Atso viettää nimipäivääsä. Ja kesäset kelit sen ku jatkuu vaan, mikä onki oikeen mukavaa. Kyllä sitä vesisajetta, kuraa ja pimeää on myöhemmin tarijolla ihan kiitettävästi, kylymästä puhumatakaan.

Atso on suomalainen miehen nimi. Atso viettää nimipäivää 28. heinäkuuta. Suomessa on vuoden 2009 loppuun mennessä ollut kirjoilla 893 Atso-nimistä henkilöä. 2000-luvulla heinäkuuhun 2012 mennessä nimi on annettu 123 pojalle.

Jos joku haluaa antaa kakslahkeiselle jäläkikasvulleen harvinaisen suomalaisperäsen etunimen, niin tässä semminen ny tilaston mukaan olis. Ite tunnen tai paremminki tiijän yhen Atson, ja sitte on tietenki se kapellimestari, jota usein kysellään ristikoissa.

Kesä jatkuu. Ulukona on tähän aikaan päivästä vielä semmonen normaali kesälämpö, mutta kyllä seki kohta kipuaa lähemmäs kolomeakymmentä raatia, ku jaksetaan vaan oottaa. Eipä haittaa. Oon päättäny olla valittamata, vaikka paistusin. Ainahan voi yrittää hakea varijopaikkoja tai sitte koittaa pysytellä kuninkaallisten lailla vaatteijesa keskellä. Sitä konstia en oo kyllä vielä oppianu. Ei oo vissiin ollu tarpeeks harijottelumahollisuuksia.

Lauantaina olin meren rannassa. Uimassaki kävin, vaikka sinilevästä varoteltiin. Siinä kohtaa ei sitä näkyny, mutta ranta oli tosi matala ja vesi ku keitettyä. Oli tosi mukava päivä. Niin lepposta ja kiireetöntä on harvon ihimisen elämässä. Eilen tehtiin ja pikkunen luontoretki tytön ja siskon kans. Käytiin lintutornissa ja kyyttöjä kahtomassa.

Jaa että mitä ne kyytöt on? Nykysin niillä kai pääasiassa tarkotetaan sitä Miina Äkkijyrkän suojelemaa itäsuomalaista lehemärotua. Mutta on kyyttö-sanalla monta muutaki merkitystä. Wiki auttaa taas tässäki asiassa.

Kyyttöväritystä esiintyy itäsuomenkarjan lisäksi monilla muillakin nautaroduilla. Kuvassa randall-rotuinen härkävaljakko.

Kyyttö tarkoittaa raidallista tai juovikasta. Sanaa käytetään kuvaamaan nautojen väritystä, jossa eläimen kyljet ovat tummat ja selkäpii, joskus myös vatsanalus, on valkoinen. Suomessa sana kyyttö on vakiintunut väriltään kyytöksi vakiintuneen itäsuomenkarjan toiseksi nimeksi, joka kuitenkin on oma rotunsa. Kyytöllä on kuitenkin voitu viitata kansanperinteessä moniin muihinkin asioihin, esimerkiksi rukiinjyviin (jotka tuleentuessaan vaalenevat ensin yhdeltä kyljeltä). ”Kyyttösilmä” puolestaan on viitannut ihmiseen, jolla on viirumaiset tai kierot silmät.

Naudan värityksenä

Nautaeläimen värityksenä kyyttö tarkoittaa kuviota, jossa selkä on valkea ja kyljet tummat. Suunnilleen samaa tarkoittaa nimitys juonikki. Tällaista värityskuviota kutsutaan myös nimellä kyyselkä. Kyytön väriyhdistelmää tavataan melko yleisesti maatiaiskarjassa sekä niistä jalostetuissa roduissa, lähialueilla kyyttömäistä väritystä tavataan esimerkiksi Venäjän Karjalassa, paikoitellen Luoteis-Venäjällä sekä Skandinaviassa ja Britanniassa (hereford) ja kauempana muun muassa Siperian Jakutiassa. Geneettisessä tutkimuksessa on paljastunut, että lähes kaikki kyytön itäsuomenkarjan isälinjat periytyvät Volgan mutkasta, minne ne vuorostaan ovat tulleet Kaukasuksen suunnalta. Yksi itäsuomenkarjan isälinja on jo muinoin päätynyt Itä-Siperiaan, sikäläiseen jakutiankarjaan. Itäsuomenkarja edustaa Euroopassa nykyään harvinaista aronautojen perimää, johon liittyy paitsi erityinen sitkeys myös niukka maidontuotto.

Etymologia

Kyyttö-sanan alkuperäksi tarjotaan usein teoriaa, jonka mukaan sana on johdettu juovikkaan kyykäärmeen nimestä. Tälle ei kuitenkaan ole voitu esittää näyttöä, ja väitettä voidaan myös epäillä vääräksi sen perusteella, että kansanperinteessä kotieläimiä ei ole kutsuttu kielteisin sanoin. Vaarallista käärmettä kuvaava sana on voinut olla jopa tabu sanan karhu tavoin. On myös mahdollista, että kyykäärme on saanut nimensä kuvionsa mukaan eikä toisin päin.

Kyyttö sanana on voinut liittyä vatjalaisiin ja inkeriläisiin vaatteiden koristeiden nimiin. Se kuuluu itämerensuomalaisten kielten sanastoon ja on johdettavissa kanta-suomeen. Myös viron kielessä on sana küüt.

Kyytöt kansanperinteessä

Erään käsityksen mukaan nimitykset kyyttö ja kyyselkä johtuvat siitä, että karjatarhassa viihtyvä ja muniaan hautova tarhakäärme ymmärrettiin karjanjumalaksi tai sen edustajaksi. Sen kuvaa selässään kantavien lehmien uskottiin ilmeisesti olevan karjanjumalan tai -haltian erityisessä suosiossa ja menestyvän hyvin. Tarhan käärmeet olivat paitsi pyhiä myös kesyjä ja niille annettiin aina maitotilkka uhriksi. Kyyttö-sana tunnetaan muun muassa kalevalamittaisesta kansanrunoudesta, ja esiintyy Kalevala-eepoksessakin. Sana esiintyy myös Aleksis Kiven teksteissä.

Esimerkkejä kansanrunoista

Tässä kansantarinassa emäntä käskee Kullervoa vastaavaa paimenta hakemaan kyytön. Toinen lehmän nimitys kirjo ei tarkoita suoranaisesti kyyttöä, vaan kuuluu kalevalaiselle runoudelle ominaiseen tyyliin, jossa toistellaan samansukuisia sanoja:

»Ota nyt sie orja raukka,
Ota kyyttö kytkyestä
Sekä kirjo karjastani,
Paras lehmä paimenelta,
Soreinta soimeltani,
Kaunis kauran-syöjäseni!»

(SKVR:VI, 1113, Lempaala, 1854)

Tämän runon on laulanut sulhasen lupauksiin pettynyt morsian; häntä harmittaa, että talossa ei olekaan luvattua määrää lehmiä, vain muutama omapäinen elukka:

»Sanottiin tässä olevan
Neittä tänne pyyvettäissä
Sata sarven kantajaa,
Tuhatta utaren tuojaa.
On täällä tuhat tulinen:
Yks on kyyttö kytkyessä,
Toinen
vaajassa vasikka,
Sekkii nuorin nostettava,
Tervaköysin temmattava.»

(SKVR:VI2, 6527, Lappee, 1890)

Muita merkityksiä ja samantapaisia sanoja

Sana kyyttö merkitsee muutakin kuin lehmän väritystä. Erilaisia juovikkaita asioita on kutsuttu tällä ja muilla käärmeisiin viittaavilla nimityksillä. Vatjan kielessä tšiutto merkitsee koristeraidoin kirjailtua paitaa. Suomen lounaismurteissa kärmet ja viron kielessä ja suomen inkeriläisessä murteessa ma(v)onnahka (suom. madonnahka l.käärmeennahka) ovat tarkoittaneet koristeraitoja.

Kyypäimet on koru, joka ulkomuotonsa perusteella on saanut ihmiset näkemään siinä kyyn päitä. Kyseessa on kaurisimpukka, joka esimerkiksi venäjässä ja sen sukukielissä tunnetaan nimellä zmeinaja golova tai zmeinyje golovy eli käärmeenpää(t).

Itäsuomenkarja

Itäsuomenkarja

Itäsuomenlehmä Ahlmanin maatalouskoulun pellolla.png

Käyttötarkoitus:

lypsyrotu

Alkuperä ja nimet

Alkuperämaa:

Itäinen Suomi

Kantakirja perustettu:

1898

Ominaisuudet

Sarvet:

nupo

Paino:

sonnit X kg,
lehmät Y kg

Värit:

yleensä punakyyttö

Itäsuomenkarja (puhekielessä myös kyyttö) on yksi Suomessa vanhastaan kasvatetusta maatiaiskarjasta polveutuvasta rodusta. Nykyisin rotu on uhanalainen.

Ominaisuudet

Itäsuomenkarja on suomenkarjaroduista siroin. Rotu ja erityisesti sen maatiaissuvut ovat tunnettuja terveydestään, sitkeydestään ja pitkäikäisyydestään. Rotu on tunnettu muun muassa maitonsa hyvistä juustoutumisominaisuuksista ja korkeasta rasvapitoisuudesta. Väritys on nykyisin liki aina kyyttö.

Jalostuksen historiaa

Itäsuomenkarja eli kyyttö on maatiaiskarjasta ensimmäisenä erotettu suomalainen karjarotu. Vastaperustetun rodun ulkomuodoksi valittiin nupo punakyyttö. Itäsuomenkarjalle perustettiin oma rotuyhdistys ja kantakirja vuonna 1898. Näin se on Suomen tuotantoeläinroduista vanhin. Itäsuomenkarjan jalostuksen alkaessa 1900-luvun alussa Savon ja Karjalan kyyttövaltaisessa karjassa tavattiin kymmenkuntaa eri värisävyä ja -yhdistelmää. Tavallisin väri oli punakylkinen, mutta myös mustakylkisiä ja lähes täysin mustia, punaisia, hallavia, voikkoja ja valkeitakin esiintyi. Oli myös laikukkaan kirjavia eläimiä. Suurin osa eläimistä oli sarvellisia. Jalostustavoitteeksi otettiin vuonna 1925 nupous ja punainen kyyttöväritys. Nupoutta perusteltiin helppohoitoisuudella. Vanhastaan oli yleisesti uskottu, että punaväristen lehmien maito on laadultaan parasta, joten tämänkin nojalla punakyyttö oli helppo yleistää ainoaksi värivaihtoehdoksi. Ulkonäköseikoissa oltiin pitkään hyvin ankaria ja rotukarjasta pyrittiin karsimaan kaikki "vääränväriset" ja sarvekkaat yksilöt. Samalla menetettiin suuri määrä terveitä ja elinkelpoisia yksilöitä ja karjasukuja. Näin saatiin aikaiseksi itäsuomenkarjan nykyinen yhtenäinen ulkonäkö: nupo punakyyttö. Määrätietoisesta värijalostuksesta huolimatta rotu ei kuitenkaan ole täysin vakiintunut yhdenmukaiseksi: nykyäänkin voi syntyä muita kuin punakyyttöjä itäsuomennautoja.

Vuonna 1930 kantakirjavaatimuksia lievitettiin, ja kantakirjaan alettiin hyväksyä myös esimerkiksi valkoisia ja "puninkirjavia" eläimiä.

Itäsuomenkarjasta yritettiin 1900-luvun mittaan jalostaa tehokasta lypsyrotua, mutta se osoittautui maidontuotoltaan heikoimmaksi suomenkarjan kolmesta rodusta eikä se pystynyt kilpailemaan maitomäärissä muiden kotimaisten saati tuontirotujen kanssa. Karjatalousviranomaiset päättivät silloin lakkauttaa itäsuomenkarjan yhdistämällä kaikki kolme suomenkarjarotua yhdeksi roduksi, jonka perustyypiksi valittiin länsisuomenkarja eli punainen (lehmä). Itäsuomenkarjan sonnit hävitettiin keinosiemennysasemilta 1970-luvulla eikä niiden pakastettua spermaa annettu käyttöön karjanomistajien pyynnöistä huolimatta. Näin kyytöt hävisivät nopeasti, sillä omia sonneja ei tiloilla ollut juurikaan enää pidetty.

Suojelu ja tulevaisuus

Kyyttö on uhanalainen nautarotu: sen edustajia löytyy Suomesta alle 400. Rotu jakautuu nykyään jalostettuun haaraan ja maatiaishaaraan, joiden väliset erot ovat varsin suuret. Jalostetun itäsuomenkarjan suvussa on yleensä käytetty keinosiemennystä 1960–70-luvuilla. Jalostettua itäsuomenkarjaa on jäljellä kahdeksan sukua. Varsinaista maatiais- eli alkuperäishaaraa on jäljellä kuusi sukua kahdesta karjasta: kiuruvetisen Helvi Tossavaisen aikoinaan säilyttämästä karjasta ja kiteeläisen Vieno Nenosen suvun karjasta. Tunnetuin tossavaiskarjan kasvattaja on kuvataiteilija Miina Äkkijyrkkä. Vieläkin harvalukuisempaa nenoskarjaa on Uljas-Ilmari Majurilla

Itäsuomenkarjaa ja erityisesti sen jalostuslinjoja säilytettiin ja jalostettiin Sukevan vankilaan kuuluvan Iskolan avovankilan karjatilalla. Talvella 2007 heräsi keskustelu Sukevan karjan kohtalosta, kun julkisuuteen tuli tietoja maatilan sulkemisaikeista ja nautojen teurastussuunnitelmista. Vuonna 2008 Sukevan kyytöt siirrettiin Kajaanin Seppälään Kainuun ammattiopiston luonnonvara-alan koulutilalle Seppälään ja Ahlmanin ammattiopiston koulutilalle Tampereelle.

Suurin osa rodun yksilöistä on yksityisten karjanomistajien hallussa.

Lainaus: http://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4suomenkarja

               http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyytt%C3%B6