Mikko alkoi rakentaa taloa itselleen ja nuorikolleen. Se valmistuttua oli vuorossa mökin rakentaminen. Rantatontti oli tullut naimakaupan myötä, ja siihen mökkiä nyt alettiin suunnitella. Säästäväisenä, suorastaan pihinä miehenä Mikolla oli ensin tarkoitus pystyttää jonkinlainen lautarakenteinen asumus talon rakennuksesta jääneistä ”jätteistä”. Sivulliset saivat hänet kuitenkin toisiin ajatuksiin, ja niin osti Mikko valmiin pyöröhirsikehikon, jonka hän sitten pystytti tontille. Rakennusjätteistä tehtiin varastorakennus, joka vieläkin on pystyssä, ja on kyllä sanottava, että melko olematon olisi ”mökistä” tullut, jos Mikon alkuperäisessä suunnitelmassa olisi pysytty. 

Tontti sijaitsi pienen järven rannalla, mutta oli paljasta tasaista rantaan viettävää peltoa, joten ympäristössä riitti kyllä laittamista. Mikko istutti pellolle satoja koivuntaimia appiukon avustamana, ja muualle mökin ympäristöön muita puulajeja. Ainoastaan koivuntaimet ostettiin. Muut puuntaimet Mikko haki appensa metsästä. Niinpä tontilla sitten kasvoikin monia eri puulajeja, jotka alkuun tietysti olivat pieniä, mutta vuosien ja vuosikymmenten saatossa muodostivat tiheän, suojaavan puuston mökin ympärille ja näköesteeksi lähellä sijaitsevalle mantielle.

Kaiket vapaa-aikansa Mikko puuhaili mökillä. Joskus tuntui, että samoja kunnostustöitä tehtiin siellä vuodesta toiseen. Eräs tällainen ikuisuusprojekti oli rajaojan auki pitäminen. Tontin maalaji oli tiukkaa savea ja aina kovilla sateilla oja sai uudet muodot ja liettyi ja leveni. Näin sivusta katsoen tuntuu käsittämättömältä Mikon into puuhailla saman ongelman parissa vuodesta toiseen, kun siihen varmasti olisi ollut olemassa kestäväkin ratkaisu.

Mutta toiminta kuvastaa hyvin Mikon luonnetta. Saman asian parissa painiessaan Mikko varmaan koki tekevänsä hyvinkin tärkeää työtä. Työ ei tullut koskaan valmiiksi, siihen palattiin aina uudelleen. Jos käyttäisi kotikutoista psykologiaa, voisi arvailla, että rajaojan uudelleen ja uudelleen perkaaminen oli Mikon tapa työstää omaa elämäänsä. Mitään valmista ei siitä koskaan tullut, aina se oli yhtä keskeneräinen. Samalla saattoi pitää lähellä olevia ihmisiä ikään kuin liekanarussa ja ainaisessa valmiustilassa ja epävarmuudessa. Ja syyllisiähän tarvittiin aina!

Toinen puuha, jota aina piti tehdä, oli ruohon leikkaaminen. Kolmas vaimo aikanaan ihmetteli, mitä ihmettä varten tontille oli pitänyt kylvää nurmikko, joka vaati jatkuvaa huolenpitoa. Kyllä siihen ajan kanssa olisi jonkinlaista kasvillisuutta tullut, ja villinä kasvava heinä oli hänen mielestään kaunein ja helppohoitoisin. Joskus Mikko vaimon pyynnöstä antoikin ruohon kasvaa, mutta sitten taas kuin kiusaa tehdäkseen leikkasi sen. Olisi edes korjannut leikkausjätteet pois, mutta mitä vielä! Siihen ne saivat jäädä sijoilleen kuivamaan ja kulottumaan, ellei vaimo niitä pois haravoinut.

Noissa oloissa pyöröhirsinen mökki, vaikka pienenlainen kooltaan olikin, oli oikea luksusmökki. Siellä oli mukava kestitä myös vieraita, joita kävikin runsaasti. Erityisesti Siskon sukulaiset vierailivat mökillä mielellään, ja usein siellä nautittiin myös alkoholia. Mitään kovin dramaattista ei siellä kuitenkaan koskaan tapahtunut, vaikka monet juhannukset ja muutkin juhlapyhät vietettiin varsin kosteissa merkeissä.

Sisko ei mökillä oikein viihtynyt, mutta Mikolle se tuntui olevan henki ja elämä. Liekö tuossakin yksi syy siihen, että nuoren parin välit alkoivat kiristyä. Mikkohan ei voinut sietää sitä, että joku, varsinkaan vaimo, ei pitänyt samoista asioista, joista hän itse piti.