Viestinvaihto alkoi perjantaina iltapäivällä. Kun sain miehen puhelinnumeron, kysyin, milloin olisi sopiva aika soittaa, jotteivät miehen viikonloppurutiinit häiriintyisi pahasti. Ajattelin hänen totta kai sanovan, että soittaa sopi vaikka siinä silmänräpäyksessä. Minä ainakin olisin sanonut niin, sillä olin huomannut, että tässä, kuten monessa muussakin asiassa, asioilla on taipumus mutkistua, kun ne pitkistyvät.

Mutta miespä sanoikin, että lauantaina iltapäivällä sopisi sitten rimpautella. Lähetin minäkin hänelle oman numeroni, mutta painotin sitä, että koska minä olin luvannut soittaa, silloin myös soittaisin. Numeron lähettäminen ei tarkoittanut sitä, että soittovastuu siirtyisi nyt miehelle. Joten lauantaina iltapäivällä voisi mies sitten odotella soittoani. Mies ei laittanut hanttiin. Taisi olla pelkästään tyytyväinen tähän järjestelyyn. Säästyihän siinä hänen omia puhelinkulujaan, ja samalla yhteydenotto ja mahdollinen jatko olivat nyt minun varassani, eivät miehen.

Lauantaina toimittelin koko aamupäivän kaikenlaisia kotiaskareita. Välillä pyörähdin katsomassa, oliko deittipalstalla minkäänlaista vipinää meneillään. Huomasin miehenkin siellä silloin tällöin käyneen, mutta aina kohta poistuneen lähes saman tien. Ei hän siis ainakaan mikään palstalla päivystäjä ollut, vaan hänellä saattoi olla muutakin elämää. Niin ainakin toivoin.

Sitä vähän mielessäni ihmettelin, että jos mies oli uusi tulokas palstalla, niin miksei hän hyödyntänyt sen antia koko rahan edestä. Olin ollut huomaavinani, että aktiiviset kirjautuneena olemiset edistivät yhteydenottoja. Jos oli pitkään poissa, ei kukaan oikeastaan enää noteerannut koko profiilia. Mies sai tietenkin tehdä, miten halusi. Mitäpä se minulle kuului!

Lauantai kääntyi iltapäivän puolelle. Koska olen täsmällisyyden vankka kannattaja, keskeytin kaikki muut touhuni, otin mukavan asennon sohvalla ja näppäilin puhelimen näyttöön mieheltä saamani numeron. Muistan, että minua jännitti hiukan, vaikka olin jo kokenut konkari. Minusta tuntui, että tässä yhteydenotossa saattaisi olla potentiaalia enempäänkin kuin pelkkään jutusteluun. Mutta se selviäisi kohta. Painoin puhelimen korvalleni ja kuuntelin soittoääniä. Pian kuulisin, millaisin äänenpainoin tämän ”vahingonlaukaus” minulle vastaisi.