Äidille ja isälle ehti syntyä neljä lasta, ennen kuin ikioma koti valmistui. Viides lapsi syntyi jo uudessa kodissa. Uusi koti sijaitsi vain kivenheiton päässä ”vanhalta paikalta”, kuten entistä kotia kutsuttiin. Talo ja maat sen ympärille lohkaistiin tilan maista, sillä vain isä ja hänen vanhin sisarensa harjoittivat maataloutta. Kaikki muut kaikkiaan kahdestatoista sisaruksesta hankkivat elantonsa muista töistä, sillä pientä maatilkkua ei olisi ollut järkevää jakaa kaikille kahdelletoista perijälle. 

Yksi veljistä, joita muuten oli seitsemän kuin Jukolassa ikään, kuoli sodassa, yksi oli sairas, yksi oli perheineen muuttanut Neuvostoliittoon paremman elämän toivossa, ja loput harjoittivat muita ammatteja kotipaikkakunnalla tai kauempana. Viidestä tyttärestä vanhin siis viljeli maata ”vanhalla paikalla”, yhdestä tuli ompelija, yhdestä sairaanhoitaja, ja kaksi muuta menivät naimisiin ja perustivat perheen muille paikkakunnille.

Äidille oli varmasti suunnaton helpotus päästä viimeinkin asumaan omaan kotiin. Tähän asti hän oli ollut vain miniä, nyt hänestä tuli emäntä omaan talouteensa. Aivan mutkatonta ei elämä silti nytkään ollut, sillä appiukko eli minun isoisäni uusine vaimoineen muuttivat mukana syytinkiläisiksi. Sellainen ehto oli laitettu. Isoisän uusi vaimo oli muuten äidin täti, joten sukulaisuutta oli puolin ja toisin, eikä se suinkaan välttämättä ollut aina hyvä asia.

Isoisä jatkoi sepäntöitään, mutta isästä ei seppää tullut. Hän oli kiinnostunut maataloudesta, erityisesti karjanjalostuksesta ja metsänhoidosta. Hän hoiti myös monia yhteiskunnallisia luottamustehtäviä.

Äiti, joka aina oli ollut kiinnostunut käsitöistä, vaatetti koko katraansa itse ompelemillaan vaatteilla. Hän teki paljon muitakin käsitöitä, muun muassa kutoi mattoja ja verhoja ja teki täkkejä, kuten jo aiemmin mainitsin. Äiti osasi tehdä myös lampunvarjostimia. Aina kun hän kyllästyi yhteen kuosiin, osti hän palan kangasta ja teki hetkessä lampunvarjostimeen uuden päällisen. En tiedä, enkä koskaan tullut kysyneeksi, missä hän tuon taidon oli oppinut, mutta ei sitä kovin moni muu kylän emännistä osannut, ja joskus äidillä oli tehtävänä lampunvarjostin myös johonkin toiseen taloon.