Se on sitte heinäkuun viimenen päivä! Kesä alakaa auttamattomasti kallistua syksyn puolelle. Keltasia lehtiä rupeaa ilimaantumaan enemmän ja enemmän puihin ja puskiin ja yksvuotiset kasvit on tainnu jo ajat sitte levittää jäläkikasvusa maailmaan ja kuolla pois. Jos eivät vielä oo sitä teheneet, niin kohta kumminki. Ilimaki tuntuu tänään palijo viileämmältä ku eilen. Säätievotuksen mukaan ei se sitä oo ku ohimenevästi, mutta kyllä vaan syksyn jo aistii ulukona.

Mää kirijotin tuon ensimmäisen värssyn jo aamulla ennen kaheksaa. Sillon alako justiin sataa, mutta se saje ei kestäny kauan. Ihan lämmin, vaikkei mikään helteinen päivä on ollu tänäänki, vaikka pilivistä kyllä ja sajellu aina sillon tällön. Oikeestaan on ollu vähä semmonen hautova keli. Onneks ei oo ollu ukkosta.

Aamullisen alotuksen jäläkeen mun suunnitelmat meni pikkusen uusiin puihin ja siks tuo kirijotus jäi kesken. Se kyllä oli tiejossa, että nojatuolien hakua ja vientiä on aamusta käsin, mutta mitä sitte sen jäläkeen seuras, niin siitä mullei ollu etukäteen mitään käryä. Se oli kumminki mukavaa niin hengen ku ruumiinkin virvotusta, niin että ei se mitään haitannu, vaikka suunnitelmat muuttuki. Päinvaston! Kyllä mää nää mun jorinani ehin tänne lennättää millon hyvänsä. Ja nythän se aika jo on käsillä, jos ei sitte taas tuu keskeytystä.

Niin ku muuten tuli! Mää olin tytölle aamulla laittanu tekstarin, että tulis töistä palatessaan tätä kautta, ku oli kaikenlaista asiaa olevinaan. Niin se sitte pörähti etuajassa tänne justiin sillon kummää olin päässy taas kirijotuksessa alakuun. Mää olin laittanu pannarin uuniin, ku aattelin, että syyvään yhessä, ku sillä kumminki on näläkä. Sitä pannarin paistumista piti sitte joku aika ootella, mutta valamistuhan se viimen, ja sitte tyttö pääsi lähtemään. Se vei mehumaijan mennessään, ku kanatalossa on niitä viinimarijoja monta puskaa.

Kanatalouspuolella oli taa tullu vastaan uus asia. Koppanen, se tytön kana, oli eilen muninu nahkamunan. Kaikki kanat oli ollu tarhassa, ja Koppanen oli ollu kovin levoton. Se oli kulukenu eestaas ja aina välillä näyttäny siltä, ku pykäis munaa. Ei siitä ollu kumminkaan mitään tullu. Sitte sen peräpäästä oli ruiskahtanu jotain nestettä, mutta ei vieläkään munaa. Toisia kanoja oli kiinnostanu kovasti Koppasen touhut ja ne oli jälestäny sitä kaiken aikaa.

Sitte viimen pullahti nahkamuna maailmaan. Se oli ollu kuoreton, valakonen limppi, jossa oli jotain sisällä. Toiset kanat oli heti hyökänny munan kimppuun ja pistelleet sen oitis poskeesa. Kanalanpitäjä, sen, josta kanat on lähtösin, oliki tytön muistin mukaan sanonu keväällä, että nahkamunat on haluttua evästä toisten kanojen keskuuvessa. Mää en kyllä semmosia muista kuulleeni, mutta niin se varmaan oli.

Munia on kumminki tullun tasaseen noin kahen munan päivävauhtia, joten munissa on pysytty. Nyt on kanat alakanu munia taas pesiin eikä pitkin pientareita, vaikka eihän kukaan jatkuvasti niitä seuraile. Niin että saattaa niitä munia olla vaikka missä. Pihamaalla luikerteloo kuulemma rantakäärmeki, ja sehän varmasti tykkää, jos kanat jättää muniaan minne sattuu.