Eipä saanut seuravakaan postaus kommentoijia innostumaan. Siihen tuli vain yksi kommentti, joka sekin alkoi kovin vaatimattomin äänenpainoin. Kommentoijan tarkoitus oli ehkä provosoida toisia kommentoimaan, mutta ainakaan tällä kertaa hän ei tuossa mahdollisessa yrityksessään onnistunut.

Joka tapauksessa tämä kommentoija oli niitä harvoja, jotka näkivät jotain hyvääkin kärpäsen kirjoituksissa ja ennen kaikkea sanoivat sen ääneen. Kommentin sisällöstä päätellen oli tämä kommentoija herrahenkilö, ehkä jo hiukan iäkkäämpi, koska ohimennen kertoi olevansa parrakas. Ihan jännityksellä odotti hän ilmoituksensa mukaan, mitä seuraavaksi mahtaisi tapahtua. Kärpäsen tarinointi kun perustui kommentoijan käsityksen mukaan todellisuuteen ja jatkoa tuntui aina vain riittävän.

Kommentin loppuosassa kertoi hän seuraavansa niin tätä blogia kuin yhteisblogiakin, jonka edesottamuksia kärpänen verkkosilmillään tarkasteli. Kovin suurta painoarvoa ei kommentoija yhteisölle antanut. Hänen mielestään se oli lähinnä vain ikääntynyt tyttötertsetti, joka ei oikein tiennyt, milloin teini-ikä alkoi ja ennen kaikkea milloin se loppui.

Tästä asiasta on kärpänen hiukan eri mieltä. Siihen se ei ota kantaa, millainen ikäjakauma yhteisön sisällä vallitsi. Mutta olihan siellä kirjoittajia monia kymmeniä, ainakin yhteisön jäsenten oman ilmoituksen mukaan. Se taas on eri juttu, että kirjoittajiksi ilmeisesti edelleen laskettiin myös heidät, joiden viimeisestä postauksesta oli kulunut aikaa jo yli vuoden päivät. Liekö tässäkin toiminut vanha totuus ”kerran partiolainen, aina partiolainen”. Mene tiedä.

Kommentti kuitenkin loppui varsin mahtipontiseen ilmoitukseen. Alun vaatimattomuudesta ei ollut enää jälkeäkään, kun kommentoija julisti olevansa, ei mikään surkea prinssi, vaan itse kuningas! Varmuuden vuoksi vielä pieni hihitys mukaan, jotta kaikki varmasti ymmärsivät, miten tosissaan tässä nyt oltiin liikkeellä!

Tuon yksinäisen kommentin saattoi kuvitella olevan myötämielinen kärpäsen kirjoittelulle. Ehkä sen innoittamana sai seuraava postaus peräti kaksi myönteistä, suorastaan kehuvaa kommenttia. Ensimmäisessä niistä kommentoija kertoi sattumalta löytäneensä tämän blogin ja tätä kautta myös yhteisblogin. Kommentoija käytti kannanotossaan sanaa, jota juurikaan ei ollut aikaisemmissa kommenteissa nähty.

Jos olisi osannut, niin varmasti olisi kärpänen mielihyvästä vähintäänkin punastunut. Mutta kun ei osannut, niin muuten vain hyrisytteli itsekseen. Tietysti verkkosilmien takana, pienten hyönteisen- aivojen lähes surkastuneessa oikeassa otsalohkossa välähti sellainenkin ajatuksentynkä, että joku vain kärpästä provosoidakseen ja tälle vinoillakseen moisia kirjoitteli, mutta samapa tuo.

Kärpänen on aina ollut sitä mieltä, että jokainen kommentoija vastaa itse kommenttiensa sisällöstä ja tarkoitusperistä. Onhan postausten lukeminen samoin kuin niiden kommentoiminenkin täysin vapaaehtoista toimintaa. Turhaa on käydä niiden perään kyselemään sen paremmin kuin kovin syvällisesti niiden tarkoituksiakaan miettimään.

Kaikkein typerintä ja lapsellisinta toimintaa on kärpäsen mielestä yhdenkään kommentin hylkääminen tai poistaminen. Se jos mikä kielii blogistin heikosta itsetunnosta ja siitä, ettei ko. blogista kestä itseensä kohdistuvaa arviointia tai arvostelua. Mutta näitä kommenttien tarkastajia ja poistajia, heikolla itsetunnolla varustettuja postaajia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ei siitä mihinkään pääse, ja onko tarpeen päästäkään. Sehän on sitä elämän rikkautta ja monimuotoisuutta. Sitä se on!

Siispä kärpänen hyvillä mielin otti vastaan kommentissa annetut kehut ja kumarsi virtuaalisesti kommentoijan suuntaan niin, että siivenriekaleet vain maata viistivät. Myös kehotuksen jatkaa samaan malliin se pisti korvan taakse, vaikka toki ilman moista kehotustakin olisi jatkanut. Olihan se jo muutaman iloksi ja vielä useamman mieliharmiksi nähty ja edelleen tultaisiin näkemään.

Kuten jo tuli mainittua, sisälsi postauksen toinenkin kommentti pelkkiä kehuja. Vaikutti siltä, ettei kommentoija ensimmäisessä kommentissaan ollut kyllin osannut kärpäsen kirjoitustaitoa kehua, kun vielä seuraavanakin päivänä asiaan palasi. Kommentissa oli myös selvitys nikin alkuperästä. Ei ollut kuulemma mitään tekoa valtakunnan ykköslehden kanssa, vaikka kirjaimet siihen viittasivatkin.

Silti ei kommentoija epäillyt, etteikö myös ko. lehti olisi ollut hyvinkin kiinnostunut kärpäsen ”reportteritaidoista”. Kärpänen itse ei sitä kyllä usko, sillä se kokee olevansa enemmänkin rönsyilevä ja kuvaileva mielialakirjoittaja kuin tiukkaan pakettiin asiansa paketoiva toimittaja.

Mutta mielipiteitähän on yhtä monta kuin ajattelijaakin. Kukin pitäköön kärpäsen puolesta omat käsityksensä. Mukavalta toki tuntui tämä yllättävä myötämielisyys, ja kärpänen riipoi kokoon siivenriekaleitaan ja nosti taas innoissaan pientä pörröistä päätään, jota kovin monet yrittivät keinolla jos toisellakin alas painaa siinä kuitenkaan onnistumatta.