpänen, jos vain mahdollisuus mielipiteen ilmaisuun jotenkin olisi olemassa.

Aika erikoista oli sekin, ettei lettu taas uudessa tulemisessaan ikään kuin ”muistanut” ilmoittaneensa jo lopettaneensa asiaan takertumisen. Sujuvasti hän sukelsi taas kommenttihuumaan aivan kuin ei koskaan sieltä olisi poissa ollutkaan. Taito sekin, vaikka antaakin "taitajasta” ehkä hiukan toisenlaisen kuvan kuin tämä itse itsestään haluaisi antaa.

Mutta sana ja mielipiteet olkoot vapaat, nyt ja toivottavasti tulevaisuudessakin!