Alkuillasta tultiin kotiin. Tytär oli kuunnellut tarkasti vanhempiensa keskustelua ja piirsi kuvan, joka hänen mielestään kuvasi vauvan tilaa. Soile muistaa tarkasti, että kuvaan oli piirretty 8-vuotiaan näkemyksenä ihmisen ruokatorvi, joka muodosti umpipussin, ja se oli väritetty kirkuvan punaiseksi.

Päivä pitkine matkoineen oli ollut rasittava. Soile halusi käydä jo aikaisin nukkumaan eikä muu perhekään sitten enää valvoskellut, vaan nukkumaan käytiin jo yhdeksän maissa. Uupuneena Soile nukahti kohta.

Sairaalassa oli sanottu, että jos lapsi äkkiä alkaisi syntyä, tulisi lapsivesi kovalla paineella ulos, koska sitä oli niin paljon. Kannatti siis suojata vuode vaikka muoveilla, jotta patja ei kastuisi. Myös oli sanottu, että siinä tapauksessa tuli Soilen lähteä heti Naistenklinikalle ambulanssikyydillä, sillä aikaa ei ollut hukattavaksi. Soile oli tehnyt ohjeitten mukaan, ja hänen puolensa parivuoteesta oli nyt suojattu kahisevilla ja hiostavilla muoveilla. Mutta toimenpide oli väliaikainen, eikä häirinnyt Soilen unia juuri ollenkaan.

Vajaan tunnin kuluttua Soile yhtäkkiä heräsi siihen, että jotakin lämmintä valui hänen alleen. Saman tien oli hän pystyssä ja herätti Mikonkin. Lapsivesi tuli, kuten oli sanottukin, kovalla paineella ulos. Sänkyyn sitä ei ennättänyt tulla paljoakaan Soilen ponkaistessa heti ylös. Mutta seisoessaan siinä vuoteen vieressä hetken aikaa huomasi Soile, miten iso vesilammikko muodostui hänen jalkojensa juureen. Lapsivettä tuli sykäyksittäin edelleen ulos.

Jälkeenpäin on Soile usein ihmetellyt sitä rauhallisuutta, jolla hän toimi ja antoi Mikolle ohjeita. Hän pukeutui, kehotti Mikkoa soittamaan ambulanssin, otti valmiiksi pakatun laukun esiin ja istuutui odottamaan ambulanssin tuloa. Sen tulo ei kestänytkään kauaa. Ensihoitajille Soile kertoi sitten rauhallisesti, mikä tilanne oli, ja kehotti heitä viemään hänet suoraan Naistenklinikalle.

Sen jälkeen alkoi kaikki mennä pieleen. Ambulanssin hoitaja ja kuljettaja ilmoittivat, etteivät he voineet toimia niin. Heillä oli ohjeet, joiden mukaan potilas oli vietävä aina ensin lähimpään hoitoyksikköön. Tällä kertaa se oli oman paikkakunnan aluesairaala parin kilometrin päässä.

Ei auttanut, vaikka Soile ja Mikko kuinka selittivät, mitä heille oli Naistenklinikalla sanottu. Ei auttanut sekään, että Soile sanoi lapsen hengen olevan vaarassa, ellei hän itse pääsisi mahdollisimman nopeasti leikkauspöydälle. Hoitajilla oli ohjeensa, ja niitä he noudattivat, oli tilanne mikä hyvänsä.